lauantai, 21. lokakuu 2017

Dystopia, luku 4

On se kumma kun ei vaan tota perjantaita muista 

 

Juoksin ulos niin nopeasti kuin kykenin, astuin keskelle täyttä sekasortoa, sieltä täältä kuului avunhuutoja ja tuskaisaa vaikerrusta. Lumi oli veren peitossa siellä täällä ja maa oli liukas kuin mikä. Juoksin kohti Johania ja Karlia, mekaanikkoamme joka koetti Johanin avustuksella repiä yhtä vartijaa irti jäävallista.

Käskin Karlia hakemaan moottorisahan, järkäle nyökkäsi, menin Johanin viereen ja koetin parhaani mukaan rauhoitella hypotermiasta kärsivää vastijaa. Viimein Karl palasi ja alkoi leikellä sahalla jäätä saaden viimein vartija ulos. Johan lähti viemään vartijaa pois samalla kun Karl siirtyi toisen vartijan luo.

”Mitä ihmettä täällä ehti tapahtua?” Kysyin Karlilta joka sammutti sahan hetkeksi.

”Dokoja, yksi tunkeutui sisään, muut hyökkäsivät, tiedä mitä tapahtui.” Karl selitti lyhyesti kohauttaen olkiaan.

Kiitin Karlia ja aloin katsastamaan tuhoja, minulle raportoitiin ainakin kahdesta kuolleesta ja yhdestä vakavasti haavoittuneesta. 20 oli saanut paleltumavammoja, murtumia, lieviä nyrjähdyksiä tai venähdyksiä sekä mustelmia, ainakin 3 heistä oli saanut jonkin asteisen iskun päähänsä liukastuttuaan jäisellä maalla. Satamssa oli kyllä tällä hetkellä 100 ihmistä mutta silti kahden menettäminen ja 20 loukkaantuminen oli aika kova puraisu miehityksestä.

Kävelin sisään sairastupaan udellakseni Julyltä enemmän tilanteesta. July tuli vastaan ovella, kysyin tilanteesta ja tämä totesi että hoitoa annettiin kaikille niin hyvin kuin tässä tilanteessa kyettiin. Samalla hän lisäsi että Hank oli joutunut hyökkäyksen kohteeksi mutta hän oli vielä elossa.

Sillä välin

Kanai kirosi ja asetti tyttönsä maahan, hän kuunteli sydämen sykkeen. Se oli hidasta mutta ei heikkoa, sen jälkeen hän testasi hengitysteiden vapauden, puhtaat, Hank oli puhunut totta, mitään muuta hänen pienokaiselleen ei oltu tehty kuin pistetty uneen. Kanai huokasi Serea olisi pistänyt hänet luultavasti pataan jos se olisi ollut muuta. Kanai silitti pikkutyttönsä päätä ja istahti alas, hän oli käyttänyt itsensä loppuun.


Kanai katsoi tyttrensä rauhallista unta, tämä oli kasvanut hurjasti, aikuisuus näkyi jo selvästi tämän kehosta ja häneltä perityneet sarvet olivat kasvaneet kokoa, samoin korvat olivat pidentyneet. Kasvot olivat myös alkaneet saada hänen äitinsä lepakkodokomaista ylpeyttä ja kauneutta. Kanai hymähti kunnes hengitti pari kertaa syvään ja otti tyttärensä syliinsä nousten himen horjahdellen pystyyn. Neo, leirin päämetsäsätäjä kysyi hieman huolestuneena jaksoiko hän varmasti kuljettaa tytärtään, Kanai totesi tiukasti jaksavansa.

Dokojen leirissä

Serea katsoi ärsyyntyneenä miestään, hän oli vihainen tälle, Juuh oli Serealle kaikki ja Kanai tiesi sen, silti hän oli antanut tämän lähes tapattaa itsensä. Serea katsoi miestään joka oli polvistunut maahan ja laskenut katseensa. Serea huokasi hänen ei pitäisi olla vihainen, Kanai oli tehnyt kaikkensa pelastaakseen tytön ja Juuh oli moiteettomassa kunnossa. 

Serea käveli miehensä luo ja nosti tämän katsetta, Kanai näytti hyvin pettyneeltä ja surulliselta, Serea viittoi häntä nousemaan. Kanai nousi katse yhä maahan luotuna, hän oli puristanut toisen kätensä nyrkkiin, kynnet olivat uppoutuneet syvälle lihaan ja kämmenen valkoinen turkki oli jo tummana verestä.

