Varoitus teksti sisältää väkivaltaa ja verta.

"Adnim, sehän on nimesi..." Kysyin ja astuin aivan miehen eteen.

"Ja sinä olet Maryan" Mies totesi ja hänen kasvoilleen nousi ylimielinen hymy.

"Tulin nyt tappamaan sinut" Sanoin ja otin miekan esiin.

"Siitä vain, yritä"Adnim nauroi ja hänen silmiinsä nousi uhka.

"Niin teenkin, ja onnistun" Sanoin ja Adnim vain nauroi.

Hän vetäisi esiin suuren kahden käden miekan ja pyöräytti sitä pari kertaa päänsä yllä kunnes viilsi sillä pitkin lattiaa synnyttäen kipinöitä jotka kimpoilivat pitkin kivikkoa pienet punaiset jänöjussit. Adnim nosti miekkansa ylös ja minä nostin omani vastaan, nyt oli vihdoin minun aikani kostaa Johnin, Mikaelin, Helenan ja Shinoran kuolemat sekä monien muiden jotka olivat joutuneet kärsimään tämän hirviömiehen takia.

Me syöksyimme toisiamme kohden ja nostimme miekkamme ilmaan, miekkamme löivät yhteen ja syöksivät kipinää kuin tulikuuma sepän ahjo, iskeydyin voimalla vihollistani vasten ja sain hänet horjahtamaan hieman mutta pian hän oli taas tasapainossa ja naureskellen hän iski miekkansa minun omaani vasten ja se oli vähällä kimmota käsistäni mutta sen parkkiintunut nahka piti sen kohmettuneissa käsissäni ja iskin sen sitten taasen kohti Adnimia joka oli hieman yllättynyt muttas otti silti iskuni viime hetkellä vastaan.

Taistelimme siinä raivokkaasti veren virratessa ja miekkojen läiskyessä vihaista tulta ympärilleen,  kunnes viimein me molemmat erkanimme toisistamme, huohotimme molemmat raskaasti ja olimme syvien haavojen peitossa mutta silti taistelu ei ollut poistanut tuota typerää virnettä hänen kasvolitaan.

"Sinä tulet häviämään tämän" Adnim nauroi ja hänen kalpeille kasvoilleen levisi entistä leveämpi ja julmempi virne.

"En niin kauan kuin minussa henki pihisee..." Murisin ja syöksyin suuren raivon siivittämänä kohti miestä joka vain hymähti.

Adnim heilautti miekkaansa korkealla ilmassa ja iski sen sitten minua kohden, mutta olin jo ehtinyt väistää ja terä läjähti harmaaseen kiveen nostattaen samalla kivensiruja ja pölyä pitkin huonetta. Syöksyin kohti Adnimia ja iskin mekkani häntä kohden aiheuttaen syvän viillon hänen olkapäähänsä, Adnium äräähti hämmentyneenä ja vihaisena mutta kohta hän oli jo taas kimpussani ja löi miekan kohti minua, repäisten vain takkia jonka olin saanut Shinoralta tämän kuoltua.

Heilautin miekkaani pääni ylitse ja iskin sen Adnimiin joka oli niin vihainen ettei ollut tajunnut suojata itseään, miekka upposi lihaan hänen kyljessään ja Pureutui niin syvälle siihen että lopulta kyljestä alkoi pulputa tummanpunaista verta joka värjäsi hyvin nopeasti harmaan ja jäisen lattian sulattaen jäisen huurteen lämmöllään.

Adnim katsoi kahistuneena kylkeään ja sen jälkeen minua, viimein hän kaatui veren värjäämään lumeen ja jäi siihen makaamaan yskien rajusti verta ja täristen kuin haavan lehti, astelin hänen luokseen ja korotin saapaankärjelläni hänen leukaansa ja loin häneen kylmän katseen, otin miekkani esille ja asetin sen terän aivan hänen poskeaan vasten ja sanoin.

"Voisin tappaa sinut siihen paikkaan mutta minä en ole niin julma ja sydämetön kuin sinä minä en laita aseettomia maahan polvilleen ja tapa heitä julmasti, minä annan heidän olla ja päättää itse elämänsä suunnan, niin kuuluu sinunkin tehdä"

Sen jälkeen laskin häne päänsä maahan ja lähdin kulkemaan pois linnasta, pois kunniallisena naisena joka ei koskaan alenisi tappamaan aseetonta, eikä alistamaan heikkoa.