Kävelin hitain askelin kohti punaista taloa miettien samalla mitä sanoisin ovella vastaantulijalle. Astun kynnykselle ja hetken epäröityäni kaivoin verisen huivin taskustani ja koputin.

Ovelle saapui kauniisti ikääntynyt harmaahiuksinen nainen, jolla oli lempeät silmät, nainen katsoi minua hetken aikaa kunnes huomasi kädessäni olevan huivin. Hän katsoi huivia pitkään kunnes käänsi kyyneleiden täyttämän katseensa minuun ja pyysi särkyneellä äänellä minut sisään suojaan pakkaselta.

"Mistä sait tuon" Nainen kysyi viimein kun olimme päässeet sisälle.

"Johnilta, hän antoi sen minulle ja pyysi tuomaan tänne" Sanoin ja ojensin huivin naiselle joka otti sen vastaan ja painoi kasvojaan vasten. Nainen huomasi huivissa olevat veritahrat ja käänsi sitten taas katseensa minuun.

"Mi- mistä nämä ovat tulleet, älä sano että John on..." Nainen aloitti mutta hänen äänensä mureni lohduttomaan nyyhkytykseen.

"Olen pahoillani rouva..."Sanoin ja laskin katseeni toiven etteivät kyyneleeni näkyisi naiselle.

"Hän oli niin hyvä mies, niin kiltti, niin auttavainen" Nainen toisteli ja puristi huivia itseään vasten kuin olisi pelännyt sen katoavan.

"Miten hän..." Nainen aloitti.

"Hän kuoli suojellessaan minua, olen pahoillani olisi pitänyt tehdä enemmän mutta hän ei antanut" Sanoin ja pyyhkäisin kyyneleeni hihaani.

"Hm se vanha hölmö, hän laittoi aina muut itsensä edelle..."Nainen totesi ja laski sitten huivin pöydälle heräten sitten äkkiä todellisuuteen.

"Oh anteeksi olinpa röyhkeä, tule laitan meille kahvia niin keskustellaan sitten sen äärellä enemmän" Nainen sanoi ja alkoi laittaa pannuun vettä ja sytytellä tulta takkaan. Samalla kun hän hääräsi keittiössä hän esitteli itsensä Marietiksi ja kysyi sen jälkeen minun nimeäni.

"Maryan... epätavallinen nimi täällä päin, mistä sinä tulet?" Mariet kysyi ja kääntyi minua kohden.

"Olen tornien laaksosta" Vastasin ja Marietin käsi lakkasi hääräämästä pannun kanssa.

"Onko siinä jotain väärää?" Kysyin ja Mariet alkoi nauraa hermostuneesti.

"E- ei olen vain kuullut siitä paikasta aika ikäviä juttuja" Mariet totesi ja minä huokasin.

"Ei tuo mitään, olen tottunut siihen että ihmiset puhuvat pahaa kodistani" sanoin ja pyyhkäisin poskeani.

"En minä tarkoittanut sanoa mitään loukkaavaa kultapieni" Mariet sanoi ja alkoi sitten lappaa kahvinporoja  pannuun laittaen sen sitten lopulta tulille.

Hetken kahvi keittyi tulella kunnes se oli valmista, Mariet kaatoi meille molemmille kupit täyteen ja me aloimme sitten juoda kaikessa hiljaisuudessa kunnes Mariet kysyi mihin olin menossa ja mikä oli tarinani.

Kerroin Marietille kuinka olin joutunut vahingossa kuninkaanhoviin ja päätynyt siellä kuninkaan palvelustytöksi ja kuinka eräänä päivänä Pohjoisen pimeyden hallitsijat olivat ilmestyneet sinne ja tuhonneet kaiken perhettäni myöten, kerroin myös siitä kuinka olin päättänyt lähteä kohti pohjoista kohdataksen ruhtinaat ja kostaakseni vanhempieni kuoleman.

Kerroin kaikista menetetyistä ystävistäni, kuinka olin tavannut heidät ja kuinka olin lähes samantien menettänyt heidät kuoleman kylmiin kouriin. Kuinka olin tavannut uusia vihollisia paholaisia ja petoja  ja siitä kuinka olin sitten matkustanut tähän asti Johnin kuoltua.

Mariet kuunteli minua hartaasti ja viimein kun olin saanut tarinani päätökseen, hän nousi ylös ja käveli nurkassa seisovalle vanhalle kaapille kaivaen sieltä esiin likaisen kangasnyytin. Hän taitteli nyytin hellästi auki ja otti sieltä esiin puusta ja kristallista tehdyn medaljongin, ojentaen sen sanaakaan sanomatta minulle.

"Mikä tämä on?" Kysyin ja katsoin naista jonka kasvoille levisi autuas hymy.

"Se on jotaki joka kuului aikoinaan eräälle rakkaalleni, se tuottaa onnea ja haluan sen tuottavan sitä sinun matkallesi" Mariet sanoi ja otin medaljongin vastaan kiittäen syvästi siitä.

Katsoin ulos ja huomasin että ilta oli alkanut painua maileen ja totesin että minun olisi varmaan parasta lähteä mutta Mariet pyysi minua jäämään edes täksi yöksi sillä hän halusi nimittäin että lepäisin ja söisin kunnolla ennenkuin lähtisin jatkamaan matkaani ja minä suostuin.

Nukuttuani ja syötyäni kunnolla Marietin luona kiitin häntä ja lähdin taas matkaan tietäen että minulla olisi vaellettavana vielä monta mailia ennenkuin pääsisin Pohjoisen ruhtinaiden asuinmaille.