Serea totesi lyhyesti Kanaille että tämän oli parempi pysyä poissa hetken tämän silmistä, Kanai nyökkäsi lyhyesti. Serea astui miehensä lähelle ja halasi tätä sitten lyhyesti, hän sanoi että Kanai oli saanut anteeksi mutta hänen piti yrittää olla varovaisempi seuraavalla kerralla. Kanai nyökkäsi lyhyesti ja hymyili varovasti ennenkuin kääntyi ja lähti.

lauantai, 14. lokakuu 2017

Dystopia, luku 3

Anteeksi että pe-päivitys meni ohi, oli paljon tekemistä mutta nyt jos vaikka la-päivitys sen korvaisi ^.^

Jokin terävä iskeytyi häntä niskaan. Juuh ärähti raivosta, hän veti esineen irti, se oli nukutuspiikki. Juuh kirosi hiljaa, sen jälkeen hän tunsi kuinka hänen koko kehonsa petti hänen altaan ja hän kaatui maahan kasvoilleen.

”Haluan vain jutella kanssasi asioista, en muuta…” Hank totesi rauhallisella äänellä.

”Meillä ei ole mitään puhuttavaa hirviö…” Juuh mutisi ja koetti liikkua kauemmas miehestä.

”Luulenpa että on…” Hank sanoi, Juuh näki tämän kasvoilla oudon ilmeen.

Sillä aikaa:

Kanai, värähti, hän kuuli Juuhin huudon, hän kohosi nopeasti pystyyn lumisuojastaan jonka oli luonut ympärilleen pystyäkseen seuraamaan sisämuurin tapahtumia. Jostakin kuului välittömästi vartijan varoitushuuto, Kanai hiljensi vartijan jääpiikillä kaulaan ja loi sen jälkeen eteensä jääpolun jota pitkin hän lähti liukukmaan kohti matalaa, pitkää rakennusta.

Pari luotia humahti lumeen aivan Kanain jalkojen juuressa, Kanai nostatti tuulenpuuskan joka antoi hänelle lisää vauhtia ja pysäytti muut tulevat luodit. Kanai huomasi muutamien ihmisten syöksyvän häntä kohti muurilta. Kanai kutsui metsästysporukkaansa, muutama jäämaagi hyppäsi muurille ja pysäytti vartijat jäädyttämällä heidät kaikki. 

Kanai jäädytti puolittain muutaman häntä lähestyvän ihmisen, hän asetti sen jälkeen kätensä jääpolulle ja iski kyntensä siihen jolloin vauhti hidastui. Kanai lähti juoksemaan kohti pitkän rakennuksen ovia, muutama tyyppi lähestyi häntä aseiden kanssa. Kanai otti esille kaksi puukkoaan jotka roikkuivat hänen vyöllään ja viilsi niillä urosten kaulat auki, saaden samalla hieman ihmislihaa haltuunsa.

Kanai nielaisi lihan välittömästi, hän tunsi voiman suorastaan räjähtävän kehossaan, hän potkaisi oven voimalla sisään ja astui sairaalaparakkiin. Ihmiset sisällä huusivat järkytyksestä ja lähtivät perääntymään, Kanai ei kehdannut käydä näitä vastaan sillä epäili, että se olisi silloin ollut hyökkäys eikä taistelu.

Kanai asetti ihmisten ja hänen välilleen ohuen jäämuurin, hän potkaisi auki oven jonka takana uskoi tyttärensä olevan. Hän näki harmaavaaleatukkaisen miehen seisomassa tyttärensä yläpuolella, Juuh makasi maassa liikkumattomana. Hank käänsi katseensa häneen, ilme oli tyyni.

Kanain raivo leimahti, hän syöksyi kohti urosta ja heitti tämän voimalla sivuun niin, että tämä putosi pöydän päälle ja hajotti sen painollaan. Kanai kyykistyi tyttärensä viereen, tämä vaikutti tajuttomalta, Kanai ravisti tätä kevyesti olkapäästä. Juuh mutisi jotain ja Kanai huokasi helpotuksesta, tämä oli vain unessa.

