lauantai, 25. toukokuu 2019

Loput talehearts talesista

On suomeksi koska tiedän ettei ole englanniksi lukevia, tätä postausta alempana on dystopia tarinan koko loppu ja tldr tarinan lopusta, samanlainen tldr tarinan lopusta on tämänkin lopussa

- Juoni:

 

- Eros lähtee kylään mummonsa pyytämänä

- Löytää Astarin pahasti haavoittuneena, aikoo aluksi jättää tämän niine hyvineen mutta päättää auttaa kuitenkin

- Selviää että hän on pimeyden olentojen (darkness creatures), kuninkaan poika, Astar

- Myöhemmin he saavat kuulla pojalta mitä hänelle tapahtui ja sitä myöhemmin he saavat kuulla miksi hän on tullut.

- Astar joutuu hieman ongelmiin mutta pian he saavat lääkkeen hänen siskollen

- Heidät kuitenkin kidnapataan

- Heille selviä että kidnappaaja on Astarin täti joka haluaa heidän selvittävän kuka estää hänen kaupantekoaan Taleheartiin

- Myöhemmin heille selviää että syyllinen on Astarin karkotettu veli

- He joutuvat oongelmiin

- Myöhemmin Astar saa isältään viestin ja he lähtevät.

- He kohtaavat sotilaita jotka hyökkäävät heidän kimppuunsa

- Sotilaat ovatkin Scradesja, painajaisolentoja jotka melkein tapavat heidät mutta he pääsevät pakenemaan

- Heille selviää että kunginas suunnittelee yrittävänsä käännyttää Deviharlin kuninkaan siskoaan vastaan jotta he voisiat hyökätä helpommin

- Myöhemmin Eros herää linnasta (Devinharlin).

- Hän keskustelee kuninkaan kanssa kuulemastaan

 

TLDR: syttyy taistelu kuninkaan joukkojen ja Devinharlin joukkojen välille, Eros kuolee taistelussa tapettuaan korruptoituneen Taleheartin kuninkaan suojelleessaan Astarin karkotettua veljeä selkäänpuukotukselta, Devinharlin kuninkaan ja tämän siskon välit palaavat, Astarin karkotettu veli katuu tekojaan, hänen isänsä, Devinharlin kuningas armahtaa hänet ja vangitsee, päättyy Erosin hautajaisiin

lauantai, 25. toukokuu 2019

Loput Dystopiasta

Tässä on loput dystopiasta, lopussa tldr loppujuonesta, lisää saa kysy jos kiinnostaa

 

Luku 7.

 

 

 

Kanai seurasi Juuhia hymyillen, tämä oli perinyt kyllä metsästystiadot äidiltään. Hän osasi sanoa helposti jäljistä kenelle ne kuuluivat, kuinka vanhoja ne olivat ja kuinka kaukana eläin oli, hän osasi myös päätellä sukupuolen ja jopa mahdollisen raskauden. Hän osasi myös kertoa tuulesta useamman kuin yhden hajun ja hän kuuli pienimmänkin rasahduksen, sen puolen hän oli ehkä lähinnä perinyt Kanailta itseltään, hän omisti todella hyvät aistit, tytöstä kasvaisi joku päivä todella hyvä metsästäjä.

 

Kanai kuuli yllättäen jostakin ääniä, hän pysähtyi ja niin teki koko seurue, kaikki olivat hiljaa ja kuuntelivat. Juuh totesi ettei tuo ollut ihminen tai riistaa, eikä myöskään mikään tavallinen peto, Kanai nyökkäsi ja totesi että heidän oli parasta kääntyä sillä tulija kuulosti uhkaavalta.

 

Äkkiä yksi seurueen jäsenistä paiskautui korkealle ilmaan tuskasta huutaen, Kanai näki tämän kyljessä syvät verihaavat, pian he olivat suurien, petomaisten Kioriinien ympäröiminä. Esiin astui myös tummatukkainen nainen jonka Kanai olisi tunnistanut vaikka unissaan.

 

”Mitä sinä kuvittelit tekeväsi täällä?” Kanai kirosi ja työnsi Juuhin selkänsä taa turvaan.

 

”Päätin tulla ruokkimaan pentuni ja hakemaan jotakin jota olen kauan halunnut.” Sigrid totesi kylmänivallisesti ja Kanai huomasi tämän katseen siirtyvän Juuhiin, ei, Kanai ei antaisi tämän ikinä koskea tyttäreensä.

 

”Sinä et koske tyttäreeni pitkällä tikullakaan…” Kanai murisi, ainoat äänet jotka kuuluivat hiljaisuudessa olivat petojen raskas hengitys ja haavoittuneen tuskaisa vaikerrus.

 

”Silmä silmästä, hammas hampaasta on vanha sanonta.” Sigrid sanoi.

 

Kanai tunsi Juuhin hengityksen kättään vasten, se oli kiivasta ja syvää. Sydän löi hurjaa vauhtia ja Kanai pelkäsi, että Juuh tekisi jotakin harkitsematonta. Äkkiä Kanai kuuli takkaansa murahduksen, sen jälkeen hän kuuli Juuhin kiljahtavan tuskasta ja hänen otteensa kirposi tämän rintakehältä. Kanai näki kuinka hänen tyttärensä paiskautui päin puuta ja  lysähti hetkeksi sen viereen ennenkuin nousi irvistäen ylös.

 

Juuh katsoi tilannetta hetken Shokissa kunnes syöksähti auttamaan muita, se tuntui kumminkin lähes turhata sillä pedot olivat voimakkaita ja ne heittelivät heitä ja pistivät suihinsa kevyesti. Juuh juoksi isänsä luo ja iski tieltä Sigridin pistimen joka rintakehän lävistäessään tappoi heti. Juuh kuuli isänsä käskyn hänelle juosta mutta Juuh totesi ettei hän lähtenyt yhtikäs mihinkään.

 

Juuh otti jousen ja nuolen, hän ampui yhtä petoa silmään ja se ulvahti raivoisasti, Juuh tunsi toisen iskun olkapäähänsä ja hän osui pää edellä läheiseen kivikkoon. Maailma muuttui hetkessä epäselväksi, päähän koski kauheasti. Juuh kuuli jostakin isänsä äänen ja näki kaksi hahmoa juoksemassa häntä kohti. Toinen, oletetusti hänen isänsä astui Sigridin tielle ja tarrautui kiinni tämän pistimestä estäen sen osumisen Juuhiin.

 

”Sinä et laske likaisia käsiäsi häneen…” Kanai murisi, Juuh näki tämän vuotavan runsaasti verta.

 

”Mikä minua estäisi, sinä tapoit rakkaan Elinini, sinun tyttäresi kuuluu maksaa siitä takaisin.” Sigrid sanoi, hänen kasvoillaan karehti raivokas hymy. Juuh ajatteli, ehkä se mies oli oikeassa, ehkä asiat eivät olleet niin kuin hänelle oli kerrottu vuosien ajan.

 

”Juuh, lähde juoksemaan heti kun käsken, tuliko selväksi?” Kanai sanoi hiljaa, Juuh nyökkäsi ja nousi varovasti jaloilleen.

 

Sigrid hyökkäsi, Kanai käski Juuhia juoksemaan, tämä itse tarttui kiinni pistimestä ja heitti Sigridin maahan. Juuh lähti juoksemaan niin kovaa kuin pääsi, hän vilkuili pari kertaa taakseen, hän näki että hänen isänsä taisteli vielä vastaan, tämä vilkaisi vielä hänen suuntaansa ja totesi äänettömästi katseellaan ettei hänen enää kannattanut katsoa, Juuh käänsi päänsä ja lisäsi vauhtiaan.

 

Juuh kuuli vielä takaansa kiroamista, sitten hän kuuli Sigridin raivokkaan huudon, tämä käski häntä pysähtymään. Juuh lisäsi vauhtiaan, kuulosti siltä että Sigrid teki samoin, ensin Juuh uskoi että ei tuo ihminen häntä kiinni saisi mutta yllättäen Sigrid ilmaantuikin aivan hänn viereensä ja löi hänet voimalla nurin.

 

Juuh upposi puoliksi hankeen, hän kirosi haavojan ja koetti vetää esille aseensa mutta Sigrid otti häntä haavoittuneesta olkapäästä kiinni ja painoi tämän toisen käden jalallaan maahan. Juuh rimpuili naisen voimaa vastaan ja koetti päästä irti mutta Sigrid tuntui vain saavan lisää voimaa hänen pako- yrityksistään.

 

”Mikä sinä oikein olet?!” Juuh ärähti, Sigrid nauroi.

 

”Kuule tyttö minä olen paljon, ensinnäkin, olen hyvin vihainen, tyttärensä menettänyt äiti, toiseksi, olen hyvin kostonhimoinen nainen joka haluaa tappaa sen luopion joka päästi teidät karkuun ja kolmanneksi olen tutkija ja te olitte hyvä kohde.” Sigrid sanoi ja hymyili sairaalloisesti.

 

Juuh tunsi pistimen terän painautuvan ihoaan vasten, se oli aivan lähellä hänen selkäänsä Juuh panikoitui, hän olisi halunnut huutaa jotakuta apuun mutta ääni juuttui kurkkuun, Sigrid hymyili, silmissä oli kylmä ja julma katse. Jostakin syöksähti doko, se tyrkkäsi Sigridin pois hänen niskastaan, Juuh nousi nopeasti ylös, tulija oli Neo, tämä oli pahasti haavoittunut mutta ei näyttänyt välittävän siitä. Neo kääntyi kohti Juuhia ja käski tätä jatkamaan juoksuaan, Juuh kampeutui ylös ja lähti juoksemaan kunnes veren hukka pakotti hänet viimein hidastamaan.

 

Kipu ja väsymys pakottivat maahan mutta Juuh raahautui silti  ylös, hän painoi verisiä haavojaan ja koetti tyhrehdyttää vuodon, se ei kumminkaan ottanut asettuakseen. Hän raahautui pitkin metsää ja huomasi näkönsä hämärtyvän, hengitys kävi raskaammaksi ja vaikeammaksi, tuuli alkoi purra läpi hänen verestä märän turkin. Juuh raahautui vielä vähän matkaa kunnes hän horjahti alas penkereeltä kovalle, jäiselle maalle ja jäi siihen väsyneenä makaamaan.

 

Luku 10.

 

Yö oli kääntynyt aamuun, nousin ylös ja hieroin naamaani, kello oli varttia vaille 9. Kävelin raahautuen ulos ja tajusin etten ollut syönyt mitään pitkään aikaan, oli se hassua kun niin elintärkeitä asioita tajusi vasta nyt. Jalat notkahtiva, raahasin itseni läheisen patterin päälle istumaan, suolistoni huusi hoosiannaa, se vaati energiaa.

 

”Olet kuin valkaisuaineella pesty!” se oli siskoni, hän osasi aina ilmaantua kaikkialle oikeaan aikaan vähän niin kuin suojelusenkeli, tai portsari.

 

”Oletko unohtanut syödä?” Johanna jatkoi, nyökkäsin.

 

”Huoh, tule mukaani, pistän sinulle jotakin pystyyn et sentään jää pelkäksi luuksi ja nahaksi.” Johanna murisi ja lähti viemään minua kohti ruokalaa.

Saavuimme sinne hetken päästä ja Johanna istutti minut lähimpään pöytään, taisin nukahtaa joksikin aikaa kunnes tunsin töytäisyn olkapäässäni ja Johannan topakan herätyskäskyn. Mutisin jotakin ja aloin lappamaan ruokaa suuhuni, lopulta aloin saamaan energiaani takaisin ja pääsin pahimmasta, Johanna totesi että minun oli pidettävä huolta itsestäni muiden ohella, nyökkäsin.

 

Istuin siinä vähän aikaa kunnes huomasin jonkun kävelevän sisään, katsoin hetken tulijaa kunnes tajusin sen olevan Jak. Kysyin miten hän oli jo nyt ylhäällä, Jak totesi että hän oli jo parantunut. Nurahdin, olin tyystin unohtanut että hän oli doko ja dokoilla oli nopeampi kyky parantua kuin ihmisillä.

 

”Missä Rosa ja Hal muuten ovat? Meidän pitäisi luultavasti jatkaa matkaa.” Jak sanoi ja katsoi minua.

 

”Hei Johanna, käyppäs viemässä Jak Halin ja Rosan luo, minun pitää kysyä Karlilta siitä autosta!” Huusin, keittiöstä kuului epämääräinen, ehkä myöntävä ölähdys.

 

”Odota siinä, Johanna käy viemässä sinut heidän luokseen, käyn katsomassa josko teidän autonne olisi lähtövalmiina.” Sanoin ja Jak nyökkäsi, kävelin ulos ja huomasin myrskyn laantuneen mikä oli hieman erikoista, annoin sen olla ja päätin lähtä korjaamolle.

 

Tervehdin Karlia joka hommasi farmarimallisen Volvon luona, väriltään se oli ruosteenpunainen ja hieman ikää nähnyt mutta näytti siltä että kyllä sillä ongelmitta ajoi lumessakin. Kysyin auton kunnosta ja Karl totesi sen olevan juuri valmiina lähtöön, se piti vain nostaa tunkilta alas, nyökkäsin ja sanoin käyväni ilmoittamassa asiasta, Karl hymyili ja alkoi laskea autoa pois tunkilta.

 

Menin takaisn sisälle ja kohtasin kolmikon jo ovella, kerroin heille tilanteesta ja he vaikuttivat iloisilta. Rosa kiitti minua syvällisesti vieraanvaraisuudesta ja Hal halasi minua, Jak pyysi minua kiittämään Julya avusta. Lupasin tehdä niin ja samalla kuulin jo bensamoottorin urahduksen, Karl ajoi auton keskelle pihaa ja astui ulos.

 

Tulimme pihalle ja Jak kiitti Karlia auton korjaamisesta, Karl totesi vain että auton aukussa oli häikkää, ilmeisesti koksetushäiriö. Hän sanoi korjanneensa sen, ja muutaman muun pikkuvian, ihan vain varmistaakseen, ettei auto hyytyisi uudelleen kesken matkan, me hyvästelimme vielä ja sitten he istuutuivat autoon. Hal heilutteli vielä takaikkunasta hyvästejä ja pian he ajoivat jo porteista ulos, enkä arvannutkaan, kuinka nopeasti jo näkisimme heidät.

 

Luku 11.

 

Rosa ajoi keskittyneesti liukkaalla tiellä, myrsky oli taas noussut ja hänen oli pakko laittaa pitkät päälle. Ilma oli hämärä ja eteen näki vain pari metriä. Hal istui jännittyneenä takapenkillä vöissä ja Jak katsoi eteensä äänettömänä, lopulta tämä alkoi puhua tyttärelleen ja pian auto täyttyi iloisesta keskustelusta.

 

Rosa näki kauempana jotakin tummaa poikittain tiellä, hän ajatteli sen aluksi olevan lunta mutta kun hän tajusi sen olevan jokin ihmisen kaltainen, hän jännittyi ja painoi jarrua, väistäen samalla juuri ja juuri tiellä makaavan. He kaikki istuivat jähmettyneitä ja hiljaa paikoillaan kunnes Jak irrotti turvavyönsä, avasi oven ja astui ullos, Rosa seuraasi tätä perässä.

 

Jak käveli kohti maassa makaavaa hahmoa. Tämä oli osittain peittynyt lumeen ja näytti aluksi ihmiseltä. Jak kuitenkin alkoi nähdä tässä dokon piirteitä, hän käveli vielä lähemmäs ja tunnisti tämän lopulta veljentyttärekseen.

 

Jak kyykistyi tytön viereen ja kokeili tämän pulssia, se oli heikko samoin kuin hengitys. Jak näki maassa lumeen imeytynyttä tummaa verta ja huomasi olkapäässä ja kyljessä syviä haavoja, päästä oli tullut myös verta mutta se oli hyytynyt ja tahrannut hiukset ja otsan. Rosa tuli hänen luokseen ja huomasi myös tytön, hän juoksi takaisin autolle ja toi mukanaan lämpöhuopia, hän kääri ne tytön ympärille ja painoi yhden pään haavoille.

 

Jak pyysi auton ovelle kurkistelemaan tullutta Halia menemään etupenkille, tämä viipotti käskystä paikoilleen ja Jak nosti kylmästä osittain jähmettyneen tytön kyytiin. Hän laittoi tämän takapenkille ja istuutui itse niin, että tytön pää oli hänen polvellaan, hän nappasi takaa vielä siteitä ja alkoi sitoa pahimpia haavoja.

 

Rosa kääntyi takaisin turvasataman suuntaan ja he lähtivät ajamaan äänettöminä takaisin. Jak tarkasteli Juuhia tarkasti, tämä oli kasavnut paljon viimenäkemän, lähes naisen kaltaiseksi. Jak alkoi lämmitellä Juuhin kasvoja ja käsiä paleltumisen estämiseksi, viimein hän peitteli tämän kunnolla lämpöpeittojen alle ja silitti varovasti tämän otsaa.

 

Juuh alkoi saada pikkuhiljaa tajuntaansa takaisin. Tämä katsoi tokkuraisena ympärilleen eikä näyttänyt hetkeen ymmärtävän tilannetta, lopulta hän kääntyi kohti Jakia ja katsoi tätä pitkään, kuin yrittäen muistaa, kuka tämä oli.

 

”I-Isä?” Juuh kysyi käheällä äänellä.

 

”En sentään kulta pieni, olen setäsi, me viemme sinut turvaan, koeta levätä.” Jak sanoi lempeällä äänellä ja Juuh vaipui kevyeen uneen hänen polvelleen.

