Syitä edellisen tarinan ja sarjakuvan tapahtumille, (sori elinen sarjakuva ja tarina olivat hieman erilaisia, mutta en ruvennut piirtelemään sarjakuvaa kirjoitusversion pohjalta, koska en halunnut piirtää hirveän hankalia juttuja, itelle ainakaan :3) but enjoy and have fun, well, I can`t say fun.. It`s not pretty fun but I think it`s okay.

Joskus hamassa lapsuudessa.

”friikki!”

”ällötys!”

”kummajainen!”

”sunkaan ei ois pitäny synttyy, mun äiti sano et sä olit vahinko!”

”lopettakaa!!!!” poika huusi ja suojautui iskulta joka jysähti melkein häntä päähän.

”miks pitäs, sussa ei oo mitään normaalia, sä oot friikki ja kummajainen sun pitäs vaan kuolla, kukaan ei jäis kaipaamaan” iskun antanut poika sanoi ja potkaisi poikaa kylkeen, poika vaipui itkien maahan, muutkin lähestyivät.

”MITÄ HELVETTIÄ TE OIKEIN TEETTE?!”

Ääni pelasti pojan pahemmalta, lapset poistuivat vihaisesti mutisten, joku käveli lähemmäs ja nosti pojan istualleen, poika nosti katsettaan. Tummasilmäinen mies katsoi häntä, tuntui tarkistelevan mahdollisia vammoja, lopulta hän nosti pojan ylös, poika nyyhki ja kysyi, eikö mies pelännyt häntä? Mies sanoi suoraan, ettei pelännyt poikaa, sen jälkeen hän lisäsi, ettei tässä ollut mitään, mitä olisi pitänyt pelätä.

”sinähän olet vasta pieni poika, miten vanhempasi sallivat tuollaisen kohtelun?” mies kysyi, poika vaimeni.

”he lyövät myös, kaikki tekevät niin…”

”miksi, sinähän olet vasta pieni poika?” mies kauhistui, poika totesi, ettei tiennyt.

”mihin helvettiin sinä taas hävisit?” ääni kaikui pitkin aukeaa, poika jähmettyi ja lakkasi kokonaan kävelemästä, mies käänsi katsettaan, edestä lähestyi tummatukkainen mies jolla oli kasvoillaan raviokas ilme, hän tarttui poikaa väkivaltaisesti kädestä ja repi luokseen.

”Math?” mies kysyi, pojan kimppuun käynyt kääntyi.

”Dion…” mies sanoi hieman hämmentyneellä äänellä.

”mitä sinä teet sen pojan kanssa?” Dion jatkoi, Math oli hetken vaiti kunnes totesi että tämä oli hänen poikansa, samalla hän vaistonomaisesti höllensi otettaan, halusi näemmä muuttaa vielä antamaansa kuvaa, Dion oli jo nähnyt tarpeeksi.

”miksi sinä kohtelet häntä noin?” Dion jatkoi, Math näytti hetken miettivän hyvää tekosyytä, lopulta hän selitti että oli vain päättänyt hakea kurittoman poikansa kotiin, pojan katseesta näki, ettei se ollut totta.

”tule mukaamme, en ole nähnyt sinua vähään aikaan, haluan kuulla kuulumiset” Math sanoi, Dion lähti perässä.

He lähestyivät matalaa taloa, Dion huomasi heidän kävellessään pojan käsissä olevat haavat, arvet, mustelmat ja ruhjeet, hän huomasi myös tämän kävelytyylin olevan vaivalloinen, ilmeisesti väkivalta oli jatkunut pitkään ja vaikutti erittäin raa`alta, Mathin kohtelu poikaa kohtaan ja niiden lasten huutelu aiemmin osoitti selvästi että pojasta ei pidetty, Dion jo saattoi arvata syyn.

He astuivat sisään, sisällä oli kaksi lasta lisää, toinen oli poikaa vanhempi, toinen oli nuorempi, juuri puheikään päässyt, sisällä oli myös Mathin vaimo Aiki, kauniina ja voimakkaana talon emäntänä, elämä näytti ulkoa päin mutta selvästi näki että kaikki ei ollut kunnossa, pojan vanhempi veli tyrkkäsi pikkuveljeään tämän mennessä ohitse, ei sellaisella isovelitavalla vaan todella kivuliaan näköisesti kyynärpäällä kylkeen, pikkusisko juoksi äitinsä taa piiloon, äiti näytti vain hiljaa alistuvan tosifaktaan talossa.

Dion tervehti Aikia, tämä hymyili ja sanoi laittavansa teetä, Math ohjasi Dionin pöytään, he alkoivat jutella, hetken päästä juttelu päätyi elämään, tapahtumiin ja muutenkin yleiseen tekemiseen, lopulta Dion kääntyi lapsia kohtia ja kysyi heidän nimiään, vanhin poika astui esiin automaattisesti, hänet oli kasvatettu hyvin näemmä.

”nimeni on Ishmir Amic herra” poika sanoi ja kumarsi hieman, Dion nyökkäsi, poika oli näemmä perinyt isoisänsä nimen, näemmä Math odotti häneltä suuria.