Hank kirosi, hän raahautui pöydän päältä polvilleen ja siitä horjuen kahdelle jalalle, Kanai asettui tämän suojaksi. Hank katsoi häntä rauhallisesti ja totesi etti aikonut aloittaa minkäänlaista tappelua tämän kanssa, heittäen samalla vyöllään olevan mustan putken pois. Kanai tuhahti ja nyökkäsi lyhyesti, hänen olisi tehnyt mieli edes mäjäyttää tuota urosta leukaan mutta hän ei voinut hyökätä aseetonta vastaan.

”Mitä teit tyttärelleni?” Kanai kysyi vaikka tiesi.

”Pistin hänet uneen, kuten jo huomasit, sinuna lähtisin täältä ennenkuin ihmiset tulevat…” Hank sanoi tyynellä äänellä, Kanai nosti tyttärensä käsivarsilleen ja potkaisi läpi ikkunasta.

”Muuten!” 

Kanai vilkaisi miestä.

”En syytä sinua siitä mitä tapahtui.” Hank sanoi, Kanai katsoi tätä äänettömästi, sen jälkeen hän hyppäsi hankeen.

Kanai juoksi nopeasti murille ja keräsi ympäristön lumen alleen voimillaan ja loi sen avulla lumipaaden joka heitti hänet muurin yli ja toiselle puolelle hankeen. Kanai vihelsi ja käski miehiään perääntymään kohti leiriä.

perjantai, 6. lokakuu 2017

Dystopia, luku 2

Doko kirosi ja koetti liikkua mutta jomotus rinnassa vain paheni sen myötä, häntä kismitti, hyvä saalis oli päässyt karkuun. Naaras kuuli muiden laumalaistensa lähestyvän ja pian kookas jänisdokouros tuli hänen viereensä ja katsoi häntä huolestuneesti. Tämä tutki hänet kauttaaltaan kunnes vilkaisi varovasti rintakehään tullutta jälkeä paidan alta.

”Sattuuko pahasti? Näyttää siltä että rintapanssari pysäytti osan iskusta mutta näyttää silti aika ikävältä…” Mies sanoi ja tyttö tyrkki tätä häpeissään vähän kauemmas.

”Voin ihan hyvin, ei se satu niin hirveästi isä…” Tyttö mutisi ja nousi ylös vaikka kipu oli yhä hirveää.

”Harmi että saalis pääsi nyt pakenemaan, no ensi kerralla sitten…” Tytön isä, Kanai totesi, tyttö pudisti ärtyneesti päätään.

”Kauankohan ensi kertaan menee? Vuosi, kaksi, ei minä haluan sen hengiltä ja nyt…” Tyttö, Juuh murisi ja katsoi suuntaan johon auto oli jo aikaa sittn hävinnyt. Kanai asetti kätensä tyttärensä olkapäälle.

”Juuh, sinä tiedät mainiosti et..” Kanai aloitti.

”Pitää olla kärsivällinen, tiedän, tiedän mutta olen ollut kärsivällinen jo 17 vuotta, haluan sen tyypin hengiltä nyt…” Juuh murisi ja puristi käsivarsiaan kynsillään, Kanai katsoi tyttärensä vihaa hieman huolestuneena, olikohan siitä miehestä tullut pakkomielle hänelle?

”Huoh, olet kuin äitisi, hyvä on sitten, mutta minä vahdin perässäsi koko tehtävän ajan, tuliko selväksi?” Kanai kysyi.

Juuh nyökkäsi ja oli jo seuraavassa hetkessä tiessään. Kanani katsoi tyttärensä perään kunnes pudisti päätään voimattomasti, sen jälkeen hän seurasi. Serea luultavasti söisi hänet elävältä jos Kanai antaisi jotakin tapahtua heidän tyttärelleen.

Suojasatama tuli pian näkyviin, Juuh kiipesi muurille ja oli jo pian toisella puolen, Kanai kiipesi perässä ja tarkisti oliko ympäristössä ketään. Muurin toisella laidalla norkoili vain pari väsynyttä ihmisolentoa ja yksi joka käveli muurien sisällä olevaan rakennukseen. Kanai seurasi kuinka hänen tyttärensä liikkui hiljaa varjoissa ja lopulta pysähtyi erään rakennuksen juureen. Kanai tulkitsi tämän antamat käsimerkit ja nyökkäsi, sen jälkeen hän päästi kimeän vihellyksen jota eivät ihmiskorvat kuulleet ja ohjasi näin metsästysjoukkojaan valmiustilaan jos jotain meni pieleen.
…………………...
Juuh vilkaisi isäänsä joka tarkkaili häntä muurin varjoista, hän teki nopeasti muutaman käsiliikkeen ja ilmoitti näin isälleen odottavansa iltaan jossakin suojassa että pääsisi tutkimaan paikkoja. Hän huomasi isänsä nyökkäävän ja kuuli tämän viheltävän kimeästi, ohjaten näin miehiään asentoon. Juuh katseli ympärilleen ja huomasi pienen ikkunan joka oli hieman raollaan.