 

He saapuivat ovelle, portinvartija kysyi hämmenyyksissään, olivatko he unohtaneet jotain, Jak totesi että heidän oli käännyttävä takaisin sillä he olivat sattuneet löytämään vakavasti haavoittuneen avuntarvitsijan. Vartija sanoi käyvänsä hakemassa Julyn ja avasi samalla portin, he ajoivat sisään ja ovella seisova Aki katsoi heitä hieman ihmeissään.

 

”Mikäs teidät takaisin ajaa?” Aki kummasteli.

 

”Hän.” Jak sanoi ja otti veeljentyttärensä syliinsä.

 

Aki huudahti jotakuta hakemaan Julyn paikalle mutta tämä tulikin jo sairaalaparakin ovesta ja käveli heidän luokseen, hän tutki Juuhin kuntoa hetken kunnes totesi että tämä oli vietävä välittömästi sisään. Jak lähti Julyn perään, July otti mukaansa muutaman voimakkaamman näköisen tyypin ja totesi samalla että ihan vain turvallisuuden kannalta, näemmä July tiesi miten villidokot saattoivat reagoida uudessa ympäristössä. Jak seurasi Julya parakin perälle, he menivät huoneeseen joka näytti kirurgin huoneelta. July, alkoi kääriä hihojaan tyynesti ja pyysi Jakia laittamaan Juuhin leikkauspöydälle. Tämä asetti tytön siihen varovasti ja sen jälkeen July pyysi Jakia poistumaan, tämä teki sen mielellään.

 

”Minun pitää luultavasti ilmoittaa tytön äidille tämän olinpaikasta.” Jak sanoi ovella vastaantulevalle Akille.

 

”Parasta varmasti tehdä niin.” Aki myönsi.

 

Sillä välin:

 

Serea oli hermostunut. Hänellä oli ollut kokoajan paha aavistus että metästysseurueelle oli tapahtunut jotain pahaa. Heistä ei nimittäin ollut mitään aistittavissa ja he olivat olleet metsässä erittäin pitkään. Serea havahtui, joku raahautui kohti leiriä rajusti ympäriinsä hoippuen ja huterasti askeltaen.

 

Hahmo kaatui leirin reunalle ja Serea syöksähti tämän luo, hän tunnisti tulijan Neoksi, yhdeksi hänen parhaimmista metsästäjistään. Tämän keho oli revitty hirveään kuntoon ja hän hengitti vaivalloisesti, jäljelle jäänyt silmä hapuili kuin etisen jotakin kunnes kohdistui häneen.

 

”kutsukaa joku parantaja!” Serea huusi kun muut alkoivat kerääntymään leirin reunoille, pian Gurru harppoikin paikalle ja alkoi tutkia Neon haavoja, hän asetti kätensä tämän otsalle.

 

”Neo, kuuletko minua, mitä tapahtui?” Serea kysyi, Neo näytti pikkuhiljaa saavan voimaansa takaisin.

 

”Ugh… Kimppuumme kävi… Ilman mitään… syytä… kolme Kioriinia ja kaksi naista… He… He tappoivat kaikki… Tyttäresi….” Neo mutisi ennenkuin lysähti tajuttomana Gurrun polville, Serea nousi sen kummempia miettimättä ylös ja syöksyi metsään.

 

Hän seurasi pientä verivanaa jonka Neo oli jättänyt, sen laajenutessa pikkuhiljaa hän alkoi myös haistaa muidenkin veren. Hänen kasvonsa kiristyivät ja hän tunsi tunteiden ryöpyn syöksyvän lävitseen, vihan, surun, epätoivon, hän ei halunnut uskoa mitään todeksi ennenkuin itse näki sen. Serea jähmettyi muutaman metrin päähän. Kaikkialla oli verta, suolenpätkiä ja luita, siellä täällä oli myös kokonaisia raajoja tai jopa puolikkaita tovereita. Joukossa oli ehkä muutama joihin ei oltu juuri kajottu, lukuunottaen hänen miehensä joka makasi liikkumattomana vatsallaan hangessa.

 

Serea syöksyi läpi verisen tantereen tämän luo, hän käänsi tämän ympäri ja otti syliinsä. Tämä hengitti vaivoin, rinnassa oli pieni pistohaava, isku oli mennyt hieman heikon kohdan ohi mutta ei tarpeeksi. Kanai käänsi katseensa heikosti häneen, hän kohotti kätensä täristen ja asetti sen Serean poskelle, Serea kietoi sen nyrkkiinsä. Suupielestä valui verinoro mutta Kanai jaksoi vielä hymyillä, viimein hän kuitenkin sulki silmänsä, hänen kätensä Serean kädessä muuttui veltoksi, sydän lakkasi lyömästä.

 

Serea huusi surusta ja raivosta, se joka oli tehnyt tämän sai maksaa siitä omalla verellään. Serea painoi miehensä lämpimän ruumiin rintaansa vasten ja itki pitkään menetystään kunnes tunsi pienen, ystävällisen käden laskeutuvan olkapäälleen, tulija oli Öäl

 

”M- Mitä sinä täällä teet, s- sinähän palellut kohta?” Serea kysyi ja käänsi nieleskellen katseensa pois miehensä elottomasta ruumiista.

 

”Olen pahoillani...” Öäl sanoi onnettomana.

 

”Mitä sinä höpötät? Ei tämä ole sinun syysi.” Serea mutisi ja katsoi vanhaa miestä, oliko tämä nähnyt taas enteen hieman liian myöhään?

”Näin muutama hetki heidän lähtönsä jälkeen näyn, voi voi, minun olisi pitänyt heti kertoa siitä.” vanha mies valitteli ja sipaisi poskeaan hermostuneesti.

 

”Sinä et voi sille mitään.” Serea sanoi ja asetti kätensä vanhan miehen olkapäälle, tämä tärisi jo kylmästä.

 

Serea halasi Kanaita vielä kerran kunnes hän kääntyi kohti perässään tullutta laumaansa. Hän kohensi hieman ääntään ja määräsi etsimään mahdollisisa eloonjääneitä, hän ohjeisti myös viemään ruumiit leiriin jotta polttohautajaiset voitasiin pitää. Muut alkoivat tehdä työtä käskettyä.

 

”Missä Juuh on?” Öäl mietti, hän tärisi jo aikalailla.

 

”Sen kun tietäisi, Kanain tuntien hän on luultavasti kehottanut Juuhia pakenemaan, jos hän ei palaa iltaan mennessä, kutsun koolle etsintäpartion.”

 

”Etkö usko hänen kuolleen?” Öäl kysyi varovasti, Serea pudisti päätään määrätietoisesti.

 

”En, hän on vahva tyttö.” Serea sanoi ja katsoi hetken aikaa ruumiiden raivaustöitä.

 

Ilta oli alkanut jo saada mailleen, Serea lähti johdattamaan sokeaa tietäjää leiriin heti kun ruumiit oli saatu vientikuntoon, he pitivät pikaiset polttohautajaiset leirissä ja alkoivat sen jälkeen huoltaa eloonjääneitä niin hyvin kuin pystyivät. Vain muutama oli Neon lisäksi selvinnyt hengissä, hekin vaikuttivat siltä etteivät ehkä pärjäisi aamuun. Serea lähti raivon ja surun sisuunnuttamana kohti telttaansa ja raivosi siellä tuskaansa hetken kunnes lyyhistyi nurkkaan ja antoi itkun tulla.

 

Serea vihasi ihmisiä, niillä ei ollut muuta kuin musta sielu ja vääntynyt mieli. He olivat alusta lähtien kohdelleet heidän kansaansa kuin saastaa, heti kun he olivat herättäneet heidät, he olivat kiduttaneet, tehneet kokeita ja tappaneet kuin teuraseläimiä. Lopulta kun he olivat viimein päässeet vapauteen, heitä vainottiin ja ahdettiin nurkkaan, mitä he olivat tehneet väärin?!

 

Serea nousi ylös ja istuutui nuotion ääreen, hän tuijotti tiivisti sen liekkeihin. Hän todella toivoi että Juuh oli vielä elossa, hän ei kestäisi tämänkin menettämistä. Teltan ovelta kuului hiljainen, kysyvä ääni, Serea kohotti päätään ja kääntyi ympäri, tulija oli Gurru.

 

”Sinulle on vierailija.” Gurru mörähti.

”En ota ketään vastaan.” Serea tiuskaisi.

 

”Hänellä on tietoa tyttärestänne.” Gurru totesi ja Serea jäykistyi.

 

”Päästä sisään.” Serea määräsi, sisään astui pitkähkö Doko, mies jonka hän olisi tuntenut vaikka unissaan, valitettavasti.

 

”Jak...” Serea murahti ja katsoi miestä kylmin silmin.

 

”Yhtä hauska tavata.” Jak sanoi, hänellä ei ollut mitään äänessään, se oli ontto kuin vanha kanto.

 

”Mitä sinä haluat?” Serea kysyi ja katsoi Jakia päästä varpaisiin, hän muistutti paljon Kanaita lukuunottamatta turkin väriä ja smaragdin vihreitä silmiä.

 

”Tulin kertomaan tyttärestäsi, missä Kanai on?” Jak kysyi, kuulostaen jotenkin välinpitämättömältä.

 

”…Hän kuoli, joku surmasi hänet metsästysretkellä, missä Juuh on?” Serea kysyi, Jakin kasvoille laskeutui hetkeksi järkytys kunnes hän keskittyi ja yskäisi.

 

”Se on varmasti se yksi nainen… Niin, Juuh on läheisellä turvasatamalla hoidossa, löysimme hänet tieltä makaamasta huonokuntoisena.” Jak sanoi, Serea tunsi helpotuksen valahtavan kehoonsa, hän vajosi kyykkyyn ja peitti kasvonsa.

 

”Mutta niin, hänet kannattaa varmasti jättää sinne joksikin aikaa, ilmoitan kun hänet voi tulla noutamaan.” Jak sanoi, hänen äänensä kuulosti pakotetulta, tunteet olivat varmasti pinnassa, Serea nousi ylös ja halasi tätä taputtaen samalla selkään, surussa ei tullut jättää edes vihamiestä yksin.

 

Sillä aikaa:
 

July katsoi tytön haavoja, ne olivat syviä mutta eivät vakavia, muutama oli kyllä lähellä elintärkeitä elimiä, mikään ei ollut kuitenkaan rikki, verta kumminkin oli tullut paljon ja July ei ollut varma sopisiko ihmisveri dokoille. July alkoi puhdistaa kuivunutta verta haavojen ympäriltä, hän tikkasi kyljen ja vatsan haavat huolellisesti ja siirtyi sitten pään puolelle, otsassa ja takaraivossa olevat haavat olivat ilmiesesti tulleet kovan iskun seurauksena. July alkoi laittaa tikkejä varovasti otsan haavaan kun hän huomasi tytön liikkuvan.

Tämä pomppasi istualleen ja katsoi sekavana ympärilleen, July väisti tämän teräviä kynsiä mutta sai silti niistä haavat käteensä. Nurkasta syöksyi kookas mies, hän löi tytön lattialle naammalleen, tämä älähti kivusta kun mies väänsi tämän haavoittuneen käden selän taa. July koetti tulla väliin mutta toinen mies tuli jo kaverinsa avuksi ja iski nukutuspiikin tytön niskaan ja tämä valahti veltoksi lattialle.

 

”Ulos huoneesta!” July ärähti ja miehet lähtivät hieman hämmnetyneinä pois, idiootit.

 

July katsoi tyttöä, tämä makasi kyljellään maassa ja valitti heikosti kivusta, July lähestyi häntä, tyttö nosti kätensä heidän väliinsä ja vilkaisi häntä epäluuloisena. July kyykistyi tytön eteen ja totesi ettei aikonut satuttaa häntä, tyttö katsoi häntä hetken epäluuloisena ja pelokkaana kunnes laski tärisevän kätensä ja päästi Julyn lähelleen.

 

July nosti tytön istualleen ja painoi pyyhkeen tämän verta valuviin haavoihin. July puhui tytölle rauhallisesti ja pyysi hetken päästä saada katsoa tytön kyljen haavoja etteivät ne olleet auenneet. Tyttö nyökkäsi heikosti, July nosti tämän paitaa ja totesi etteivät haavat onneksi olleet auenneet, sen jälkeen hän auttoi tytön pystyyn, tämä horjui, ilmeisesti unilääke vaikutti nopeammin dokoihin kuin  ihmisiin. July asetti tytön istumaan ja tämä oli jo lähes samantien kaatua nokalleen, July työnsi tämän hellästi sängylle ja jatkoi puhumistaan tälle, viimein tyttö nukahti, July antoi tälle puudutuksen ja alkoi tikata olkapään haavoja uudelleen.

 

July hoiti varovasti vielä pään haavat kunnes hoiti omansa ja siivosi huoneen perusteellisesti. Hän käveli ulos huoneesta ja kohtasi hieman ärtyneen näköiset miehet käytävällä tupakalla. July hermostui, hän kysyi olivatko nämä Rovaniemen porukkaa, miehet nyökkäsivät. July nappasi molemmilta tupakat ja ennenkuin kumpikaan ehti reagoida July oli  vääntänyt toisen miehen kämmenen ääri- asentoon ja laittanut piikillisen tainnutusainetta aivan toisen miehen kaulaan kiinni.

 

”Jos tyttö olisi vahingoittunut yhtään pahemmin tai kuollut, te olisitte saaneet maksaa siitä kalliisti, seuraavan kerran kuin jotain tuollaista tapahtuu te kuuntelette minua ettekä toimi omin päin, tuliko selväksi?” July kysyi, miehet nyökkäsivät, July päästi heidät vapaaksi ja lähti, hänellä oli muutakin tekemistä kuin läksyttää keltanokkia.

 

Luku 11.

 

”Näemmä sait ne syötettyä.” Mary murahti ja katsoi petoja jotka nuolivat tyytyväisinä verisiä huuliaan.

 

”Hm, niin sain…” Sigrid murisi, hän vaikutti oleevan vihainen, Mary huomasi tämän kasvoilla ohuita naarmuja, oliko tämä tippunut pedon selästä ja törmännyt puuhun?

 

”Epäonnistuit muuten edellisessä tehtävässäsi.” Mary heitti, Sigrid katsoi häntä vihaisesti.

 

”Mistä kuulit sen?” Sigrid kysyi ja kiristeli hampaitaan.

 

”Kuuntelin radiolähtyksiä, äijä kuulemma selvisi iskusta, siirtävät sen siirtoa muutamalla viikolla.” Mary sanoi, Sigrid murisi.

 

”Hiton hiton hitto, ihan kuin tässä päivässä ei olisi muutenkin jo vaivaa.” Sigrid kirosi, Mary kohautti olkiaan, ilmeisesti ruokareissu ei ollut mennyt niin hyvin.

 

”Voin tappaa hänet puolestasi, onhan minut jo alun perin koulutettu siihen.” Mary tarjoutui, Sigrid katsoi häntä pitkään kunnes tuhahti.

 

”Aivan sama.”

 

Mary nousi ylös ja totesi menevänsä valmistautumaan, Sigrid jäi katsomaan punatukkaisen naisen perään kunnes tunsi yhden olennon puuskuttavan lämpimästi hänen selkäänsä. Sigrid rapsutti sen kosteaa kuonoa, hän katsoi hetken punatukkaisen naisen menoa kunnes huokasi, peto hänen vierellään kysyi miksi hän oli antanut elämäntehtävänsä toiselle, Sigrid nauroi todeten hiljaa vain haluavansa nähdä kuinka nopeasti tyttö tappoi itsensä.

 

Mary vilkaisi taakseen ja kastoi Sigridiä joka rapsutteli yhtä olennoista kuonon päästä. Hän kääntyi ja katsoi kelloaan, hänellä olisi vielä pari tuntia ennenkuin päivävartio vaihtaisi yövartioon. Hän alkoi miettiä varustustaan kunnes totesi ettei tarvinnut veitsen lisäksi yhtään enempää.

 

Muurit näkyivät jo, Mary asettui metsän suojaan niin että pystyi pitämään silmällä sen reunaa ja vartijoita, hän oli jo katsellut heitä vähän aikaa. Vartioinnissa tapahtui aina viiden minuutin katko vaihdoilla, yövartiolla varmasti pidempi.

 

Pari tuntia kului, päivävartio poistui, Mary syöksyi muuria kohti, valonheittimet rupesivat lämpenemään pikkuhiljaa. Niiden päälle oli päivän aikana tullut ohut huurrekerros joten ne olivat hämäriä jonkin aikaa ennenkuin lämpenivät ja sulattivat kerroksen.  Mary otti olkarepustaan esille koottavan heittokoukun, hän pyöräytti pari kertaa, koukku napsahti kiinni muurin reunaan, Mary asetti jalkansa tukevasti muuria vasten ja lähti kiipeämään. Ylhäältä kuului puhetta, Mary kirosi, oliko hän arvionut jan väärin vai olivatko vartijat tulleet ajoissa.

 

Mary painautui muuria vasten, hän odotti vartijoiden siirtymistä ja kiipesi viimeiset metrit salamannopeasti, hän veti koukun irti ja pudotti sen lumeen. Hän liukui äänettömästi alas muurin sisäpuolta joka oli rakennettu liukumäen tapaiseksi sen jälkeen hän lähti suuntaamaan kohti sairaalaparakkia.