”nimeni on Kanian Aia” tyttö sanoi hieman ujommin äitinsä takaa, Dion hymähti, sama etunimitys kuin äidillään, Dion kääntyi viimeisen pojan puoleen, tämä roikkui ovella ja katsoi maata, Math ei näyttänyt välittävän tästä.

”mikäs sinun nimesi on?” Dion kysyi.

Poika hieman yllättyi kysymyksestä, Aiki kääntyi katsomaan poispäin, muut kääntyivät katsomaan poikaa, Math katsoi häntä inhoten, samoin vanhin poika, Aia katsoi hieman oudolla tavalla, kasvoilla ei ollut vihaa tai pettymystä, se oli vain hämmennystä, tyttö ei kai ymmärtänyt miksi hänen veljeään vihattiin.

”Shane…” poika sanoi puoliääneen, hän näytti inhoavan koko tilannetta, Dion huokasi mielessään, niin kuin hän oli pelännyt, vanha oli uusiutumassa, näemmä he eivät olleet oppineet mitään edellisestä.

”hm, yksikö nimi vain… miksi?” Dion kysyi ja joi teetään katsomatta Mathiin, Math oli hiljaa.

”kunhan vain annettiin” Math sanoi.

”sehän on suurin loukkaus mitä voi tehdä…” Dion jatkoi.

Heimossa oli tapana antaa lapselle kaksi nimeä, jos lapselle annettiin vain yksi nimi, se oli suurin loukkaus, oikea kirous minkä lapselleen saattoi langettaa. Se oli viesti siitä että lapsessa oli jokin vika ja hän oli vapaata kiusattavaa ja kaltoin kohdeltavaa, lapsen elämästä tuli kauheaa, hän jäi usein yksin, ihmiset kohtelivat häntä kuin roskaa.

Monet heistä tappoivat itsensä, tulivat tapetuiksi, katosivat tai sekosivat, niin oli käynyt Mathin isoisosedälle, tämä oli seonnut, lähes tappanut koko heimon, sen jälkeen hän oli surmannut itsensä vaeltajan verellä, harvinaisella miekalla jolla kykeni tappamaan heidän heimolaisiaan. Muuten oltiinkin lähes kuolemattomia, hän oli näyttänyt juuri samalta kuin Shane näytti, kai sen takia hänet oli nimetty vain yhdellä nimellä ja jätetty kurjaan kohtaloon.

Dion nousi ylös ja totesi että hän kävisi talollaan, Math totesi että Amic lähtisi mielellään auttamaan häntä, Dion pysähtyi ja totesi että Shane sai tulla hänen mukaansa. Math hiljeni järkytyksestä, Dion pysähtyi, kääntyi ja katsoi Shanea odottavasti, Shane pujahti huoneesta ulos, Dion lähti hänen peräänsä.

Ulkona sama meno jatkui, ihmiset tuijottelivat Shanea kuin hän olisi ollut maailman kuvottavin asia. Lapset huutelivat hänelle, aikuiset tönivät häntä, pienimmät piiloutuivat tai vanhemmat hakivat heidät pois. Shane meni kyyryyn, hän katsoi syvälle maahan, hän käveli rivakasti ja varoi kaikkia ihmisiä, lapsia ja aikuisia.

Dion huomasi yllättäen jotakin lentävän sivusta, se pamahti Shanen päähän ja tämä vajosi kasvoilleen maahan. Pari vanhempaa lasta juoksi pois, aikuiset perääntyivät, he eivät halunneet olla osallisena. Dion kiirehti Shanen luo, tämän päähän oli tullut syvä haava ja hän oli mennyt tajuttomaksi, Dion kirosi, otti Shanen syliinsä ja kiirehti talolleen.

Dion asetti Shanen talossaan sängylle ja alkoi parantaa tämän haavoja, pään haava umpeutui, muutkin haavat kehossa katosivat, silti tajuttomuus pysyi. Dion tunsi vihan kuohahtavan, tämä typerä hylkimäperinne oli pistänyt monet tappamaan itsensä, se oli saanut jotkut unohtamaan inhimillisyyden, pistänyt jotkut sekaisin, jotkut menettivät toivonsa elämään. Tämäkin kaikki vain koska tässä yhteisössä ei sallittu heikkoja ja jotenkin poikkeavia, heimo haluttiin pitää vahvana, joku päivä vielä tämä kääntyisi heitä vastaan ja se olisi tämän heimon loppu.

Dion tarkasteli Shanea, tämä oli kalpea ja laiha, hiukset olivat vaaleat ja kärjet siniset, korvat olivat valkoiset ja pörheät. Kehossa oli syviä arpia ja päähän oli tullut nyt tuore kiven takia, hiuksissa oli verta. Dion siivosi sen pois ja rupesi sitten siivoamaan taloaan, hänen poissa ollessaan kyläläiset olivat pitäneet siitä huolta kerran viikossa, nyt oli hänen vuoronsa hoitaa sitä pari viikkoa ennen kuin taas lähtisi

Ilta saapui, Shane nukkui vieläkin, isku päähän oli näemmä ollut erittäin kova, toivottavasti ei liian paha. Ovelle koputettiin yllättäen, Dion nousi ylös, jos se oli Math, hän sulkisi oven, hän ei voinut antaa poikaa tälle tässä kunnossa, olisi voinut käydä vieläkin pahemmin.