Juuh avasi ikkunan ja kiipesi sisään, hän huomasi tulleensa jonkinnäköiseen varastoon jossa säilytettiin ilmeisesti petivaatteita. Juuh kuunteli ympärilleen, ihmisolennot olivat nyt runsaassa liikkeessä mutta yöhorros varmasti saisi ne poistumaan jossakin vaiheessa.

Juuh etsi hetken hyvää paikkaa odottaa illan tuloa kunnes hän löysi kasan ruskeita esineitä jotka hän ymmärsi laatikoiksi, hän asettui niiden taa. Juuh kuunteli ja odotti seuraillen samalla ikkunasta tulevaa valoa joka alkoi pikkuhiljaa hälvetä. Viimein kun huone oli täysin pimeä ja käytävältä kuului vain muutamia askelia, Juuh nousi ylös ja meni ovelle. Hän avasi sen varovasti ja katsoi käytävän lävitse, vain muutama keinovalo paloi siellä täällä ja yksi ainoa ihmisolio kulki käytävällä selkä käännettynä häneen päin.

Juuh haistoi nopeasti ilmaa ja lähti suuntaamaan sinne missä haistoi saaliinsa voimakkaimmin, hän käveli ovelle äänettömästi ja katsoi ympärilleen vielä varmistukseksi. Juuh kokeili ovea varovasti mutta joutui toteamaan että se oli lukittu. Juuh asetti kätensä oven lukon päälle ja kuului pieni räsähdys, ovi aukesi pehmeästi ja pian hän astui sisään. Hetken hän katseli ympärilleen ja joutui toteamaan ettei urosta näkynyt missään. Hän pohti oliko tämä kenties liikkunut jonnekkin vai oliko tämä sittenkin havainnut hänen sisääntulonsa ja mennyt piiloon?

”Ajattelitko todella etten olisi huomannut sisääntuloasi?” Juuh kuuli uroksen äänen selkänsä takaa.

sunnuntai, 1. lokakuu 2017

Suosittelen katsomaan, Rendel

Hei, nyt tulee vähän epätavallista sisältöä mutta ehdotan teille kaikille että menette katsomaan Rendelin. Rendel on siis Suomalasituotantoinen supersankarielokuva joka kertoo mustiin pukeutuneesta kostajasta/supersankarista, Rendelistä. Tarina voi kuulostaa tyypilliseltä supersankarileffan juonelta mutta elokuva on ainutlaatuinen, visuaalisesti kaunis ja syvällisen intensiivinen.

Totta on, että elokuvassa huomaa aloittelevan ohjaajan virheitä ja pienen budjetin. Juonen pomppimista, joidenkin hahmojen roolin epäselvyyttä ja pieniä kömmähdyksiä oli nimittäin havaittavissa, mutta niiden ei pidä antaa häiritä. Elokuva kuitenkin on todella herkullista katseltavaa ja Suomalaiseksi elokuvaksi jopa erittäin laadukas, huumorikin oli juuri sopivaa elokuvan tunnelmalle ja mättöä oli kyllä niin että huh huh.

Jos haluatte tukea Suomalaista työtä, hyvää elokuvaa ja ohjaaja Jesse Haajan kovaa työtä saada Suomen elokuvamarkkinoille jotakin sille uutta ja ennennäkemätöntä, menkää ihmeessä katsomaan.

perjantai, 29. syyskuu 2017

Dystopia luku 1

Auto kiikkui tiellä kuin laiva myrskyssä. Pauhaava tuuli ja lumi piiskasivat sen vanhaa, ruosteista pintaa armotta ja jäinen tie kiusasi sen kuluneita renkaita. Istuin jännittyneenä penkissä ja tihrustin eteenpäin, pyyhkijät viuhuivat täydellä teholla, mutta silti eteen ei nähnyt metriä enempää, sumuvalojakaan en kehdannut kokeilla sillä Dokot näkivät erittäin hyvin kaikki valonlähteet kilometrin säteellä.