 

Mary katsoi ympärilleen, hieman reunemmalla oli avonainen ikkuna, hän kiipesi sisään ja huomasi olevansa liinavaatevarastossa, hän käveli hetken ympäriinsä kunnes löysi oven, hän väänsi sen ääneti auki ja tarkasteli käytävät, ei ketään näkyvissä.  Mary lähti kulkemaan äänettömästi käytävällä, hän alkoi tutkia huoneita ja löysi kuin löysikin lopulta etsimänsä. Hän astui huoneeseen ääneti ja jätti oven hieman raolleen, hän astui kevyin askelin Hankin luo. Tämä nukkui selällään vuoteella, kasvoillaan hengitysmaski, näytti helpolta nakilta.

 

Jokin kolahti, Mary huomasi tyrkänneensä epähuomiossaan pöytää, hän vilkaisi Hankia, tämä ei ollut onneksi kuullut. Mary nappasi veitsensä ja tähtäsi sen kohti miehen päätä, hän löi ja huomasi että vain untuvat pöllähtivät.

 

”Luulitko etten kuullut, mämmikoura.” Hank murahti, Mary kirosi, tämä olikin hereillä

 

Mary perääntyi ovea kohti. Hank seisoi häntä vastapäätä sängyn takana turvassa, hän oli napannut puukon pöydältä ja vetänyt sen tupesta, tällä oli kuitenkin vielä käsi kipsissä ja askel näytti horjuvalta. Mary arvioi riisuvansa tämän aseista parissa minuutissa ja kaatavansa tämän vain sekuneissa, helppoa kuin mikä.

 

Samalla:

 

Hal hieroi silmiään väsyneenä, hänen äitinsä oli pyytänyt hakemaan isän pois sairaalaparakilta, ihan vain sen takia että tämä voisi nukkua edes yhden yön kunnolla. Hal käveli parakin ovelle ja avasi sen, hän käveli sisään ja lähti kulkemaan pitkin käytävää, kävellessään yhden hieman raollaan olevan oven ohi, hän kuuli puhetta.

 

”Heh, olet näemmä sitkeämpi kuin luulin.” naisen ääni sanoi, tämä kuulosti olevan kivuissaan.

 

”Luulo ei ole tietoa.” Miehen ääni vastasi, sekin oli tuskainen, Hal jähmettyi, se oli se mies.

 

”Matkasi päättyy tähän hirviö…” nainen mutisi.

 

”Niinkin minua voisi ehkä kutsua mutta totta on ettei minulla ollut hajuakaan koko asiasta, vaimoni oli se joka teki kokeita viiden vuoden ajan.” Mies totesi, Hal pudisti päätään, ei, mies valehteli.

 

”Hah, valehtelet…” nainen sanoi, hän epäröi.

 

”Hän teki kokeita, olet varmasti huomannut jo hänen käyttäytymisessään jotain outoa.” Mies jatkoi.

 

”Pidä turpasi tukossa! Miten, jos hän teki kokeita, miten hän voi pitää niin montaa kioriinia hallussaan ja niin voimakkaita.” Nainen raivostui.

 

”Vastasit juuri omaan kysymykseesi, ne tunnustavat hänet alfakseen hänen hajunsa vuoksi, hän teki itsestään heidän kaltaisensa.” Mies selitti.

 

Hal perääntyi, hän ei aikonut kuunnella tätä yhtään enempää, kolahdus, Hal käännähti, vastapäinen ovi meni kiinni hänen tönäistyään sitä. Huoneessa tuli hiljaista, ovi rämähti voimalla auki, punatukkainen nainen lähestyi Halia vauhdilla ja ennenkuin tämä ehti edes reagoida, nainen oli potkaissut häntä kylkeen ja iskenyt lattiaan. Hal huudahti kivusta, hän koetti nousta ylös mutta pian nainen tarttui häntä korvista ja nosti ilmaan, Hal tunsi jonkin terävän kaulaansa vasten, hän kuuli isänsä äänen jostakin kauempaa kysyvän, oliko hän siellä.

 

”Jos sinä pukahdatkaan, leikkaan kurkkusi auki senkin abominaatio.” Nainen sanoi, Hal jähmettyi, häntä pelotti.

 

Mary henkäisi äkkiä kivusta, Hal tunsi putoavansa, hän läjähti kasvoilleen lattialle, hetken Hal oli shokissa, hän kuuli isänsä huutavan häntä uudelleen nimeltä, tällä kertaa ääni tuli lähempää. Hal koetti liikkua, kasvoihin koski, pian hän tunsi käsien nappaavan häntä kainalosta ja nostavan jaloilleen, Hal kääntyi ja kohtasi tummanharmaat silmät.

 

”Yrität tappaa lapsen, harvoin näkee noin julmaa ja kieroutunutta palkkamurhaajaa.” Hank murahti ja kääntyi naisen puoleen, Hal katsoi mistä jähmettyneenä kunnes tämä käänsi katseensa takaisin häneen.

 

”Nyt on turvallista, ala mennä.” Hank totesi hieman kivunsekaisella äänellä, Hal tuijotti tätä hetken peloissaan kunnes Hank hymyili tälle ystävällisesti, Hal hätkähti, hän kääntyi ja lähti juoksemaan kohti isäänsä joka seisoi käytävän päässä ja katsoi tilannetta hieman hämillään.

 

”Hal! Mitä siellä tapahtuu?” Halin isä kysyi, tämä halasi isäänsä voimakkaasti.

 

”Siellä oli nainen, hän yritti tappaa minut…” Hal mutisi.

 

Jak kääntyi katsomaan käytävän päähän, lattialla makasi hahmo ja sen yläpuolella seisoi Hank joka kuitenkin kohta romahti myös lattialle. Ulko-ovi avautui ja July jäi hetkeksi tuijottamaan näkyä kunnes hän alkoi riisua takkia päältään ja painaa sitä tajuttoman naisen haavoille. Hän kääntyi katsomaan Jakia ja viittoi häntä sitten tiukasti päin. Jak työnsi Halin tyynesti lähimpään huoneeseen luvaten tälle että tämä oli turvassa.

 

Jak harppoi sitten Julyn luo ja tämä käski Jakia parantamaan Hankin haavoja ainakin sen verran että sisäinen verenvuoto loppuisi. Jak tuijotti Hankia hetken kunnes July totesi tiukasti ettei hän toistaisi sitä kohta enää pyyntönä. Jak polvistui miehen viereen ja asetti kätensä tämän ylle, Hank kuitenkin tarttui tiukasti hänen käteensä.

 

”…älä…” Hank mutisi, Jak tuijotti kättä hetken kunnes July läimäisi sen tiukasti pois.

 

”Älä anna pienten asioiden häiritä.” July totesi ja jatkoi naisen haavojen painamista.

 

Jak tyytyi vain nyökkäämään, lopulta hän uskoi saaneensa miehen haavat edes siedettävään kuntoon, Julyn hetki sitten soittamat lisä-avut juoksivat jo ovesta sisään ja Jak joutui väistymään. Jak katsoi menoa hetken kunnes muisti jättäneensä tytön yksin pimeään huoneeseen, tätä varmasti pelotti.

 

Väisteltyään lääkärit Jak käveli huoneelle ja avasi oven, Hal tuijotti häntä jännittyneenä, silmät jo kyynelissä. Jak otti tyttärensä lämpimään halaukseen ja pyysi anteeksi että oli jättänyt hänet yksin, Hal halasi isäänsä takaisin ja kysyi voisivatko he mennä äidin luo. Jak nyökkäsi ja totesi että he menisivät äidin luo, Jak lähti viemään Halia pois.

 

”Isä…”

 

”Niin?”

 

”Onko se mies kunnossa?”

 

”…on.”

 

 

Sillä välin:

 

July kuunteli ulkoa kuuluvaa ulinaa, Kioriini, näinkin lähellä, mitäköhän se huusi? Hän sulki ikkunan ja kääntyi katsomaan Hankia joka makasi sängyllä hiljaa, tämä oli tajuissaan mutta haluton kommunikoimaan. July alkoi kävellä tyynesti ympäri huonetta tehden erilaisia askareita, lopulta hän huomasi Hankin seuraavan hänen tekemisiään.

 

”Haluatko jutella?” Hank tuhahti.

 

”Noinko kauan sinulla kesti tajuta,?” July kysyi sarkastisesti, Hank tuhahti.

 

”Mikä syy teillä on pitää minua hengissä? Raha? Kosto?” Hank kysyi sitten kuivalla äänellä.

 

”Katso, onhan sinulla ehkä vielä älyä jäljellä. Raha kyllä, sen lisäksi tieto, haluamme sinun tietosi dokoista.” July sanoi, Hank naurahti tympääntyneesti.

 

”Arvelinkin että teillä olisi jokin tämän tapainen suunnitelma, voin sanoa että minulla on paljon tietoa heistä mutta en mielelläni käyttäisi sitä heitä vastaan.” Hank tuhahti ja hymyili happamasti.

 

”Haluaisin kysyä, miksi sinä yritit estää Jakia parantamasta itseäsi?” July kysyi, Hank vilkaisi häntä lyhyesti.

 

”Se ei tunnu oikeutuetulta.”

 

”Miten niin?”

 

”Olen ihminen joka on tehnyt kauheita asioita muille, annoin tyttäreni kuolla omaa varomattomuuttani ja jätin vaimoni yksin dokojen syötäväksi… miksi minunlaiseni ansaitsisi apua.” Hank sanoi, hän vaikutti uppoavan ajatuksiinsa

 

”Kaikki ansaitsevat, sitäpaitsi olen hoitanut sinuakin hirveämpiä ihmisiä, olet vain yksi potilas muiden joukossa.”

 

”Hmh, olet työllesi omistautunut näemmä… miten se tyttö, tapoinko hänet?”

 

”Et, sinulla kävi tuuri, osuit sen verran huti ettet puhkaissut keuhkoa ja sen verran oikeaan että häneltä meni vain munuiainen, sillä naisella on tuuri että hänellä on niitä kaksi. Tosin, munuaisen sisällöt pääsivät valumaan sisuksiin joten komplikaatioita on tiedossa. Miksi kysyt? Hän yritti tappaa sinut.”

 

”Kunhan… kysyin.”

 

”Selvä, nuku nyt ja jutellaan sitten enemmän aamulla.”

 

Luku 13.

 

Katselin yön raportteja, ne olivat yllättävän laajoja ja monivaiheisia, lähistöllä oli ollut Kioriinilauma ja kaksi susidokolaumaa, sairaalaparakkiin oli hyökännyt se palkkamurhaaja ja koettanut taas kerran ottaa Hankin hengiltä, sillä miehellä oli kyllä pirusti onnea matkassaan. Murhaajalla taas ei, se kuulemma nyt makasi teho-osastomme kaltaisessa huoneessa sillä ilmeisesti munuiasen sisälmykset olivat vuotaneet kehoon ja mitä minä sen verran tiesin ihmiskehosta että siellä käsiteltiin paljon myrkyllisiä juttuja.

 

Lisäsin saamani tiedot raporttiin ja nousin ylös, läheisen alfalauman johtaja Serea tulisi tänään hakemaan tyttärensä ja minun piti varmistaa että vierailu menisi niinkuin pitäikin. Katsoin kelloa, Jak sanoi heidän saapuvan 12 maissa, siihen oli enää vartti. Vedin takin niskaani ja saavuin tuuliseen säähän, yöllä oli ollut aivan tyyntä.

 

Kuljin kohti portteja ja jäin odottamaan pienen saattojoukon kanssa portille, saapuminen venähti kahteen tuntiin. Viimein porteilta kuitenkin kävi ilmoitus ja ne avattiin, Serea, vihreänharmaa turkkinen naarasdoko astui sisään.


Hänellä oli yllään sininen mekko jossa oli rinnassa vihreää, hänellä oli kasvoillaan paksuhko, harsomainen huivi joka kävi yksiin mekon sinisen värin kanssa. Mekossa että harsossa oli kullattuja kirjailuja ja rinnalla sekä vyöllä oli erilaisia vitjoja, kaksi kultaista solkea piti harsoa kiinni hänen kasvojensa edessä.

 

”Mikä vei noin pitkään?” Kysyin, Jak oli hetkisen hiljaa kunes näytti huomaavan että olin kysynyt kysymyksen häneltä.

 

”Hänellä oli miehensä suremisrituaali kesken, sellaista ei ole lupa häiritä.” Jak sanoi, hän kuulosti surulliselta, tunsin itseni öykkäriksi.

 

”Kuka on kuollut…” Hal ihmetteli hiljaa kun Serea oli kävellyt ohitsemme, Jak vain silitti tyttärensä päätä hiljaisena.

 

Serea irrotti soljet ja kietaisi kasvoillaan olevan hunnun niskassaan olevaan nutturaan ja laittoi soljet sinne kun pääsimme ovelle. Hän kysyi lyhyesti kuka täällä oli johtamassa ja astuin esiin, Serea katsoi minua pitkään kylmällä katseella kunnes kysyi, olinko pääjohtaja, nyökkäsin, hävetti, ilmeisesti Serea tunnisti minut.

 

Pyysin häntä ja hänen pientä saattojoukkoaan seuraamaan, Serea nyökkäsi lyhyesti ja he lähtivät peräämme. Kävelimme sairaalaparakille jossa July tervehti meitä kohteliaasti ja totesi että Serean tytär oli tällä hetkellä unessa, nyökkäsin lyhyesti ja lähdin viemään seuruetta huoneelle jossa Juuh nukkui. Avasin oven ja Serea astui sisään, olin mennä perässä varmistaakseni ettei mitään tapahtunut kun yllättäen Serean mukana tullut pitkä mies asetti kätensä eteeni.

 

”Sinuna jättäisin kuningataren ja hänen arvostetun tyttärensä rauhaan.”

…………..

 

Serea sulki oven perässään ja kääntyi katsomaan tytärtään joka makasi sängyllä ja näytti nukkuvan syvää unta. Serea tunsi pakahtuvansa helpotuksesta ja onnesta, hän lähestyi tytärtään ja kosketti varovasti tämän kasvoja, Juuh värähti ja hymyili unensa läpi. Serea tunsi kyynelten valuvan kasvojaan pitkin, hän painautui rakkaan lapsensa olkapäätä vasten ja vain halasi tätä lämpimästi.

 

Juuh liikahti Serea kuuli tämän kysyvän häntä, Serea kohotti katseensa Juuhiin joka katsoi häntä hetken kunnes näytti olevan aikeissa kysyä jotain, sanat kuitenkin jumittuivat ja hänen kasvoilleen nousi suru. Serea halasi tytärtään uudelleen ja silitti tämän hiuksia, todeten että hän sai itkeä rauhassa.

 

Kesti pitkään ennekuin Juuh viimein rauhoittui, Serea silitti tämän selkää ja jatkoi rauhallista puhettaan Juuh kysyi viimein oliko se todella niinkuin Jak oli sanonut, oliko isä todella kuollut. Serea silitti tyttärensä poskea, viimein hän nyökkäsi hiljaa, Juuh painoi päänsä alas.

 

”Kulta, tiedän että sinuun sattuu, niin sattuu minuunkin mutta me selviämme.” Serea sanoi ja kohotti tyttärensä päätä.

 

Juuh nyökkäsi hiljaa, hän näytti niin väsyneeltä ja sairaalta, Serea asetti kämmenensä Juuhin poskille ja totesi että tämän piti vielä levätä, hän ei kehdannut lähteä viemään tätä leiriin, ei tässä kunnossa. Juuh katsoi hetken äitiään, hän näytti siltä kuin olisi aikonut kieltäytyä mutta lopulta hän nyökkäsi väsyneesti. Serea asetti tyttärensä makuulle ja antoi parannusvoimansa vaivuttaa tämän uneen hän kääntyi sen jälkeen ovelle ja pyysi Gurrua astumaan sisään, pitkä mies nyökkäsi ja purjehti ovelta hänen luokseen.

 

”Katsoisitko häntä hieman.” Serea pyysi ja mies nyökkäsi.

 

Gurru astui tytön luo ja tutki tätä hetken sanoen että haavat olivat kyllä parrantuneet mutta ilmeisesti ihmisten lääkkeet olivat tehneet tälle huonon olon. Serea puri huultaan ja alkoi taas nakertaa kynttään hermostuneena, ihmiset olivat kyllä tällä kertaa tehneet jotain hyvää mutta hänen tyttärensä oli silti sairas.

 

Luku 14.

 

Dokot mulkoilivat minua ärtyneesti, päätin lähteä pois sillä en halunnut joutua sanaharkkaan jos tämä niinkin pitkälle menisi. Menin sisälle ja rupesin pohtimaan mitä pitäisi tehdä, olisi löydettävä Sigrid ja selvitettävä Rovaniemen äijien kanssa mitä tulisi tehdä Marylle. Järjestölle joka oli hänet lähettänyt ei ainakaan heti kannattanut ilmoittaa, sehän olisi suuri kansallinen häpeä jos heille selviäisi että heidän paras tekijänsä oli liittoutunut vihollisen kanssa Hankia vastaan ja sitten vielä melkein kaatunut sen miehen aseesta jota hän oli tullut merten takaa tappamaan. Luultavasti sellainen häpeä olisi rankkaa sillekin joten piti varmaan pysyä hissunkissun kunnes tämä oli paremmassa kunnossa ja ilmoittaa sitten, toisaalta en tiennyt mitä Mika ajattelisi.

 

Lyhyen matkan radiopuhelimeni älähti, vastasin ja kuulin heti Jaskan huolestuneen äänen toisesta päästä, hän sanoi että pohjoistornin suunnilta oli tullut ilmoitus kioriinihyökkäyksestä, ainekin kymmenen pirulaista oli siellä. Käskin Jaskaa heti tekemään yleisen ilmoituksen ja kutsumaan soturit ja metsästäjät etupihalle, Jaska sanoi tekevänsä sen ja pian tämän ääni alkoi kaikua radiosta.

 

Astuin etupihalle ja heti ensimmäisenä Mika tuli korjaamon puolelta, kysellen tilannetta minulta, selitin mitä oli meneillään ja tämä nyökkäsi. pian joukot olivat kokoontuneet pihalle ja selitin tilanteen. Lähdimme kohti ajoneuvoja ja hyppäsin Mikan kanssa samaan lumikissaan, taaksemme istumaan tulleet ojensivat minulle aseen ja patruunoita jotka työnsin taskuun. Mika lataili hetken suhteellisen jämerää käsiasetta kunnes laittoi sen asetelineeseen joka oli kiinnitetty penkkiin.

 

”Hm, näissä on aika jämerää tavaraa sisällä…” totesin ja katsoin kookkaita patruunoita.

 

”Pakko olla, sellaisille pedoille ei tahdo perusaseilla pärjätä, Rovaniemen alue suorastaan vilisee niitä.” Mika selitti.

 

”Miksikäs siellä niitä niin paljon on?” Ihmettelin, Mika vilkaisi minua hiljaa.

 

”Ihmiset siellä päin… Haluavat pärjätä yksin ja villidokoille kun ei oikein voi pärjätä omillaan…” Mika selitti, hänestä tuntui olevan hankalaa puhua siitä.

 

”Ai, vai niin, hei odotas hetki, minun pitää puhu Jijille.” Sanoin ja Mika pysäytti, heitin Jijille että hänen oli käytävä sairaalaparakilla ilmoittamassa dokoille että poistuisivat sitten iltaan mennessä.

 

”M- Miksi minä?” Jiji kysyi ja tökkäsi hermostuneena lasejaan jolloin ne melkein tippuivat maahan, Jiji kuitenkin sai niistä kiinni.

 

”Ne luultavasti kuuntelevat mieluummin sinua kuin ihmistä.” Heitin.

 

”Nokun, eikun, minähän en ole sellainen niinkuin he kun…”

 

”Höpönpöpö, älä sinä niistä välitä, sinä olet hyvä tyyppi ja hekin varmasti huomaavat sen.” Sanoin ja hymyilin pojalle rohkaisevasti, Jiji hymyili varovasti takaisin.

 

”Noniin ollaan valmiita lähtemään.” Sanoin heitettyäni hyvästit Jijille, Mika nyökkäsi ja kysyi sitten mihin meidän kuului ajaa, kerroin reitin ja Mika naputteli sen navigaattoriin lähettäen sen sitten yhteisenä muihin autoihin.

 

Lähdimme ajamaan akamoisella vauhdilla kohti pohjoistornia, samalla koetin saada yhteyttä toisten puhelimiin mutta kukaan ei tuntunut vastaavan mitä en ihmetellyt, lopulta kuitenkin yhden luurin päästä kuului rahinaa ja kaukaista jyskettä. Kysyin puhelimen omisajaa, pohjoistornin päämiestä Jaria nimeltä mutta mitään ei kuulunut, olin jo aikeissa katkaista puhelun ja soittaa toiselle kun viimein luurin päästä kysyttiin minua nimeltä.

 

”Jari, oletko siellä?” Kysyin.

 

Juu juu mutta älä puhu nyt noin kovaa, luojan kiitos että sieltä suunnasta nyt tulee jotain vastausta, samperi kun  näitä elukoita riittää…” Jari mutisi ja totesin että olimme jo tulossa sinne.

 

Onko tilanne kuinka paha?” Kysyin.

 

Ne lisivät, niitä on nyt ainakin 14, en tiedä kuinka kauan kest…” Jari saelitti mutta jätti puheensa niille sijoilleen kun taustalla räsähti ikkuna ja kuului kynsien raavintaa lattiaan samalla kun Kioriini huusi raivokkaasti.

 

”Hemmetin hemmetin hemmetti, ne tulevat jo sisään, Jane VARO!” Jari huusi samalla kun puhelin kolahti lattiaan ja yhteys katkesi.

 

Laskin puheimen alas, Mika totesi sivusta että ilmeisesti tilanne ei ollut kovin kehuttava, nyökkäsin ja lisäsin että pedot olivat lisääntyneet entiestä neljällä. Mika murisi kirouksia ja totesi että ilmeisesti Sigridillä oli jokin keino houkutella niitä luokseen, nyökkäsin kunnes vilkaisin hänen suuntaansa.

”Mistä tiedät että se on Sigrid?”

 

”Kerroit minulle aiemman tilanteen taustat ja päättelin että Sigrid on se joka niitä Kioriinejä johtaa, muutenhan he olisivat syöneet hänet jos ei? Eikö se ole aika loogista?”

 

”Mm, totta.”

 

Saavuimme pian lähistölle, avasin ikkunan, ilma oli täyttynyt kaikenlaisista huudoista, totesin että meidän oli parasta tehdä piiritys. Mika nyökkäsi ja alkoi antaa ohjeita autopuhelimen kautta, menimme asemiin ja aloimme seurata tilannetta. Ja sehän oli kaaottinen, kioriinien määrä oli lisääntynyt 18:sta ja näytti siltä että betonisen linnakken suojaus pystyisi kaatumaan millä hetkellä hyvänsä. Ylhäältä oli muutama ikkuna rikki, maassa lasinsirujen seassa makasi yksi kioriini kuolleena, sen alla oli ruumis, Jari.

 

Purin huultani vihaisena ja katsoin ympärilleni, Sigrid seisoi kauempana, vierellään isoin Kioriineista, se näytti suojelevan emäntäänsä tulevilta iskuilta. Käännyin kohti Mikaa joka totesi että ainakaan suoraa hyökkäystä ei pitänyt tehdä missään nimessä, miehiä menisi aivan liikaa, oli pysyttävä puolustuskannalla. Nyökkäsin ja pohdin samalla pitäisikö meidän saada puheyhteys Sigridin kanssa, Mika naurahti idealleni todeten että se saattoi olla turhaa, lisäten että sain yrittää silti.

 

Seurasin kuinka muut asettuivat suojakannalle kookkaiden panssarikoneiden kanssa, asetuin kulmaan joka oli lähimpänä Sigridiä kovaäänisen kanssa ja kutsuin häntä nimeltä, Sigrid ei tuntunut välittävän. Kutsuin uudestaan, lopulta tämä vilkaisi minua ja kysyi ylimielisellä mutta harvinaisen kuuluvalla äänellä melun keskeltä mitä halusin.

 

”No niin niin, mites, lähtisitkö hyvällä keskustelemaan kanssamme ja lopettaisit samalla tuon hulluuden!” Huusin pauhun yli, Sigridin vieressä oleva peto vilkaisi minua ja murisi vihaisesti, Sigrid kuitenkin rapsutti sen jalkaa ja mutisi sille jotakin jolloin peto rauhoittui.

 

Sigrid kohotti vastaukseksi kättään ja vihelsi voimakkaasti, kaksi kioriinia kääntyi kuuntelemaan, Sigrid sanoi niille jotain oudolla kielellä ja se jälkeen ne lähtivät syöksymään kohti minua. Kirosin, kohotin aseeni ja ammuin, toinen peto ulahti ja kaatui samantien kuolleena maahan, vilkaisin haulikkoani, vahvaa tavaraa.

 

Tähtäsin kohti toista petoa kun kuulin ääniä ja huutoa takaani ja ennenkuin tajusin ensimmäisen asteen kioriini hyökkäsi selkääni vasten ja raateli tuntuvat jäljet niskaani ennenkuin yksi miehistäni ampui sen pään tohjoksi. Olento vielä kitisi kun pääsin pystyyn mutta amuuttuani sitä päähän se hiljeni.

 

Maya tuli ja kysyi olinko kunnossa, totesin ettei peto ilmeisesti ollut ehtinyt tehdä muuta kuin raapaista hieman lihaa, otin sen jälkeen radiopuhelimen ja viestitin muille että osa oli asetettava vahtimaan selustaa, sen jälkeen käännyin uudelleen Sigridin puoleen. Toinen peto oli astunut hänen turvakseen jolloin en nähnyt häntä kunnolla.

 

”Olisitko nyt hyvä ja tulisit, me emme halua muuta kuin keskustella kanssasi, muuten joudumme käyttämään voimaa!” Jatkoin, haavat sellässäni polttelivat inhottavasti.

 

”Eikö viestini käynyt jo selväksi teille?” Sigrid kysyi vihaisesti, vilkaisin sivusilmällä tornille, moni kioriini oli jo saatu tapettua.

 

”Me emme halua hamia, haluamme vain jutella kanssasi tilanteesta!”

 

”Tässä ei ole mitään juteltavaa, olisitte vain tuoneet sen miehen luokseni niin kaikki olisi mennyt hyvin mutta eei, nyt te sitten tapatte lapsiani ja kiusaatte minua muutenkin!” Sigrid huusi, hän kuulosti ihan viisivuotiaalta joka ei saanut äidiltä haluamaansa kaupassa.

 

”Sinä hyökkäsit tornillemme ilman näkyvää syytä!” esitin, Sigrid huusi raivosta, mielipuolisesta raivosta.

 

”Tuhoan, tapan ja revin teidät kappaleiksi, jok ikisen, tapan tapan, TAPAN!!”

 

Sigrid vihelsi uudelleen voimakkaasti, verestä hurmioituneet ja tappamisvaistonsa herättäneet kioriinit käänsivät viimein katseensa piiritysrinkiin. Pystyin näkemään kyltymättömän nälän ja verenhimon niiden ahnaista katseista kun ne tajusivat että me olimme hieman helpompi saalis kuin tornissa majailevat makupalat.

 

Latailin haulikkoa täyteen ja ammuin ensimmäisen kioriinin joka syöksyi minua päin, toinenkin lähestyi mutta se perääntyi kun Sigrid huusi että minä olin hänen saaliinsa. Nainen syöksyi minua kohti kaksi kioriinia perässään, muutama miehistäni hyppäsi suojistaan ja ampui petoja kohti, huusin heitä häipymään takaisin piiloon mutta liian myöhään, kaksi heistä menetti pian päänsä ja loput saivat kynsistä.

Peräännyin syvemmälle metsän ja käskin radiopuhelimen kautta tiivistämään rivejä ja tulittamaan voimakkaammin. Peto kaatoi edessäni olevan lumikissan tieltään ja hyppäsi sen päälle, Sigrid hymyili ja asettui petonsa eteen, tulilinjalleni. Kuulin Mikan huutavan jotakin ja sen jälkeentunsin jotakin lentävän päähäni, se tupsahti hankeen, pieni taiteltu pakkaus.

 

”Nukutusnuolia, pidä niistä tarkka huoli!” Mika huusi ja osoitti sitten aseensa kohti Sigridiä mutta sen sijaan hän saikin sivultaan Kioriinin kimppuunsa ja joutui keskittymään siihen.

 

”Painukaa te helvettiin, minä johdan heidät syvemmälle, ei tule vahinkoja!” ärähdin, miehet katsoivat minua epäröiden kunnes lähtivät perääntymään samalla kun lähdin juoksemaan.

 

Lähdin vain kulkemaan niin suoraa linjaa kuin pystyin, kauas tornista. Viimein kun uskoin päässeeni tarpeeksi pitkälle, käännyin ympäri ja ammuin haulikolla kohti petoa joka oli vain muutaman metrin päässä minusta, isku osui kaulaan ja peto perääntyi ulahtaen. Ennenkuin ehdin ampua uudestaan tunsin jonkin pistävän suoraan kylkeeni.

 

Älähdin vihaisena kivusta ja löin sivuun, Sigrid perääntyi ja väisti käteni, näin hänen käsissään verisen veitsen ja kokeilin shokissa kylkeäni, haava vuosi aika paljon. Sigrid nauroi ja totesi että saisin maksaa siitä mitä olin tehnyt hänen rakkaalleen, olin hetken tyrmistynyt kunnes vilkaisin petoa joka murisi kauempana verta vuotaen, yäk.

 

”Saat maksaa siitä…” Sigrid sanoi ja hymyili, huomasin että hänellä oli jotenkin terävät hampaat ja silmät välähtivät kuin kissalla.

 

Otin esille nukutuasluodit ja tähtäsin kohti Sigridiä, tämä kuitenkin väisti ensimmäisen iskun ja huudahti jotakin pedolle joka oli pysynyt taka- alalla. Ammuin päin sitä ja sen etujalan reidestä lähti puolet, peto kuitenkin jatkoi juoksuaan sen kummemmin välittämättä ja ehdin väistää niin pedon kuin Sigridinkin. Peto lysähti vinkaisten maahan mutta alkoi nousta heti pian uudelleen pystyyn, kuulin kauempaa minua kutsuttavan mutta minulla ei ollut aikaa vastata. Latasin aseen uudelleen ja onnistuin samalla potkaisemaan Sigridiä jalkoihin jolloin tämä horjahti kasvoilleen hankeen. Nousin nopeasti pystyyn ja painoin tämän vasten lunta osoittaen nukutuaseen hänen niskaansa.

 

Tunsin massiivista kipua kylkeni ja vatsani tienoilla ja ennenkuin tajusin olin paiskautunut ainakin sen 5 metriä ilmaan ja 10 metriä eteenpäin. Rysähdin päin puuta ja sen oksia, putosin rytisten maahan ja läjähdin kasvot edellä hankeen, pyörryin hetkeksi herättyäni huomassin että vatsaani poltteli kuin helvetissä, jalkani ilmeisesti oli myös mennyt paskaksi pudotessa ja samoin käsi, kuitenkin minulla oli vielä ase käsissäni ja nukutusnuolet vierelläni mikä oli suoranainen ihme.

”Tapan tapan tapan tapan…” Sigrid murisi ja lähestyi yhä nopeammin, raahasin ainoala toimivalla kädelläni nuolet piippuun.

 

Kohotin asettani ja etsin hetken kohdettani, tähtäsin ja peto ärähti ärtyneesti kun piikki jäi sen silmään kiinni, Sigrid katsoi kun peto alkoi horjua ja niin katsoin kyllä minäkin, olikohan Mika antanut minulle norsujen kaatamiseen tarkoitettua ainetta ihmisille tarkoitetun sijaan?

 

Sigrid käännähti, ammuin uudelleen, tämä hätkähti ja irrotti hetken päästä kaulastaan pienen piikin, hän katsoi minua raivoisasti kunnes hän alkoi horjua, Sigrid murisi jotain ja peto lähti juoksemaan pois paikalta, sen jälkeen hänen silmänsä muljahtivat ympäri ja Sigrid kaatui maahan kyljelleen, hymyilin ja mutisin että siitäpä sai, sitten läjähdin naamalleni lumelle tajuttomana.

 

Samaan aikaan:

 

Jiji katsoi Jaskaa joka hymyili hänen vierellään ja taputti häntä rohkaisevasti olkapäähän. Jiji astui sisään ja neljä suhteellisen kookasta dokoa kääntyi katsomaan häntä, pieni ja vanhan näköinen vain istui paikallaan mutta vaikutti silti kuulleen hänen tulonsa korvien liikkeistä päätellen.

 

Jiji käveli lähemmäs ja tervehti kunnioittavaan sävyyn, dokot eivät kumminkaan tuntuneet välittävän siitä, tuijottivat häntä vain vihamielisesti. Jiji nielaisi ja sanoi sitten mahdollisimman ystävälliseen sävyyn että heidän tulisi poistua iltaan mennessä. Dokot vilkuilivat häntä ja Jaskaa hetkisen kunnes yski heistä astui aivan Jijin eteen.

 

”Mitä sinunlaisesi luopiopentu on meitä määräämään? Me emme lähde ennenkuin kuningatar niin määrää.” uros murisi ja astui niin lähelle että tyrkkäsi Jijiä joka horjahti.

 

”Hei, hei, hei, ei noin lähelle.” Jaska sanoi samantien ja astui uroksen eteen, työntäen Jijiä tyynesti selkänsä taa.

 

”Hei Jaska, ei sinun tarvitse…” Jiji mutisi.

 

”Herra olkoon hyvä ja ottaa pari askelta taapäin, minun poikaani ei ruveta tyrkkimään vain koska hän ystävällisesti teille esittää että teidän tulisi iltaan mennessä poistua, kuka teille on oikein tapoja opettanut?” Jaska kysyi, mies irvisti ja oli aikeissa sanoa jotain röyhkeää.

 

”Antakaahan pojan olla Gics.”

 

Ääni kuului pienelle urokselle, mies käännähti tätä kohti ja hänen käytöksensä muuttui lähes samantien, hän pyysi tältä kohteliaasti anteeksi äänensä kohottamista. Mies hymyili ja katsoi hieman huti uroksesta, Jaska huomasi heti ettei tämä nähnyt yhtään mitään. Uros nousi ylös ja käveli heidän luokseen, hän käveli yllättävän suoraa linjaa sokeaksi, luultavasti tämä kai oli oppinut elämään sen kanssa. Uros hymyili ystävällisesti ja sen jälkeen pyysi anteeksi miesten käytöstä nämä olivat kokeneet paljon viimepäivien aikana.

 

”Saisinko muuten koetella kasvojanne, haluan saada kuvan ulkonnäöstänne, siis jos se vain herroille sopii?” uros kysyi.