Tällaista meininkiä oli jo jatkunut 12 vuotta, lunta tuli usein, viisi kuukautta oli vain lämmintä, kaksi kuukautta kevättä ja kolme kuukautta jonkin sorttista kesää. Suurin osa ajasta kuitenkin oli talvea, kylmää, pimeää ja aivan saatanan synkkää talvea, jolle ei tuntunut olevan koskaan loppua. Se oli kuitenkin hinta jonka olimme joutuneet viidestä kuukaudesta lämpöä maksamaan niille perkeleen otuksille.

Mutta niin, kuten varmaan arvasitte, nyt ei ollut sellainen lämmin kuukausi, päinvastoin, oli pahimpia myrskyaikoja koskaan. Lunta tuli 2- 5 senttiä päivässä ja tiet pysyivät puhtaina vain panssaroitujen aura- autojen avuilla joista lähimmät olivat Rovaniemellä ja pakkanen, hitto se pakkanen.

Jokin vilahti silmäkulmassani, jysähdys heilautti autoa rajusti, isku sai toisen etuvalon välkkymään ja lopulta sammumaan. Jarrutin, auto melkein suistui tieltä, jähmetyin ja hengitin hetken syvään, sitten otin aseeni ja avasin oven lähes äänettömästi. Lähdin kävelemään tuulessa kohti hahmoa joka makasi tienposkessa, näytti ihmiseltä, haavoittuneelta sellaiselta, vaatteet olivat veren sotkemat ja isku näytti vieneen tajun.

Lähestyin miestä ja olin aikeissa tutkia tätä tarkemmin kun kuulin selkäni takaa pienen pienen rasahduksen, käännyin ja myrskyn keskeltä syöksähti kimppuuni ärhäkkä naarasdoko jolla oli raivokas katse silmissään. Suojasin itseäni aseen varrella, se laukesi ja ampui jonnekkin hämärään, kirosin ja käytin asetta tukivartena, doko lensi metsikköön.

Doko pääsi nopeasti pystyyn se oli laiha, harmaavihreä ja sillä oli vaalea, kiilaksi leikattu tukka, sekä hieman lepakkomainen naama, olennolla oli takaraivossaan sarvet demonilla ja hieman kanimaiset, lörpöttävät korvat. Doko hyökkäsi uudelleen, käänsi aseeni kohti sitä ja laukaisin, osuin sitä rintaan ja doko lensi iskun voimasta maahan, jääden liikkumattomana makaamaan sivuun.

Käännyin yliajoni uhrin puoleen ja kokeilin pulssia, elossa vielä mutta ei luultavasti kauaa, sen jälkeen käänsin vasta hänet ympäri ja totesin että ei tämän kuolema olisi kyllä oikeastaan ollut paha juttu. Tyyppi jonka yli nimittäin olin ajanut oli Hank Simons, mies joka oli porauttanut yhtiönsä öljyporat luolastoihin joista dokot olivat löytyneet ja ottanut heidät sieltä tutkimuksiinsa joissa oli tapahtunut luoja ties mitä. Ukko oli vielä sen jälkeen, kun nämä olivat päässet vapaiksi ja alkaneet vallata maailmaa, kehdannut väittää että ne eivät ole vaaraksi ja mitä kävikään, kohta oli puolet maailman väestöstä entisiä.

Kaivelin taskujani ja tajusin ettei minulla ollut enää panoksia, käännyin kohti autoa ja ajattelin hakea uusia tappaakseeni Hankin kun kuulin yllättäen dokojen huutoja, hyvinkin läheltä. Kirosin, olinpa typerä, tottakai ne liikkuivat laumoissa, jos lähellä oli yksi niin varmaa oli että perässä tuli ainakin sata.

Kävin nopeasti avaamassa matkustajan puoleisen oven oven autostani, harppasin Hankin luo ja lähdin raahaamaan tätä kohti autoa. Heitin hänet nopeasti sisään ja löin oven kiinni, juosten sen jälkeen nopeasti omalle puolelleni, huomasin jo sivusilmällä myrskyn keskeltä lähestyvän metsästyslauman.