 

Jiji nyökkäsi mutta tajusi sitten miten tyhmä oli, hän totesi että tottakai, hän kyykistyi uroksen tasolle ja samoin Jaska, uros asetti kätensä heidän kasvoilleen ja tutki heidän piirteitään hetken kunnes hymyili hieman mietteliäästi.

 

”Sinussa on paljon samaa kuin herrassa, hyvin paljon samaa…” Uros sanoi, muut dokot kuuntelivat ympärillä ja katsoivat Jijiä terävästi, eivät ilkeämielisellä tavalla vaan tutkivalla tavalla, kuin he olisivat koettaneet löytää hänestä jotain yhteistä johonkuhun toiseen.

 

”Sinulla taas on todella ystävälliset ja lämpimät kasvot, ei ihme että tämä nuorukainen luottaa sinuun niin syvästi.” Uros hymähti.

 

Hänen ilmeensä kuitenkin muuttui yllättäen surumieliseksi ja ennenkuin kumpikaan ymmärsi mitään, tämä halasi heitä syvästi. Jiji huomasi yhdellä vilkaisulla muiden dokojen katseista ettei tämä voinut tarkoittaa mitään kovin hyvää.

 

”Voi voi, voi teitä nuorukaisia, olen pahoillani siitä mitä tulette kohtaamaan, meidän pitäisi luultavasti poistua niin emme ole tiellä, teitä ei haitanne jos he jäävät vielä hetkeksi?” Uros kysyi, Jiji pudisti päätään hämillään.

 

”Voimia teille molemmille ja etenkin sinulle nuori kanssalainen, tulevat päivät tulevat olemaan raskaita teille ja kaikille muille.” Uros jatkoi ja hymyili surumielisesti ja ennenkuin kumpikaan ehti kysyä mitään uros käveli huoneen ovelle jossa kuningatar oli ja sanoi jotain, sen jälkeen hän kääntyi kohti heitä uudelleen ja halasi vielä kerran.

 

”Mitä ihmettä tapahtuu?” Jaska kysyi hämmentyneenä.

 

”En tohtine kertoa sillä minusta tuntuu että se järkyttäisi teitä enemmän kuin se että jätän kertomatta mutta tämän päivän aikana teidän on valmistauduttava henkisesti pahaan.” Uros selitti, hän näytti todella, todella surulliselta ja Jijille tuli todella outo ja paha aavistus.

 

Viimein dokot poistuivat, Jiji ja Jaska katsoivat heidän peräänsä yhtä hämmentyneinä, Jaska oli aikeissa sanoa jotakin kun yllättäen July juoksi ulos yhdestä huoneesta kuin ammuttuna. Jiji katsoi hänen menoaan pihalle asti kunnes tämä palasi perässään porukkaa jotka kuljettivat ihmisiä paareilla, ilmeisesti homma ei ollut mennyt niin hyvin.

 

Suurin osa heistä vietiin suoraan lepohuoneisiin pakattavaksi ja kipsattavaksi mutta oli yksi jota he lähtivät viemää kohti leikkaushuonetta. July ja kantajat näyttivät kaikki hyvin vakavilta ja huolestuneilta, muutama hoitaja tunki kapealla käytävällä paarien viereen ja alkoi tulkata Julylle uhrin tilaa, July nyökkäsi ja antoi ohjeita hoitajille uhrin auttamiseksi, he menivät ohi ja Jijin ei voinut muuta kuin tuijottaa kauhunsekaisella järkytyksellä paareille.

 

Aki makasi paareilla ilmeisesti tajuttomana, tämän vatsalle oli painettu pyyhkeitä jotka olivat jo veren peitossa, käsi oli vääntynyt luonnottomaan asentoon. Jalasta reiden kohdalta oli tullut luu ulos ja hengittäminen kuulosti surkealta, muutenkin hän oli syvillä naarmuilla ja haavoilla. Jiji tunsi uppoavansa hämärään, hän kuuli Jaskan huudahtavan häntä nimeltä ja ottavan häntä kiinni käsistä. Jiji tunsi raivistelua mutta oli liian shokissa ja järkyttynyt puhumaan, lopulta Jaska halasi häntä ja hyssytteli häntä kuin pientä poikaa mikä oikeastaan tuntui mukavalle. Viimein Jaska vei Jijin pois paikalta ja lepäämään omaan huoneeseen.

 

Luku 15.

 

Serea kuunteli ääniä ulkopuolelta, ihmiset vaikuttivat levottomilta, mikäköhän niille oli tullut? Gurru keskeytti hänen ajatuksensa todeten Juuhin heränneen. Serea nousi ylös ja käveli tyttärensä luo, tämä näytti nyt paljon terveemmältä ja levänneemmältä lukuunottamatta hänen silmiään joista oli kadonnut kaikki ilo ja halu elää, jäljellä oli vain syvää surua ja epätoivoa.

 

Serea silitti tyttärensä hiuksia ja puhui tälle hiljaa, Juuh työnsi äitinsä hiljaa pois ja sanoi että halusi nukkua, Serea nyökkäsi hiljaa ja Juuh nukahti uudelleen. Gurru kysyi hiljaa, pitäisikö heidän mennä jo takaisin ja Serea nyökkäsi, kookas mies nosti tytön ylös sängystä ja lähti viemään tätä ulos ovesta, Serea lähti perässä.

 

Käytävällä oli jo hiljaista, ihmisiä ei liikkunut kuin yksi ja tämäkin häipyi pian yhteen sivuhuoneeseen. Gurru käveli edellä ja Serea seuraili hänen liikkeitään ajatuksissaan, yllättäen hän huomasi jonkun istuvan lattialla kasvot jalkoja vasten, tämä ei kuitenkaan näyttänyt ihmiseltä. Sera pysähtyi, Gurru vilkaisi häntä kysyvästi mutta Serea viittoi häntä jatkamaan, sen jälkeen hän vilkaisi dokoa joka näytti olevan kevyessä unessa. Serea seuraili dokoa hetken kunnes hän kyykistyi tämän tasolle.

 

Uros, ehkä arviolta 15 kesäinen, puhdas jänisdoko. Serealle tuli outo olo poikaa katsellessa, kuin hän olisi tuntenut tämän- Äkkiä poika hätkähti hereille, hän kohotti päätään ja näytti väsyneeltä ja syvästi huolestuneelta, Serea katsoi häntä suoraan silmiin ja niin teki poikakin.

 

”A- Anteeksi, ei ollut tarkoitukseni tuijottaa arvon rouva.” Doko mutisi ja kohottautui pystyyn, laskien päänsä päällä olevat laitteet silmilleen, ihmiset kutsuivat niitä kai silmälaseiksi, mikä outo nimi.

 

”Ei ole tarvetta pyytää anteeksi nuorukainen, mitäs sinä teet ihmisten seassa?” Serea kysyi, poika näytti kuulleen tuon kysymyksen useamminkin.

 

”He ottivat minut suojiinsa kun olin pieni.” poika selitti, hän tuntui kertoneen tuon useammin kuin kerran.

 

”Olen pahoillani että utelen sinulta, onko sinulla tietoa vanhemmistasi?” Serea kysyi, poika pudisti päätään, hän näytti todella väsyneeltä.

 

”Mitä täällä muuten aiemmin tapahtui?” Serea tiedusteli, poika muuttui aika hiljaisen oloiseksi.

 

”Hyökkäys yhdelle torneista…” Poika mutisi, hän vaikutti todella, todella väsyneeltä.

 

Serea katsoi hetken poikaa kunnes hän tunsi halun halata tätä, hän tekikin niin ja hetken poika vaikutti haluavan päästä pois mutta viimein hän rauhoittui. Poika oli hiljaa kunnes hän vaikutti itkevän, Serea puhui tälle omalla kielellään ja vaikka hän epäilikin että tämä ei sitä ymmärtänyt niin silti tämä rauhoittui. Poika istahti maahan ja Serea asettui tämän viereen, hän asetti käden tämän olkapäälle ja odotti kunnes poika asettui. Viimein tämä hieraisi kasvojaan ja kysyi, miksi tämä oli halannut häntä, Serea totesi hänen olevan sen tarpeessa.

 

”Äh, kiitos tuota…”

 

”Serea, kutsu vain Sereaksi, entä sinä?”

 

”Jiji…”

 

”Kukas sinulle nimesi antoi?” Serea kysyi.

 

”Huoltajani, miten niin?”

 

”Se tarkoittaa sitkeää kielellämme, hänellä on näemmä hyvä tuntemus kaltaisitamme…”

 

”Hän tykkää ottaa selvää asioista…”

”Sinulla on sitten hyvä huoltaja vaikka ihminen onkin…” Serea sanoi, Jiji nyökkäsi hiljaisesti ja hymyili hieman.

 

”Minäpä tästä sitten luultavasti poistunkin, toivottavasti myös nukut, näytät todella väsyneeltä.” Serea sanoi.

 

”Kiitos huomautuksesta, öitä teillekin.”

 

Serea nyökkäsi ja kääntyi sitten ympäri, astuen ovesta tyyneen yöhön, koko leiri oli päättänyt yhteisesti keskeyttää myrskyt kahden viikon ajaksi jotta suruaikaa voitiin rauhassa viettää. Serea huokasi raskaasti ja lähti kävelemään kohti porttia, hän huomasi Gurrun seisovan portin juurella ja vaikutti siltä että tyyppi joka hänen edessään seisoi ei halunnut päästää heitä ulos, Juuh seisoi Gurrun vierellä, ilmeisesti hän oli herännyt.

 

”Mitäs täällä on meneillään?” Serea kysyi ja katsoi tummatukkaista ihmistä suoraan silmiin, niistä näkyi puhdas viha ja ärtymys.

 

”Teidän oli jo tarkoitus poistua illalla mutta nyt on jo yö…” Nainen sanoi, hän oli raivoissaan, Serea kirskutti hampaitaan, hän oli niin väsynyt ihmisiin.

 

”Olen pahoillani mutta me jäimme pidemmäksi aikaa sen vuoksi että tyttäreni ei ollut kykenevä lähtemään ennenkuin nyt…” Serea sanoi rauhallisella äänellä.

”Olisitte voineet viedä hänet mukananne kantaen…” Nainen murisi.

 

”Hän oli heikossa kunnossa, en halunnut lähteä viemään häntä 20 kilometrin matkaa leiriin…” Serea sanoi rauhallisesti.

 

”Niin varmasti, teidänlaisenne p…”

 

”SISKO!”

 

Serea kääntyi, hän huomasi nuoren, ehkä noin 11 kesäisen ihmistytön lähestyvän heitä. Tytöllä oli sama päättäväinen katse kuin siskollaan mutta jotenkin pehmeämpi. Tytössä oli myös erikoista se ettei hänessä olllut yhtään ihmislapsen omaista pyöreyttä, päinvastoin tyttöhän oli kantikas kuin kallio.

 

”Anteeksi, siskoni nyt on hieman tälläinen, olen pahoillani häiriöstä jota teille aiheutui.” Tyttö selitti ja lähti raahaamaan siskoaan hihasta tiehensä, Serea seurasi hetken sisarusten menoa ja vanhemman siskon raivoamista pienemmälle.

 

”Ihmiset…” Serea huokasi ja he lähtivät ulos.

 

Luku 16.

Hengittäminen tuntui vaikealta, aloin kakoa ja koetin etisä käsieni avulla syytä sille, huomasin kuitenkin että toinen käsi oli aivan hemmetin kipeä ja toinen liikkui vain vaivoin kuulin kuitenkin jonkun puhuvan ja sen jälkeen kurkustani vedettiin ulos putki jonka jälkeen se vaihdettiin happimaskiin.

 

”Kuuletko minua, nyökkää jos kyllä.”

 

Nyökkäsin, sen jälkeen July otti pienen lampun ja osoitteli sillä silmiini, viimein hän kysyi pystyinkö puhumaan ja totesin hetken äänenavailun jälkeen pystyväni jotenkuten. July kysyi miltä minusta tuntui ja sanoin että joka hemmetin paikkaan sattui, tämä nyökkäsi lyhyesti ja totesi että olin kuulemma tehnyt aikamoisen ilmalennon muiden mukaan ja saanut vielä 6 asteen kioriinin kynsistä.

 

”Auts, muistelinkin että jotakin sen sorttista tapahtui… Miten, kuinka paljon vahinkoa siellä sattui muille?” Kyselin.

 

”12 kuollutta ja 10 haavoittunutta, suurin osa kuolleista oli tornin väkeä, mukaanlukien Jari…” July sanoi.

 

”Mh, arvelinkin ettei hän ollut kovin onnekas, miten haavoittuneet, kuinka paha heidän tilanteensa sitten on…”

 

”He ovat yllättävän hyvässä kunnossa sinuun verrattuna, muutamat olivat kyllä saaneet kioriineiltä pataan rumastikin, Mika mukaanlukien, mutta ei vakavasti. Sinun kannattaisi kumminkin huolehtia nyt itsestäsi eikä muista.” July vaati.

 

”Mutta yksi asia vielä, saatiinko se nainen kiinni?” Kysyin, July nyökkäsi.

”No eihän se puuta päin lentäminen nyt sitten hukkaan mennytkään…” Mutisin ja nukahdin lähes saman tien.

 

Heräsin uudelleen hämärän aikaan, koetin kääntää päätäni mutta se oli tuettu, kokeilin jalkojeni liikkuvuutta ja kiitoksekseni pystyin toteamaan niiden olevan käyttökelpoiset mitä nyt toinen jalka tuntui olevan kipsissä samanpuoleisen käden tavoin. Katselin läpi huoneen, olimme teho- osaston puolella ja nenässäni oli letku. Huoneessa ei ollut muita kuin Mary joka makasi aivan perällä, ovi kolahti, vilkaisin sinne. Mika käveli sisään ja moikkasin häntä lyhyesti, tämä nyökkäsi ja totesi että olin päästäni vialla naurahdin ja sanoin että sitä olin useasti kuullut kuin myös sen että olin kuuro järkipuheelle, jääräpäinen, hurja ja luultavasti savolaista syntyä.

 

”Hmh, en kyllä yhtään ihmettelisi, mikäs on olo muuten?”

 

”Hemmetistihän kaikkialle koskee ja päätä etenkin kivistää mutta se ei kyllä ole mikään ihme. Kauankos muuten olen viihtynyt tässä?” Sanoin.

 

”Eikö löydy morfiinia? Ja noin 2 viikkoa” Mika ihmetteli.

 

”No sitä ei ole löytynyt vähään aikaan mutta mitäpä siitä, kyllä muillakin särkylääkkeillä sinnittellä voi.” Hymähdin, Mika nyökkäsi.

 

”Taitaa nekin varannot olla vähänemään päin kaikkialla, saimme muuten sen naisen kiinni apusi takia.” Mika heitti, nyökkäsin.

 

”Muuten, mitä helvettiä sinä annoit minulle? Se nukutusaine mitä käytin vaikutti lähes heti siihen kioriiniin joka oli Sigridin kanssa.”

 

”Aa se, se oli tarkoitettu 10 luokan kioriineille.”

 

”Mitä? Eikä Sigrid kuollut siihen?” Ihmettelin.

 

”Sen naisen voimataso on 10 asteeen kioriinin paikkeilla.” Mika selitti, katsoin häntä pitkään.

 

”Niin mikä voimataso, mitä kaikkea sinä oikein siitä naisesta tiedät?” Kysyin, Mika näytti vaivautuvan.

 

”Meidän olisi pitänyt ehkä kertoa samantien, olen pahoillani…”

 

”Puhu ensin ja sitten pyytele anteeksi.” Heitin.

 

”Niin tosissaan, se nainen harrasti kokeita Kioriineilla, hän ilmeisesti tutki näiden anatomiaa, geenirakennetta ja muita juttuja huomaten että näissä oli paljon samaa meihin. Tutkintalaitokselta löytyi myös todisteita siitä että ihmisiä oli pakotettu… yhdyntään… dokojen kanssa ja heillä oli teetetty lapsia jotka tutkimusten jälkeen oli ilmeisesti tapettu ja poltettu… Näiden perusteella ilmeisesti hän oli sitten alkanut tehdä kokeita itsellään ja kuten olet varmasti jo huomannut ettei hän ole alkuunkaan tavallinen ihminen. Ilmeisesti hän siis oli se joka todella teki niitä… asioita ei Hank.”

 

Kuuntelin Mikan selitystä hiljaisena, miksi ihmisille ei oltu kerrottu mitään Sigridistä, käännyin Mikaa päin ja kysyin, miksei kukaan ollut kertonut mitään asiasta, siitä että Sigrid oli… sellainen. Mika huokasi ja totesi että ihmisluontoon kuului sellainen, ei uskottu totuutta vaan sitä mitä media levitteli, jos yhtäkkiä 12 vuoden jälkeen alettaisiin levittelemään tälläistä juttua, ihmiset luulisivat että oltaisiin menty sekaisin. Lisäksi dokot levittelivät juttua totena sillä uskoivat siihen itsekin.

 

”Heillekin nimittäin Sigrid oli saanut valehdeltua, hän käytti korkealuokkaista äänenmuuntajaa ja piti itsensä hyvin piilossa jolloin dokot uskoivat että Hank oli syyllinen. Hank lopulta pyysi luottomiehiään lavastamaan Sigridin vapauttajaksi ja hänet kokeiden tekijöiksi jotta hänen vaimonsa saisi lievemmän tuomion.”

 

”Mutta miksi?”

 

”Jos tarkoitat lavastusta, Hankin puolelta uskon siksi että hän luultavasti teki sen koska Sigrid on hänen vaimonsa ainakin yhä virallisessa valossa ja Sigridin tekemä lavastus, en ole varma, luultavasti se johtuu jostakin psyykkisestä ongelmasta tai parisuhdevaivoista.”

 

”No se selittäisi…” Sanoin.

 

”Mutta et varmasti tullut vain tämän takia tänne?” Kyselin, Mika pudisti päätään.

 

”En, miehystösi on aikamoisen hämmennyksen vallassa, ilmeisesti sinulla ei ole varajohtajaa?”

 

”Ainiin, sekin tuli unohdettua, mutta niin, mitäs siitä?”

 

”Niin että ajattelitkko määrätä jonkun siksi aikaa hoitoon kun olet itse vuoteen omana vai otammeko me määräysvallan?” Mika kysyi, pohdin.

 

”Jos totta nyt puhutaan niin en voi nyt täysin luottaa teihin, olen pahoillani mutta en tiedä teistä paljoa ja tuntuu että teillä on enemmän hihassanne kuin ajattelin, anteeksi.” Sanoin ja Mika nyökkäsi ymmärtävästi, ei hän luultavasti itsekään vielä ollut täysin varma luottamuksestaan meihin.

 

”Joten ajattelin jos kutsuisit Johanin tänne, sen tummatukkaisen miehen jolla on vihreät silmät.” Pyysin ja Mika nyökkäsi, poistuen huoneesta, palaten noin vartin kuluttua Johanin kanssa.

 

”Ylhäällä näemmä.” Johan mutisi ja hymyili, hymyilin takaisin.

 

”Niin tässä keskusteltiin Mikan kanssa siitä että kenet pitäisi pistää johtoon siksi aikaa kun minä olen, no tässä joten ajattelin että jos sinä ottaisit sen kunnian vastaan.” Ehdotin, Johan hymyili.

 

”Kiitos, en petä sinua.” Johan sanoi.

”Mutta niin, saisinko raporttia siitä miten se nainen, onko ollut millä tuulella?” Tiedustelin.

 

”Hän ei ole vielä herännyt nukutuksesta mutta epäilen että hän tulee olemaan todella kärttyisä joten päätimme sitoa hänet varmuuden vuoksi.” Johan selitti, totesin että niin oli kyllä paras.

 

”Mutta menkäähän jo siitä nyt.” Sanoin ja Johan nyökkäsi lähtien huoneesta Mika perässään.

 

Luku 16.

 

Juuh katsoi hiljaisesti eteensä, hänen äitinsä oli patistanut hänet metsälle piristääkseen tätä mutta mitä oli kaksi viikkoa sitten tapahtunut ei auttanut yhtään. Hän muisti yhä kaiken ja katui sitä että oli kuunnellut isänsä neuvoja, hän olisi voinut auttaa, hän olisi voinut tehdä jotain mutta ei, hän oli vain juossut kuin joku pikkulapsi pakoon.

 

Käsi painautui hänen olkapäälleen, Juuh vilkaisi Neota, vanhinta metsästäjistä joka oli kuin ihmeen kautta selvinnyt hyökkäyksestä. Tämä katsoi häntä syvälle silmiin ja nyökkäsi rauhoittavasti, Juuh nyökkäsi takaisin ja keskittyi, ehkä hänen oli unohdettava hetkeksi tapahtuneet ja keskityttävä juttuihin joita hän rakasti. Hetken päästä lauma seurasi kuinka kuningataren tytär oli taas vauhdissa, tämä tutki ympäristöään kuin ennenkin ja tulkitsi jalanjälkiä, viimein he kääntyivät kohti leiriä mukanaan useita jäniksiä ja lintuja, jopa yksi peura.

 

Neo hymyili ja katsoi Juuhia joka näytti taas hetkeksi unohtaneen kaiken ikävän, oli hienoa nädä hymy tytön kasvoilla. Äkkiä hymy kuitenkin suli kirkkaaksi ja tarkkavaiseksi ilmeeksi ja Juuh nosti kättään pysäyttääkseen joukot. Neo kuunteli ja katseli ympärilleen etsien samaa kuin tyttö kunnes hän kuuli lumen narisevan askelien alla, askeleet kuitenkin olivat todella oudon kuuloiset, kuin kulkija olisi ollut suuressa kivussa. Aluksi Neo ajatteli menijän olevan haavoittunut eläin mutta pian hän haistoi dokon tuoksun.

 

Metsän sakeudesta käveli esiin doko, jänsidoko tarkemmin sanottuna, vaaleanharmaa turkki ja mustapäiset korvat, silmät olivat vihreät ja väsyneet kivusta. Toisessa kädessä oli ilmeisesti kankaasta tehty side ja kaulassa oli haava joka näytti parantuneen huonosti, yllään dokolla oli vain revityn näköinen paita ja ohuehkot housut.

 

Lauman ja dokon katseet kohtasivat, sen jälkeen doko kaatui naama edellä maahan ja jäi liikkumattomana makaamaan ja ennenkuin Neo ehti varoittaa prinsessaa mahdollisesta vaarasta tämä oli jo syöksähtänyt kohti dokoa ja kumarunut tämän ylle.

Juuh asetti kätensä dokon olkapäätä vasten, tämä hengitti todella heikosti ja vaikutti muutenkin vaellelleen pitkään tämänkuntoisena. Oli outoa että doko liikkui näin ilman laumaansa, toisaalta saattoi olla myös niinkin että tällä dokolla ei ollut laumaa, oli mahdollista että ne villit hullut olivat tappaneet sen ja se oli hyvin todennäköistä haavojen perusteella.

 

Neo saapui heidän luokseen ja tutki maassa makaavaa dokoa todeten että tämä vaikutti todella sairaalta ja heikolta. Juuh totesi että tämä oli vietävä leiriin hoidettavaksi sillä tätä ei voinut yksinkertaisesti vain jättää tänne kuolemaan. Neo nyökkäsi ja nosti miehen ylös, tämä vaikutti hyvin luisevalta ja heikolta kuin hän olisi ollut viikkoja, jopa kuukausia ilman kunnon riistaa tai elänyt pelkästään ihmislihalla mikä ei kyllä ollut tervettä.

 

Seurue lähti kohti leiriä ja Neosta tuntui että hän jotenkin tunnisti miehen hajun mutta nyt se ei tullut mieleen. Toisaalta monilla dokoilla oli samankaltaisia hajuja joita oli välillä vaikea erottaa toisistaan ja luultavasti hän oli yksi niistä tapauksista. Viimein he saapuivat leiriin, kuningatar käveli heitä vastaan ja katsoi pitkään heidän tuomaansa miestä, lopulta hän kuitenkin käski jotakuta kutsumaan Gurrun paikalle ja lähes välittömästi tämä saapui ja tutki miehen.

 

”Hän näyttää todella pahalta, viekää telttaani.” Gurru totesi nopean silmäilyn jälkeen, Neo lähti viemään tätä sinne ja Gurru lähti välittömästi perässä.

 

”Kukas hän on?”

 

”En tiedä mutta löysimme hänet metsästä harhailemassa tuossa kunnossa, ajattelimme tuoda leiriin sillä emme viitsineet häntä sinnekään jättää.” Juuh selitti, Serea nyökkäsi hyäksyvästi.

 

”Muista kuitenkin että luottaminen häneen ei ole tällä hetkellä hyväksi. Pidämme hänet leirissä tervhtymiseen asti mutta sen jälkeen emme katso häntä sen pidemmälle.” Serea sanoi ja Juuh nyökkäsi.

 

Juuh lähti metsästysseurueen kanssa kohti teruastusmajoja jotta he saisivat illaksi jotakin ruokaa, he  nylkivät ja leikkelivät eläimiä ja pistivät ne lihoiksi. Viimein oli valmista ja Juuh kävi siivomamasa kätensä hankeen jonka jälkeen hän lähti kotikotaansa kohti oma osansa saaliista mukanaan. Neo tuli vastaan, Juuh tervehti tätä ja Neo tervehti takaisin lyhyesti hymyillen, Juuhille tuli aina paha olo katsellessaan Neota. Hän tunsi aina syyllisyyttä siitä että tämä oli menettänyt silmänsä ja tämän toisesta kädestä oli tullut viallinen vain koska tämä oli suojellut häntä. Neo kuitenkin käski häntä aina olla huolehtimatta siitä, lisäten että hän itse vapaa- ehtoisesti oli suojellut häntä siltä noita- akalta.

”Mites sen haahuilijan kanssa?” Juuh kysyi.

 

”Hän on levossa, Gurru sanoi että se mies on luultavasti ollut pitkään ilman kunnon ruokaa ja päätynyt siihen kuntoon, ihmettelen vain mitä sille on voinut tapahtua…” Neo mietti ja rapsutti arpista leukaansa.

 

”Voi olla että ihmiset ovat hyökänneet hänen laumansa kimppuun, vammat näyttävät niiden tuliaseiden tekemiltä.” Juuh totesi ja Neo nyökkäsi.

 

”Nyljin muuten sinunkin osasi riistasta, se odottaa teurastusmajalla, pitäkää rauhallinen ilta perheen kesken.” Juuh sanoi ja Neo hymyili kiitollisena.

 

Juuh seurasi hetken vanhan soturin menoa kunnes kääntyi omalle majalleen ja astui sisään, hänen äitinsä istui nuotion ääressä ja teki taas sururituaalia ympärilleen asettamistaan linnunluista ja taikakivistä päätellen. Hänen allaan oli myös vaatimattomasti koristeltu matto jonka sisälle ei saanut mennä muut kuin surija itse, Juuh huokasi mielessään, ilmeisesti illallinen taas venyisi. Juuh kaivoi lihat lumeen maahan ja käveli hiljaa äitinsä ohitse joka oli taas peittänyt kasvonsa hunnulla. Olihan äidillä oikeus harrastaa muinaista rituaalia mutta olisihan hän voinut tehdä sen muualla kuin kotinuotion äärellä.

 

Juuh meni omaan osaansa telttaa ja lysähti taljojen päälle, hän kuunteli kun hänen äitinsä aloitti hymnin joka veisi ainakin tunnin ja sen jälkeen hän istui nuotiolla hiljaa ainakin seuraavat puolitoista tuntia. Juuh kuunteli äitinsä hyminää, se oli niin rauhoittavaa ja lämmintä, äidillä oli uskomattoman kaunis ja kirkas ääni verrattuna hänen puheääneensä joka oli niin vahva ja karvas.

 

Joku kosketti Juuhia olkapäähän ja puhui tälle, Juuh hätkähti unestaan ja käännähti katsomaan äitiään joka hymyili hänelle rauhallisesti ja totesi että ruoka oli valmista. Juuh katsoi äitiään, tämä oli ottanut surupukunsa viimein pois ja piti yllään pitkää johtajan kaapua. Tämä vain oli siitä erilainen hänen tavallisiin vaatteisiinsa ettei hänen äitinsä pitänyt raskaista ja pitkistä vaatteista. Asuvalinta kuitenkin luultavasti johtui perinteestä jonka mukaan lesken, olipa mies tai nainen, kuului peittää muotonsa osoittaakseen että suri ja ettei ollut vielä vapailla markkinoilla.

 

Juuh nyökkäsi ja nousi ylös, hän meni päämajan puolelle ja istuutui alas, häneen äitinsä istuutui toiselle puolen nuotiota ja pyysi häntä ottamaan ensin. Juuh kauhoi ruokaa vähin äänin lautaselle ja seuraili äitiään joka oli muuttunut paljon rauhallisemmaksi ja jotenkin pehmeämmäksi isän kuoltua tai mikä ei ollut ihme, kuolema muutti monia.

 

”Miten reissu sujui?”

 

”Mm, hyvin, ihan hyvin…”

 

”Viihdyitkö?”

 

”Kyllä.”

 

”Hyvä.”

 

Keskustelu loppui siihen, Juuhista tuntui turhauttavalle, hän sai äidin enää puhumaan harvoin ja silloin kun he keskustelivat se oli tällaista. Juuh nojautui taapäin ja keskittyi, hänen ei pitänyt ajatella sitä päivää ei nyt, ei äidin silmissä, hän ei halunnut tämän olevan yhtään sen enempää surullinen kuin tämä oli nyt.

 

”Mikä hätänä?”

 

”Ei mikään, anna olla.” Juuh murisi ja nousi ylös, hän ei halunnut että hänen äitinsä kokoajan hössötti hänen peräänsä, hän halusi rauhaa.

 

”Juuh…”

 

Ääni oli vaativa, Juuh pysähtyi.

 

”Sinun ei tarvitse peitellä…”

 

”Minä tiedän…” Juuh sanoi ja poistui.

 

Sillä aikaa:

 

Gurru käveli hiljaisesti ympäriinsä, hän hoiti vielä muutamia kahakassa pahasti haavoittuneita. Yksi heistä oli siinä kunnossa että Gurusta tuntui turhalta pitää tätä edes hengissä, tältä puuttui ainakin puolet otsasta ja tervehtymisestä ei ollut mitään toivoa. Muut kyllä olivat parantuneet hyvin ja varmasti pääsisivät omille jaloilleen päivässä tai parissa. Gurrusta oli kyllä ihme että kaikki henkiinjääneet olivat selvinneet tähän asti.

 

Hoidettuaan tarvittavan Gurru kääntyi pääteltan puolelle ja vilkaisi seinän vierelle nukkumaan asetettua miestä, tämä näytti todella väsyneeltä ja laihalta kuin mikä. Gurru ihmetteli miten tämä oli päässyt edes sellaiseen kuntoon, ulkonäöllisesti tämä vaikutti dokolta joka pystyisi saamaan riistaa ihan helposti kiinni jopa yksin mutta miksi tämä ei ollut tehnyt niin?

 

Mies hätkähti äkkiä istualleen, tämä katsoi ihmeissään ympärilleen, Gurru käveli tämän luo ja kysyi, mikä oli hätänä, mies katsoi häntä hetken oudoksuen kunnes kysyi, missä hän oli. Gurru selitti hänelle mitä oli tapahtunut ja mies kuunteli häntä hämmentyneesti, viimein tämä nojautui käsiään vasten ja hieroi kasvojaan.

 

”Miten muuten päädyit tuohon tilaan?” Gurru kysyi.

 

”En… En muista kunnolla, tiedän että tapasin ihmisen ja puhuin hänen kanssaan, sen jälkeen muistan hämärästi tehneeni jotain mutta kuin olisin ollut jonkin toisen voiman vallassa… Minä, päähäni koskee…” Mies mutisi ja vaikutti syvästi järkyttyneeltä, hän ei näyttänyt tietävän itsekään mitä oli tapahtunut.

 

”Sinuna lepäisin ja jatkaisin huomenna puhumista, vaikuttaa siltä että sinulla on muistinmenetys.” Gurru sanoi, mies nyökkäsi ja nukahti sen jälkeen.

 

 

Luku 16.

Olin päässyt viimein jaloilleni, tai enemmänkin kepeilleni, käsi oli kyllä parantunut hienosti mutta jalkahan tuo ei lähtenyt paranemaan mihinkään suuntaan. July epäili väärin luutumaa mutta sitähän ei voinut muulla kuin leikkauksella katsoa tai viedä Rovaniemelle asti röntgeniin mihin minä en kyllä lähtenyt.

 

Tervehdin Johania joka vieläkin hoiti hommiani, Jiji oli kulkenut kanssani siitä lähtien kun olin päässyt liikenteeseen. Johanna oli sanonut että tämä oli vahtinut pitkään oveni takana, poika parka oli varmasti ollut todella huolissaan minusta, tuntui kuin minun olisi pitänyt sanoa hänelle jotain mutta en tiennyt oikein mitä.

 

Kävelimme kohti päärakennuksen ovea, July oli todennut että tänään hän aikoisi tarkistaa oliko reisiluuni luuttunut väärään asentoon ja minun oli mentävä valmisteluihin, Jiji tuli äänettömän perässäni. Pysähdyin ovella ja käännyin häntä kohti, Jiji käveli melkein minua päin.

 

”Anteeksi, en katsellut eteeni…” Jiji mutisi.

 

”Mikä on?”

 

”Miten niin mikä on ei minulla mikään ole… ” Jiji sanoi mutta keskeytti aatteensa katsottuaan minua silmiin.

 

”Jiji, mikä hätänä, kerro vain minulle?” Pyysin.

 

”Minä… Olin huolissani siitä ettet ehkä selviäisi…”

 

”Olen pahoillani että jouduit käymään niin paljon läpi.” Sanoin ja halasin Jijiä joka halasi tärisevänä takaisin.

 

”Mennään nyt ja jutellaan samalla, sinulla on varmasti paljon mielesi päällä.” Sanoin ja kuuntelin kävellessämme kun Jiji alkoi kertoa tuntemuksistan viimesten 6 viikon ajalta.

 

Saavuimme viimein päämajalle ja menimme ruokalaan jatkamaan juttelua, kuuntelin pitkän Jijiä kunnes viimein hän pääsi päätökeensä, en ollut mikään psykologi mutta aloin kuitenkin jutteleman hänen kanssaan ja yritin saada jotain aikaan mikä näyttikin sujuvan odotettua paremmin. Viimein huomasimme molemmat että oli ilta, Jiji lähti hymyillen pois ja itse päätin mennä vain nukkumaan, olin tehnyt ihan tarpeeksi tälle päivälle.