Hyppäsin autoon ja lähdin ajamaan nopeasti pois, vikuilin muutaman kerran sivupeilistä josko dokot olisivat lähteneet perääni, mutta ne olivat ilmisesti jääneet pitämään huolta toveristaan. Vilkaisin sen jälkeen Hankia joka oli rojahtanut vasten ikkunaa, hänen hengityksensä vinkui rumasti ja hän näytti kuoleman kalpealta..

Olisinhan tottakai voinut jättää hänet sinne dokojen armoille mutta silloin olisin asettanut Ranuan suojasataman vaaraan. Dokot nimittäin muuttuivat petomaisiksi kioriineiksi päästyään ihmislihan makuun ja sellainen olento pystyi tappamaan aikuisen, peruskuntoisen miehen silmänräpäyksessä. Sitäpaitsi suojasatama oli vain kilometrin päässä enkä halunnut sellaisia petoja kotiini riehumaan.

Ajoin suojasataman portille ja kuittasin itseni sisään, porttien lyötyä kiinni pysäytin auton ja astuin ulos. Lähes samantien päätalon ovesta astui ulos solakka, tummahipiäinen nainen Maya, hän oli puolustusjoukkojemme johtaja ja äärimmäisen kivasluontoinen nainen. Epäilin että jos hän näkisi Hankin hän luultavasti tappaisi tämän siihen paikkaan ja kaupan päälle minut.

Maya käveli luokseni ja alkoi kyselemään raportin perään kun hän yllättäen huomasi mukanani tuoman pikku yllätyksen. Mayan kasvot vääntyivät raivoisaan vihaan ja hän kohotti aseen päätäni kohti, nostin tyynesti käsiäni ja totesin että minulla oli ollut syyni tuoda hänet mukanani. Maya puri huultaan raivokkaasti ja sanoi että minun oli parasta selittää itseni äkkiä.

”Rauhoituhan ja laske aseesi jos olisit niin hyvä miss Nejem.” Kuulin äänen takaani, helpotuksen huokaus valui ulos kehostani.

Maya kirosi ja lähti tiehensä, Johan Albertson, ryhmämme strateginen johtaja astui selkäni takaa esiin. Hän vilkaisi autoon ja sitten minuun, kysyen, mitä meidän tulisi tehdä Hankille. Totesin ettei sitä ainakaan kitumaan kannattanut jättää. Johan nyökkäsi lyhyesti ja käveli toiselle puolen, hän avasi oven ja antoi Hankin rojahtaa hankeen, hän kaivoi taskustaan muutaman luodin ja laittoi ne haulikkonsa piipusta sisään, hän napautti piipun kiinni ja osoitti sen suun maahan.

”SEIS SIIHEN PAIKKAAN!”

Käännyimme molemmat, huutaja oli lääkintämiehemme ja sairaalaparakkimme ylilääkäri July McWhite. Johan nosti aseensa ja katsoi Julya kysyvästi. Kysyin hyvää syytä sille miksemme saisi tappaa häntä, mihin July totesi etttä hän osasi antaa monta hyvää syytä.

”Ensinnäkin, hän tutki dokoja ainakin sen viisi vuotta ennenkuin ne pääsivät pakoon mikä tarkoittaa sitä, että hän tietää niistä enemmän kuin me. Toiseksi kuulin eilen että hänestä on luvattu 3 miljoonan löytöpalkkio elävänä ja kolmanneksi, kaikki haavoittuneet jotka tulevat portin sisäpuolelle, ovat minun vastuullani joten alkakaahan siirtyä siitä.” July selitti ja alkoi kutsua radiopuhelimen kautta lääkintäporukkaa, peräännyimme molemmat suosiolla.

Lääkintämiehet veivät Hankin sairastuvalle, katsoimme perään hieman turhautuneina, raha kumminkin oli tärkeää ja 3 miljoonalla sai aika hyvin korjattuja paikkoja joten… Oli ehkä parempi jättää hänet henkiin. Käännyin Johanin puoleen, tämä näytti miettivältä, sen jälkeen hän totesi että auto oli siivottava ennen kuin sillä lähti minnekään. Nyökkäsin ja totesin vielä perään, että kannatti etsiä taakse paremmat renkaat, ne olivat hirveässä kunnossa, Johan nyökkäsi ja totesi että pyytäisi mekaanikkoja tekemään niin, nyökkäsin kiitoksena ja lähdin kävelemään kohti päärakennusta.