 

Päästyäni huoneelleni huomasin Johannan nojaavan oveen estävästi ja tuijottavan minua pahasti, huokasin, mitäköhän minä taas olin hänen mielestään tehnyt? Kävelin huoneeni ovelle ja tervehdi siskoani kysyen mitä hän haki, Johanna pysyi hetken hiljaa kunnes kysyi miten kykenin olemaan niin vastuuton.

 

”Tiedän jo etten olisi saanut tehdä niin typerästi mutta sinun ei tarvitse joka helvetin päivä sitä jankata saatana.” Murisin.

 

”Muttakun se ei sinun paksuun kalloosi muuten mene, olet yhtä itsepäinen kuin isäkin!” Johanna hermostui, peräännyin hieman, oliko heidät nyt pakko tuoda tähän?

 

”No minkä minä hemmetti sille mahdan että olen tullut sellaiseksi?!” Murahdin, siskoni katsoi minua ärtyneesti kunnes löi nyrkkinsä oveeni ja häipyi, katsoin hetken hänen peräänsä kunnes painuin huoneeseeni.

 

Istuuduin alas sängylleni ja hieroin kipeytynyttä jalkaani, tuntui pahalta riidellä kokoajan Johannan kanssa mutta ei hänen kanssaan ollut muunlaista keskustelua saanut kuin riitelyä, kai se johtui sisaruudesta. Annoin kepin kolahtaa seinään ja painuin sitten sänkyyn makaamaan, huomenna olisi tarkoitus alkaa järjestää niiden kahden kuulusteluita ja varustaa sitten kyytiä Helsinkiin, olivat kyllä ehdottaneet lentokonetta mutta minne se muka laskeutuisi?

 

Sillä aikaa:

 

Serea käveli kohti Gurrun telttaa, Juuhin ja Neon löytämä mies oli kuulemma vieläkin hänen hoiteissaan, ärsytti. Serea astui sisään ja tervehti parantajaa kääntäen sitten katseensa harmaaturkkiseen dokoon. Serea kysyi tämän vointia ja Gurru totesi tämän olevan jostakin syystä yhä todella huonossa kunnossa, Serea nyökkäsi.

 

”Mistä arvelisit sen johtuvan?” Serea kysyi.

 

”En tiedä mutta vaikuttaa siltä kuin hän olisi viettänyt viikkoja kioriininä, ehkä jopa vuosia, hänen on täytynyt käyttää suurin osa ajastaan muodon ylläpitämiseen ja selviämiseen hengissä siitä, nyt kun hän on palannut takaisin omaansa, keholla riittää työtä tottua siihen, en voi muuta teoriaa tähän nyt sanoa.” Gurru selitti matalalla äänellään, Serea nyökkäsi.

 

”Milloin uskot hänen pääsevän takaisin jaloilleen?”

 

”Viikossa, parissa, hän on jo heräillyt paljon, muisti ei kuitenkaan toimi kunnolla mikä on sinänsä harmi.” Gurru sanoi, Serea nosti kulmaansa.

 

”Miten niin?”

 

”Hän puhuu asioista jotka kuulostavat mielenkiintoisilta, hän on kerran maininnut jopa miehesi veljen nimen.” Gurru totesi ja vilkaisi vakavana Sereaa.

 

”He ovat sitten luultavasti sukua, mies ainakin näyttää kovasti häneltä, Kanai manitsi joskus hänellä olleen ainakin kolme veljeä, ehkä hän on yksi heistä.” Serea mutisi.

 

”Hmm, voi ollakin…” Gurru totesi myöskin ja tarkasteli miestä joka vääntelehti unissaan, ilmeisesti nähden painajaista.

 

Serea poistui, Gurru katsoi nukkuvaa miestä ja sen jälkeen alkoi järjestellä lääkkeitään ja yrttejään, puuhasteltuaan noin puoli tuntia hän kuuli miehen mutisevan jotain. Gurru käveli tyynesti hänen luokseen ja huomasi tämän olevan hereillä, miehen katseessa oli tuska ja hämmennys. Gurru painoi kätensä tämän vatsalle ja alkoi hoitaa haavoja, mies rauhoittui viimein.

 

”…Mh… Missä… missä lapseni ovat…” Mies mutisi, houraili taas.

 

”Hourailette, rauhoittukaa.”

 

”Ei… En… minulla… oli kaksi, tytär ja… poika…” Mies jatkoi, Gurru näki jonkin hänen silmissään muuttuneen.

 

”Vaimoni! Hän… hän… Ei…” Mies huudahti ja vain itki sitten lohduttomasti.

 

Gurru katsoi miestä äänettömästi kunnes tämä viimein rauhoittui, mies vajosi hiljaa alas ja vain tuijotti apaattisena teltan vastapäistä seinää. Gurru toi hänelle vahvistavaa teetä ja totesi sen auttavan häntä keskittymään. Mies katsoi hetken teetä hiljaisena kunnes nousi ylös ja otti sen hiljaa kiittäen käsiinsä, Gurru istuutui penkille.

 

”Mikä on vointisi tällä hetkellä?” Gurru kysyi rauhallisesti, mies vilkaisi häntä.

 

”Parempi, kiitos että olette jaksanut huoltaa minua näinkin pitkään herra.” Mies sanoi, Gurru nyökkäsi.

 

”Se ei ole ollut mikään ongelma, kertokaahan, vaikutatte muistavan nyt enemmän.” Gurru totesi, mies nyökkäsi.

 

”Minulla on ollut… Unia, tai enemmänkin palaavia muistoja todella paljon…” Mies selitti ja huokasi sitten raskaasti.

 

”Muistatteko nimenne?”

 

”Xas, nimeni on Xas.”

 

Gurru nyökkäsi ja esitteli sitten itsensä, Xas katsoi teetä ja joi siitä vähän irvistäen, Gurru totesi sen olevan hieman kitkerää. Xas joi teen loppuun ja laittoi mukin sitten maahan, molemmat istuivat hiljaa kunnes Gurru pyysi häntä selittämään mitä hän muisti, lisäten että hän halusi vain saada selvyyden pariin asiaan.

 

Xas vilkaisi häntä ja kysyi millaisiin asioihin, Gurru kysyi tunsiko hän henkilön nimeltä Kanai. Xasin kasvoille nousi hieman surullinen hymy ja tämä nyökkäsi todeten tämän olevan hänen veljensä, Gurru nyökkäsi, kysyen sitten oliko heillä ollut ongelmia, Xas säikähti.

 

”Mistä arvasit?”

 

”Olet, kuin nimesikin kertoo, yhtä avoin kuin kirja.” Gurru hymähti, Xas naurahti kunnes laski päätään.

 

”Riitelimme todella pahasti, sen muistan, en enempää…”

 

Gurru nyökkäsi ja mietti hiljaisuudessa miten kertoisi miehelle että Kanai oli kuollut lähes kaksi kuukautta sitten. Viimein Gurru totesi hänellä olevan ikäviä uutisia Xasille, tämä kohotti päätään ja katsoi häntä hiljaa. Gurru selitti mitä oli tapahtunut ja Xasin ilme synkkeni vain entisestään, viimein hän vain tuijotti maata ja pysyi vaiti.

 

Gurru katsoi miestä hetken kunnes totesi Kanailla olleen vaimon ja tyttären joille hän voisi jutella jos hän haluaisi, Xas nyökkäsi hiljaisesti. Gurru nousi ylös ja vei mukin pois palaten hetken päästä, Xas oli ristinyt kätensä jalkojensa päälle. Hiljaisuus jatkui Gurrun istuutuessa alas, tämä totesi sitten tavanneensa myös hänen toisen veljensä Jakin, Xas kohotti hätkähtäen päätään.

 

”Onko hän elossa?”

 

”Eikö hänen kuuluisi?”

 

Xas naurahti ja totesi että tavallaan ei, he olivat riidelleet niin verisesti että Jak oli joutunut ikävään välikäteen ja… asioita oli tapahtunut. Xas kysyi sitten tiesikö Gurru missä Jak nyt oli, Gurru pudisti päätään. Xas huokasi rakaasti, hiljaisuus iski taas, Gurru mietti pidempään kunnes päätti kysyä.

 

”Mitä perheellesi tapahtui?”

 

”Mistä kuulit?”

 

”Puhuit heistä houreissasi.”

 

”Vai niin…”

Xas näytti miettivän mistä aloittaisi kunnes alkoi kertoa kuinka hän oli paon jälkeen asettunut hetkeksi perheineen jonnekin vuoriston nurkille muutamien muiden kanssa. Xas kuvaili kuinka he olivat asuneet sillä vähän aikaa kunnes joku oli vahingossa näyttäytynyt ihmisille ja lähikylän asukkaat olivat sitten lähteneet metsälle.

 

Xas jatkoi kertomalla kuinka he olivat sitten paenneet mutta joutuneet piiritetyiksi kahden metsästäjäryhmän väliin ja hän oli jäänyt pidättelemään muutaman muun kanssa heitä kun muut olivat paenneet. Xas hiljeni ja alkoi sitten selittämään kuinka he olivat hävinneet ja kuinka hän oli selvinnyt vaivoin hengissä.

 

Pienen tauon jälkeen Xas selvitti kuinka hän oli etsinyt haavoittuneena perhettään pitkään kunnes oli löytänyt vaimonsa jäätyneen ruumiin hangesta puoliksi lumen peittämänä. Lapsiaan hän ei kuitenkaan ollut löytänyt ja jossakin vaiheessa hän oli vajonnut hankeen vaimonsa viereen heräten vain siihen että joku oli potkinut hänet ylös ja puhunut jotain.

 

”Mikä vuosi nyt muuten on…”  Xas kysyi.

 

”Vuosi 2171.”

 

”Siitä on sitten 12 vuotta… Poikani olisi jo 14 ja tyttäreni… 21…” Xas mutisi, hänen äänensä murtui.

 

Gurru pyysi häntä lepäämään ja miettimään asioita myöhemmin, Xas mutisi jotain kunnes vaipui alas ja tuijotti niin kauan seinää kunnes näytti viimein nukahtavan. Gurru nousi ylös ja päätti kertoa kuulemastaan Serealle, olihan tämä arvannut jo mutta ihan vain varmuudeksi. Gurru meni kuningataren majan ovelle ja hetken päästä Serea päästi hänet sisään, Juuh istui nuotion ärellä ja tervehti häntä nyökäten.

 

Gurru selitti tulonsa syyn ja Serea pyysi häntä istuutumaan, tämä oli pukenut päälleen hieman kevyemmän oloisen kaavun, Gurru käänsi katsettaan sivumpaan. Serea kysyi mitä hänellä oli annettavana heidän tiedokseen, Gurru kertoi kuulemansa ja Serea vain kuunteli, nyökäten viimein hiljaa.

 

Serea sanoi juttelevansa miehen kanssa, kysyen sitten hetken päästä, oliko Xas maininnut yhtään mitään perheestään. Gurru selitti vain sen mitä mies oli maininnut eikä mennyt kohteliaisuuden vuoksi yksityiskohtiin tapahtumissa, hän huomiasi johtajatarensa muuttuvan vakavan mietteliääksi. Viimein hän  päätti tehdä vierailun ihmisten luona huomenna, Juuh vilkaisi äitiään hämmentyneenä.

”Miksi sinä nyt noin vapaa- ehtoisesti haluat mennä?”

 

”Minulla on aavistus, Gurru, pyytäisitkö jotakuta lähettiä ilmoittamaan tulostani heti aamulla, ilmoita että haluan puhua heidän johtajalleen, sille dokolle joka heillä on siellä sekä sen uroksen huoltajalle.” Serea sanoi, Gurru nyökkäsi ja poistui.

 

Luku 17.

 

Heräsin jo kaksi tuntia sitten hitonmoiseen jalkakipuun, eikä se hellittänyt millään, ehkä minun olisi sittenkin parasta vain varata aika Rovaniemelle ja lähteä. Nousin viimein ylös ja lähdin raahautumaan keittiötä kohti, tänään oli aamupalaa Rovaniemeltä tuotujen ruoka- apujen ansiosta ja minulla oli todella nälkä eilisen riitelyn jälkeen.

 

Pääsin ruokalaan jossa oli aikamoinen ryysis mutta minulle avattiin kunniakkaasti tietä ja Maya tuli auttamaan minua tarjottimen kanssa. Tervehdin Johannaa joka melkein paiskasi tarjottimen ruokineen syliini ennenkuin kääntyi vihaisesti puhdistamaan astioita. Vilkasisin isosiskoani ja huokasi hieman ennenkuin lähdin istumaan nurkkapöytään.

 

Maya laski tarjottimen alas ja poistui siskonsa kanssa syömään, ruokailin hetken yksinäni kunnes Karlin massiivinen hahmo rantautui pöytääni. Söin vähän aikaa hiljaa kunnes Karl yskäisi ja melkein hätkähdin, katsoin jättiä ja huomasin tämän tummanvihreissä silmissä vakavan katseen, hiljensin suuni ennenkuin puhuin, Johanna oli siis kertonut.

 

”Teidän kannattaisi nyt lopettaa tuo jatkuva riitely, olette aikuisia.” Karl mutisi.

 

”Tiedän tiedän.”

 

”Johanna purskahti eilen itkuun ja valitti monta tuntia kuinka häntä stressaa ja masentaa, hän kutsui itseään kaikenlaisilla solvaavilla ja itseinhoisilla nimillä.” Karl sanoi ja vilkaisi keittiötä päin.

 

”Ai… Jaa… Ehkä minun sitten pitäisi jutella.” Mutisi ja raavin päätäni.

 

”Minä järjestän asian.” Karl sanoi ja poistui, katsoin miehen perään kunnes jatkoin syömistäni.

 

Kävellessäni toimistooni huomasin jonkun juoksevan vastaan ja heiluttavan kättä, se oli näemmä joku uusista päivävartiolaisista. Tervehdin ja kysyin mikä oli hänen asiansa, vartiolainen selitti että portilla oli doko joka halusi jutella, kuulemma läheisen alfaperheen vaimo halusi puhua kanssani. Totesin tulevani heti ja lähdin nuorukaisen perään, kävelin porteille jossa seisoi hieman kissalta näyttävä doko kädet puuskassa, kahden muun dokon kanssa.

 

Tervehdin dokoa ja kysyin mahdollisimman kunnioittavaan sävyyn hänen asiastaan, doko näytti huomaavan yritykseni ja kertoi asiansa vähintään yhtä kohteliaaseen sävyyn. Kuuntelin ja totesimme ottavamme hänet vastaan jos hänen asiansa todella oli noin kiireinen. Doko nyökkäsi ja sanoi ilmoittavansa asiasta poistuen sitten.

 

Katsoin hetken dokon menoa kunnes käännyin ja menin toimistooni, istuuduin alas ja aloin täytellä raportteja. Olisi ollut niin hienoa tehdä muutakin mutta koko tiimi oli käytännössä pakottanut minut toimistorotaksi siihen asti kunnes paranisin. Ovelle koputettiin, pyysin sisään ja kohta Karl työnsi hieman halutonta Johannaa sisään, hän löi oven kiinni vaimonsa takana ja jätti meidät kahdestaan.

 

”Hei…”

 

”Hei…”

”Istu alas, jutellaan tämä nyt pois.” Sanoin, Johanna nyykähti penkille ja katsoi minua hiljaa, huomasin hänen silmiensä turvonneen ja leuan kiristyneen.

 

Yskäisin hieman ja vedin tuoliani lähemmäs pöytää, laskin käteni ristiin pöytätason päälle ja katsoin siskoani pitkään kunnes päätin yrittää aloittaa ihan kasuaalilla päivän tapahtumien kyselyllä, Johanna kuitenkin vaikutti haluttomalta jatkamaan ja huokasin itsekseni. Johanna avasi kuitenkin suunsa ennenkuin ehdin jatkaa ja pyysi anteeksi eilistä isävertaustaan, viitaten siihen että olin herkkä… aiheelle.

 

Totesin siihen ettei se minua oikeastaan enää haitannut, Johannan leuka kiristyi entisestään, tiesin että hän huutaisi taas jos valitsisin seuraavat sanani väärin. Lisäsin kuitenkin että meidän ei kuitenkaan enää kannattaisi sekoittaa vanhempiamme riitoihimme ihan vain heidän muistoaan kunnioittaen. Johanna nyökkäsi, huomasin että hänen ilmeensä muuttui surullisemmaksi, hyvin menee Aki, ehkä sinun pitäisi ylentää itsesi johtajasta huonoksi veljeksi.

 

Johanna tyrskähti itkuun, aloin heti pyydellä anteeksi ja sanoin ettei ollut tarkoitus aiheuttaa mielipahaa, Johanna pudisti päätään ja sanoi ettei se sitä ollut. Kysyin mikä oli sitten hätänä ja hetken päästä Johanna totesi että häntä oli koko viimeisen kahden kuukauden aikana stressannut minun olotilaani ja sitä että minulle saattaisi käydä samoin kuin vanhemmille, tunsin itseni paskiaiseksi.

 

”Anteeksi että olen ollut niin hirveä, en ymmärtänyt kuinka paljon siitä oli kasautunut niskaasi.” Sanoin, Johanna huokasi väristen ja pudisti päätään.

 

”Minunhan tässä pitäisi… Olen raivonnut ja huutanut sinulle vaikka kuinka vaikka sinulla on varmasti ollut muutenkin harmia.” Johanna selitti.

 

”Meissä taitaa molemmissa olla hieman vikaa, anteeksi että en ajatellut ollenkaan millaista taakkaa kannat jo muutenkin ilman minun töppäilyjäni.” Sanoin, Johanna veti henkeä.

 

”Anteeksi… Että raivosin sinulle, sinulla oli varmasti jo omiakin ongelmia mietittävänä ja minä vain purin kaiken sen pahan olon sinuun vaikka sinä sait sen rikollisen kiinni ja pelastit varmasti useamman niillä ”Töppäilyilläsi”” Johanna sanoi ja hymähti hieman, hymyilin.

 

”Tehdäänkö jotakin epäsuomalaista ja halataan?”  Kysyin, Johanna hyähti vähän sutkautukselleni ja halasimme.

”Asiasta toiseen, ajattelitko käydä tarkastuttamassa tuon jalkasi?” Johanna kysyi.

 

”Kai se nyt on viimeistään pakko.” Myönsin, Johanna hymyili hieman kunnes astui huoneesta ulos.

 

Katselin hetken hieman raolleen jäänyttä ovea kunnes rupesin järjestelemään kuulusteluja, nekin pitäisi vielä illalla jaksaa pitää ja milloinkahan sekin alfanaaras saapui, sitä en ollut kuullut siltä dokolta. Nousin ylös ja rupesin järjestelemään asioita, viimein pyysin Johanin paikalle lällärillä ja aloimme sopimaan missä, milloin ja millä tavalla kuulustelut pidettäisiin, lopulta päätimme ottaa alakerran vanhan bunkkerin käyttöön ihan vain turvallisuuden vuoksi.

 

Lähdin Johanin perässä hakemaan turvamiehiä Mikalta ja sitten rupesimme hieman siistimään vanhaa bunkkeria, Johan lähti ensimmäisenä hakemaan Hankia sillä tämä oli paljon helpompi ihminen jutella kuin se akka. Istuuduin alas nurkkaan ja annoin Lauran hoitaa kuulustelut, hän oli hyvä niissä.

 

Viimein Johan tuli Hankin kanssa, tämä ei ollut edes käsiraudoissa minkä ymmärsin, ei hän ollut yrittänyt viimeissen kahden kuukauden aikana mihinkään ja moni epäili että hän jopa ehkä seurusteli jonkun kanssa mikä oli minusta vähän outoa sen ikäiselle (ainaiin olin 37 vuotias ikisinkku, mitä minä olen lätisemään?).

 

Hank vastasi kysymyksiin yllättävän avoimesti ja toisessa päässä huonetta seisoskeleva Mika kohotteli kokoajan kulmiaan tämän vastauksille ja vaikutti muutenkin hyvin yllättyneeltä, jostakin syystä minä en ollut, Mikan kertomukset nimittäin olivat availleet mieltäni. Viimein kun kuulustelu (enemmänkin haastattelu sanon minä), oli ohi, Hank lähti ihan vapaa- ehtoisesti Johanin mukaan, käännyimme kaikki katsomaan toisiamme kuulustelun jälkeen.

 

”Jaa- a, no olisin olettanut enemmän.” Laura mutisi hieman pettyneenä, totesin Sigridin luultavasti tuovan hänelle enemmän haastetta.

 

Missä en ollut väärässä, Sigrid pysyi täysin neutraalina ja hiljaisena. Laura hermostui lopulta niin että hän oli tarttua naista ravelista kiinni ja pakottaa tämän puhumaan mutta hän vain tyytyi napauttamaan kynällä pöytäänsä jolloin vartijat kävivät viemässä hänet tiehensä. Totesimme jatkavamme kuulusteluita myöhemmin Sigridin kohdalta sillä Hank oli puhunut ainakin kolme tuntia ja meillä oli tietoa enemmän kuin tarvitsimme.

 

Joku tuli ovelle ja ilmoitti alfanaaraan saapumisesta, muistin etten ollut maininnut asiasta mitään Jijille saati Jaskalle. Pyysin Johania ilmoittamaan heille samalla kun rupesin raahautumaan portaita ylös pääsin viimein porteille asti ja otin seurueen kohteliaasti sisään. Serea katsoi minua tyynesti mutta tervehti sitten lopulta kohteliaasti, muutkin tekivät samoin, olipa tämä nyt hienoa. Pyysin heitä sisään ja päätin viedä heidät keskusteluhuoneeseen ruokalan sijaan, eivät varmati olisi arvostaneet.

 

Totesin heille Jaskan ja Jijin tulevan pian, Serea nyökkäsi ja tutki minua taas terävällä otteella, hänen tyttärensä omasi aivan saman tiukan katseen, tuntui kuin olisin tehnyt syntiä. Viimein Jiji ja Jaska astuivat huoneeseen, Jiji näytti vähintään hämmentyneeltä ja Jaska kulki pari askelta edellä hyvin suojelevan oloisena. Muutama doko vilkaisi heitä hieman nyrpeänä mutta Serea pysyi tyynenä, huomasin hänen ilmeensä muuttuvan arvioivaksi.

 

Istuuduimme alas ja Serea esitteli itsensä Jaskalle mutta ei Jijille, mikä oli minusta outoa. Puhuimme jotakin muodollisuuksia kunnes Serea kertoi tulonsa syyn. Kuuntelin kuinka hän selitti epäilevänsä löytäneensä Jijin mahdollisen biologiens isän. Jaska ja Jiji vilkaisivat toisiaan kunnes Jaska kysyi mistä hän oli niin varma, Serea totesi ettei ollut varma mutta halusi kysellä selvittääkseen oliko hän oikeassa.

 

”Vai niin, entä jos olettamuksesi on oikea?” Jaska kysyi.

”Poika voi itse päättää tapaavatko he toisensa vai ei, en vastaa mistään.” Serea sanoi, Jaska vilkaisi ottopoikaansa joka nyökkäsi vain hiljaa.

 

Jaska kysyi kuinka Serea aikoi selvittää heidän biologisen yhteenkuuluvuutensa, Serea selitti olevan kolme varminta tapaa, taikojen yhtenäisyys, ulkonäkö sekä silmien merkit. Jaska kysyi eivätkö he voisi tehdä vain dna testiä. Serea vilkaisi Jaskaa hetkisen kunnes totesi geenien tulevan enemmän äidiltä kuin isältä, Jaska katsoi hetken Sereaa hölmönä kunnes mutisi jotain ja jäi seuraamaan tilannetta.

 

Jiji kysyi varovasti miten hän aikoi tarkistaa ja Serea pyysi häntä tulemaan sille puolen pöytää, Jiji nousi jännittyneenä ylös ja istuutui alas Serean eteen. Seurasin kuinka hän otti lasit tyynesti pojan päästä ja alkoi tutkimaan tämän silmiä ja kääntelemään tämän päätä valoa kohti ja siitä pois. Hetken tutkiskeltuaan hän päästi irti tämän leuasta ja otti sitten kiinni tämän käsistä jolloin koko huone täyttyi sinisestä hehkusta ja ilma viileni. Huomasin heti kuinka Serean tytär muuttui jotenkin ahdistuneeksi, suorastaan surulliseksi, Serea pysyi tyynenä kunnes päästi irti käsistä.

 

”Olet selvästi jotakin sukua mutta en voi sanoa vielä oletko hänen lapsensa, kerroppas minulle, mistä löysit hänet ja muistatko alueelta erityisiä yksityiskohtia?” Serea kysyi ja kääntyi nyt Jaskaa päin.

 

”Öh, siitä on kyllä jo 12 vuotta mutta se taisi olla Norjan alueilla, olimme menossa tutkimaan jotakin tapausta johon liittyi miehiemme kuolemia, kuulemma kookas kioriini. Muistan että hän oli pusikossa, erittäin hyvin ja lämpimästi puettu, pieneen lumikuoppaan piilotettuna, nukkui.” Jaska aloitti, Serea nyökkäsi.

 

”Oliko hänen vaatetuksessaan mitään huomioitavaa, merkkejä? Koruja? Mitä vain entä löytyikö lähistöltä mitään huomiota herättävää?” Serea kysyi, hänen äänensä oli nyt varmempi, Jaska rapsuttti hieman sänkistä leukaansa ja mietti.

 

”Hänellä oli kaulassaan koru jossa oli merkintöjä, Jiji pitää sitä päivittäin joten hän voi varmaan näyttää mutta niin, siellä oli muutamia surmattuja dokoja, yksi naaras jolla oli kaksi haulikonampumaa rinnassa ja muutamia uroksia.” Jaska selitti, Serea ojensi vaativasti kätensä Jijiä päin joka hätkähti kunnes kaivoi kaulastaan esiin korun joka näytti välittömästi herättävän Serean huomion.

 

Serea ojensi tyynesti kätenä, Jiji epäröi hetken kunnes ojensi korun Serealle, tämä laski sen pöydälle ja kaivoi sitten esiin omasta kaulastaan korun jonka asetti Jijin omistaman viereen. Serea tutkiskeli hetken korujen merkintöjä kuin etsien yhtäläisyyksiä lopulta hän luovutti Jijille tämän oman takaisin ja laittoi omansa kaulaansa todeten juttelevansa miehelle ja ilmoittavansa sitten oliko asia varma.

 

Viimein he poistuivat, lähdin kulkemaan Jijin ja Jaskan vierellä kysye mitä mieltä he olivat. Jaska kohautti olkiaan ja totesi että antoi arvelunsa vasta kun asia oli selvä, Jiji oli hiljaa, vaikutti miettivän. Lähdin pois hiljaisuuden viimein laskeuduttua ja päätin mennä juttelemaan Johanin ja Mikan kanssa saamistamme tiedoista.

 

Keskustelun Jälkeen päätin viimein ilmoittaa Julylle josko hän voisi ilmoittaa Rovaniemelle leikkaussalin ja röntgenin tarpeesta. Lähdin kävelemään kohti sairaalaa ja aloin kyselemään Julyn perään, yllätyksekseni kukaan ei oikein tiennyt missä hän oli. Päätin ruveta tekemään pientä etsintäretkeä kunnes päädyin liinavaatekomeron kohdalle jonka ovi oli hieman raollaan. Kuulin sen takaa matalaa puhetta ja pysähdyin, tunnistin äänet Julyksi ja Hankiksi. Sävystä päätellen aihe oli vakava, päätin mennä odotteluhuoneeseen kunnes he olivat valmiita.

 

Istuskeltuani noin puolitoista tuntia July saapui odotushuoneeseen, tervehdin ja July nyökkäsi, näin hänen kasvoillaan jotain uutta mutta häivytin kysmyksen pois, olisi ollut törkeää alkaa utelemaan. Kysyin josko July voisi varata aikaa ja tämä nyökkäsi lyhyesti istuutuen sitten komentokeskusken ääreen, hän sääteli ja sääteli kunnes näytti saavan yhteyden, noin puolen tunnin päästä hän ilmoitti ajan olevan huomenissa 12 aikaan, olin saada sydänkohtauksen.

”Niinkö? Eikö sitä olisi nyt voinut laittaa myöhemmäksi? Vaikka parin viikon päähän?”

 

”Sinun pitää hidastaa ja kahden viikon päästä jalkasi olisi varmasti mennyt roskiin jos siihen koskee jo nytkin noin paljon. Ole valmis huomenna 11 tai minä pakotan sinut valmiiksi.” July sanoi tiukasti, nyökkäsin alistuneesti ja kiitin häntä poistuen paikalta.

 

Menin nukkumaan ja aamulla raahauduin odottamaan kyytiä, jalkani oli todella kipeä, ehkä July oli sittenkin oikeassa. Viimein tunnelin kautta nousi kyyti ja lähdin siihen, no tässä meniti taas varmasti yli kuukausi parannellessa mutta ainakin minulla oli sitten toimiva (ja olemassa oleva) jalka.

 

Luku 18.

Serea seisoi hetkisen Gurrun teltan ovella kunnes koputti puuta, Gurru avasi telttansa oven ja päästi hänet sisään Serea kävi läpi huoneen katseellaan, Xas nukkui. Serea käveli häntä päin, Gurru kysyi mitä hän oli selvittänyt, Serea sanoi löytäneensä mahdollisesti miehen pojan. Gurru nyökkäsi, Serea käveli Xasin luo ja herätti hänet tyynesti, mies raahautui istumaan ja katsoi heitä molempia hetken kunnes näytti tajuavan kuka Serea oli.

 

”Olen pahoillani en heti tajunnut että olitte te.” Xas aloitti, hänellä oli saman tyyppisiä tapojaan kuin pojallaan hermostuneena.

 

”Löysin poikasi.” Serea selitti, Xas jähemttyi, hän vilkaisi ensin Gurrua ja käänsi sitten katseensa Sereaan.

 

”Anteeksi?”

 

”Löysin hyvin todennäköisesti poikasi, onko sinulla sukutunnuksesi vielä mukanasi?”

 

”Tottakai, tottakai on.” Xas totesi ja kaivoi sen esiin paitansa alta.

 

Serea istuutui vuoteelle Xasin viereen ja alkoi tutkia tämän korua nyökäten sitten varmasti, todeten Xasille että hänen poikansa oli läheisessä suojasatamassa. Xas oli vähällä nousta ylös mutta tajuttuaan että oli vielä heikossa kunnossa hän tyytyi istuutumaan alas ja kiittämään Sereaa tiedosta. Serea nyökkäsi ja totesi että jos Xas halusi hän voisi yrittää järjestää tälle tapaamisen poikansa kanssa. Xas totesi että jos Serea kykenisi siihen hän olisi ikuisesti kiitollinen.

 

Serea nyökkäsi ja lupasi sen tapahtuvaksi, sen jälkeen hän käveli ulkopuolelle, Gurru tuli hänen perässään ja he jäivät teltan ulkopuolelle. Serea kysyi mitä asiaa Gurrulla oli, Gurru tuntui miettivän sanomisiaan kunnes totesi että Serean kannattaisi alkaa pikkuhiljaa etsiä uutta näkijää. Serea katsoi pitkää miestä hetken kunnes kysyi mistä oli kyse.

 

”Öäl on jo vanha jopa meidän dokojen mittapuulla ja hänellä on alkanut esiintyä sen tyyppisiä oireitakin. Lisäksi hänellä ei ole oppilasta joten se jää todennäköisesti sinun harteillesi löytää joku.”

 

”Ikävää kuulla, oletko varma vielä hetkestä?”

 

”Näinä viikkoina arvioisin, pitää yrittää pitää hänet sisällä niin ei tule aikaisemmin.”

 

”Olen pahoillani puolestasi jos haluat otan vastuuta rituaaleista.”

 

”Saatte luvan tottakai. Varmasti haluat jutella veljelleni.”

 

”Ehdottomasti, koeta pärjätä.”

 

Serea hyvästeli Gurrun ja lähti kävelemään kohti majaansa, hänen pitäisi kertoa ehdottomasti Juuhillekin, tämä oli hyvä ystävä Öälin kanssa ja näin tärkeää asiaa ei kuulunut jättää omineen.

 

Luku 19

 

Kolme päivää, tuijotin majatalon kattoa ja se oli kaikki mitä osasin ajatella, kolme päivää toimettomana rättinä ennekuin röntgenit edes otettaisiin ja varmasti vielä jonkin aikaa sen jälkeen ennenkuin jalka saataisiin kuntoon.

 

 

TLDR: Hankia lähdetään viemään pääkaupunkiin, Sigrid hyökkää petoineen, Hank kuolee, Gillian kuolee, Sigrid kuolee. Hankilta saadut tiedot kuitenkin saadaan eteenpäin pääkaupunkiin, totuus levitetään maailmalle asioista ja pikkuhiljaa maailma vuosikymmenten kuluessa alkaa korjaantua, dokot ja ihmiset alkavat tehdä rauhansopimuksia, elää yhteiselossa ja tutustua toistensa kulttuureihin.

lauantai, 6. huhtikuu 2019

Tilaustöitä

Teen toisen blogini puolella tilaustöitä:

 

https://suskolo.blogspot.com/2019/04/tilaustoita.html

lauantai, 9. maaliskuu 2019

Kuulumiset

On ollut hiljaista ja syy siihen on lähinnä ollut oma haluttomuus ja mielenkiinnottomuus tätä blogia kohtaan, aikaa on totta kai mutta motivaatio ei vain ole pysynyt tarpeeksi ylhäällä että saisin mitään aikaiseksi. Pyrin kuitenki viimeistään ensi viikon sisällä saamaan tänne palan joka Taleheart`s talesia tai Dystopiaa ja mahdollisesti jos saan tarpeeksi motivaatiota päättää molemmat tarinat, pistän loput yhtenä könttää tämän vuoden sisällä tänne blogiin ja katson tulevaisuutta mitä teen sen jälkeen.

 

Kesällä tulee olemaan Nekocon ja vaikka sanoin yhdessä edellisessä päivityksessä harkitsevani conittelun lopettamista, päätin että menen ainakin Nekoon, lähinnä koska se on Kuopiossa ja Kuopio on lähellä ja tulen olemaan kävijänä joten vänkäröinin henkisestä taakasta ei tule olemaan vaivaa. Tulen cossaamaan siellä ja cossin valmistelut itse asiassa ovat jo hyvässä vauhdissa, hahmoa olen suunnitellut cossaavani 3-4 vuotta, katsoo pistänkö ennen conia kuvaa tulemaan. 

 

Tämä blogi tulee olemaan täällä vudatuksessa vastaisessakin mutta päivitykset voivat harventua entisestään, lopettaa en ole kuitenkaan suunnitellut. 

maanantai, 17. joulukuu 2018

Hyvää joulun odotusta

Hyvää joulun odotusta kaikille ja toivottavasti uusi vuosi on aavistuksen parempi vuosi.