Päärakennus oli aika iso, kaksikerroksinen, hirsistä rakennettu, pitkä talo jossa oli siniset seinät ja kolmiokatto sekä kaksi suurta savupiippua. Lämmitimme rakennusta puulla vain silloin tällöin mutta enimmäkseen hyödynsimme maalämpöä ja sähköä jota saimme Rovaniemen yksikön biopolttolaitoksilta. Rakennuksen vieressä olivat suuret tankit joissa oli Ruotsista tulevaa biopolttoainetta, sitä saimme ainakin joka toinen viikko, talvella harvemmin.

Astuin sisään ja puistelin lumet kengistäni, riisuin takin naulakkoon ja lähdin kävelemään kohti karttahuonetta. Avasin oven ja tervehdin It- asiantuntijaamme Jaskaa joka hätkähti konen ääreltä ja tervehti minua. Hän oli ilmeisesti opettamassa koneen käyttöä Jijille, nuorelle dokolle jonka Jaska oli löytänyt puskasta tämän ollessa vasta pieni pentu ja kasvattanut tämän kuin oman lapsen.

Istahdin alas ja Jiji tervehti minua hymyillen, hänen kanimainen nenänsä värähti ja vihreisiin silmiin nousi iloinen kiilto. Hänellä oli yllään löysä paita ja aivan liian iso huppari sekä vanhat farkut jotka joku oli ommellut hänen jaloilleen sopiviksi, Jijillä oli myös suurehkot lasit sillä hänellä oli aivan hirveä näkökyky. Aloin luetella tietojani Jaskalle ulkomuistista, moni oli kehunut sitä uskomattomaksi ja ihmetellyt miten kykenin muistamaan asioita niin yksityiskohtaisesti. Johanna, isosiskoni oli sanonut että ilmeisesti hän oli lapsena mätkinyt minua liian vähän leluilla päähän.

Jaska alkoi täytellä tietoja sitä mukaa kun niitä kerroin, viimein lopetin ja Jaska tarkasteli tiedostoja, korjaili muutamia epäkohtia, pyöristeli lukuja ja kysyi tarkennuksia, lopulta hän asetti päiväyksen ja tallensi tiedostot. Puhelin vielä vähän mukavia ennen kuin erkanimme ja jatkoimme hommiamme. Kävin vielä muutamassa paikassa jakamassa tietoa kunnes lopulta päätin mennä paremman puutteessa kyselemässä Hankin kuntoa. Halusin tietää oliko hänestä mahdollista saada tietoa ulos vielä tämän viikon aikana vai oliko odotettava pidempään.

Otin takkini naulakosta ja menin ulos, ilma ulkona oli rauhoittunut, jossakin kaukana saattoi pilkistää aurinko, en ollut varma, saattoi ihan yhtä hyvin olla jonkun vartiopisteen valot jotka heijastuivat lumesta pilviin, no se oli ihan yksi ja sama. Kävelin sairaalaparakille, se oli yksikerroksinen, pitkä ja leveä hirsirakennus jonka oven yläpuolella roikkui punainen risti. Astuin sisään ja riisuin kenkäni jo ovella, hoitajat eivät katsoneet hyvällä jos joku kulki ympäriinsä lumisissa kengissä.

July tulikin juuri silloin nurkalla olevasta ovesta ulos, hän riisui verisiä hanskoja ja heitti ne läheiseen roskakoriin. Tervehdin Julya ja kysyin, miten oli mennyt, July totesi että verenvuoto oli saatu tyrehtymään ja oikeanlaista lisäverta oli ihme kyllä löytynyt varastosta. Hän lisäsi ettei mitään sen ihmeellisempää oikeastaan ollut lukuunottamatta sitä että hän oli vielä tajuttomana ja ei ollut varmaa milloinka hän heräisi, nyökkäsin ja kiitin häntä tiedosta, poistuen sen jälkeen ulos.

Mietin seuraavia tekemisiäni, haulikko ehkä saattaisi kaivata huoltoa ja puhdistusta, myös pitäisi pitää koko suojasataman yhteinen kokous sillä edellisestä oli kuukausi ja sellaisessa ajassa kykeni tapahtumaan vaikka mitä.