Oven takana oli Aiki, tämä näytti olevan huolesta suunniltaan, hän kysyi oliko Shane täällä, Dion nyökkäsi ja päästi Aikin sisään. Hän meni poikansa luo ja polvistui tämän viereen. Aiki silitti Shanen päätä ja pyyteli tältä hiljaa anteeksi, sen jälkeen hän halasi tätä ja suuteli otsalle. Dion katsoi tilannetta hetken kunnes lähestyi hieman, Aiki nousi ylös ja kiitti Dionia siitä, että tämä oli ottanut Shanen suojiinsa täksi päiväksi. Hän totesi, että oli nähnyt mitä Shanelle oli tehty, muttei ollut uskaltanut tulla kuin vasta nyt, sillä hänen miehensä ja kylä olivat vahdanneet Dionia silmä kovana, koko päivän, Dion totesi panneensa jotakin sellaista merkille.

”miksi te nimesitte hänet vain yhdellä nimellä” Dion kysyi, Aiki oli vaiti.

”Math päätti niin nähtyään Shanen heti tämän syntymän jälkeen, hänen mielestään Shanessa oli vikaa, olisin halunnut nimetä hänet toisellakin mutta… mieheni haukkui minut äpäräksi ja löi minua naamaan, uhkasi tappaa jos tekisin niin…” Aiki sanoi.

”mikä häneen oikein on iskenyt, ennen hän oli ystävällinen ja mukava, johtuuko se siitä että Shane muistuttaa isoisosetäänsä?” Dion kysyi, Aiki nyökkäsi.

He olivat vaiti, Aiki heijasi Shanea sylissään, hän näytti syylliseltä. Dion katsoi kaksikkoa hetken, Shane heräili, hän painautui syvemmälle äitinsä syliin ja näytti nukahtavan taas. Aikin oli hetken hiljaa kunnes totesi, että tällaisia hetkiä oli vähän, joka kerta kun hän antoi Shanelle edes jonkin näköistä huomiota.Math kävi hänen kimppuunsa, Math oli myös opettanut Amicin vihaamaan Shanea, Aiki totesi että oli koettanut opettaa Aian käyttäytymään paremmin, Dion nyökkäsi hiljaa.

Pitkään siellä oltuaan Aiki nousi ylös ja laski Shanen pedille, tämä koetti lähteä äitinsä mukaan mutta Aiki totesi, että hän olisi täällä paremmassa turvassa, Aiki lupasi käydä hakemassa Shanen aamulla, tämä katsoi hetken äitinsä perään kunnes hyväksyi kohtalonsa ja heilutti äidilleen hyvästit, Dion hymähti, Shane näytti onnellisemmalta kuin oli ollut hetki sitten.

Dion seurasi Aikin lähtöä, oven sulkeuduttua hän kääntyi kohti Shanea, tämä näytti hetken onnettomalta äitinsä lähdöstä kunnes kääntyi kohti Dionia. he katsoivat toisiaan hetken kunnes Dion kysyi oliko Shanella nälkä, tämä nyökkäsi hieman varoen. Dion haki kaapistaan leipää, leikkasi siitä mehevän palan, laittoi päälle, vetistä ja suolaista kinkkua ja antoi sen Shanelle, Shane söi sitä varovasti, kunnes pikkuhiljaa leivän edetessä hän söi sitä rohkeammin, lopulta hän suorastaan ahmi sitä.

Dion istahti alas ja hymyili hieman surullisesti. Poika ei ollut näemmä syönyt pitkään aikaan, leipä oli varmaan ainoa kunnon ruoka mitä hän oli saanut pitkiin aikoihin. Shane lopetti, hän nuoli sormensa ja muisti sitten käytöstavat, hän pyyhki vetiset kätensä paitaan ja kiitti ruoasta, Dion hymyili ja totesi, että se ei ollut mitään, sen jälkeen hän kehotti Shanea nukkumaan kunnolla. Shane oli aikeissa nousta sängyltä, Dion kumminkin toppuutteli häntä ja kysyi, mihin tämä aiko? Shane kysyi. eikö Dion aikonut muka nukkua, Dion totesi, että Shane saisi nukkua pedillä, Shane katsoi häntä haltioituneena ja kysyi, saisiko hän todella tehdä niin? Dion nyökkäsi, Shane hymyili ja meni hieman varoen peitteen alle, hän nukahti lähes saman tien.

Dion huokasi, poika oli todella kokenut kovia, kaikki vain typerän rankaisuperinteen nojalla. Dion nousi ylös ja meni sohvalle, se oli hieman muhkurainen mutta hän oli kokeillut kurjempiakin nukkuma- alustoja, tämä oli kuninkaan sänky niihin verrattuna.

Aamu valkeni, Shane nukkui yhä sikeää unta, hän oli käpertynyt syvälle sänkyyn, vain vaaleat hiukset näkyivät. Dion alkoi valmistaa aamupalaa, paksua, makeaa puuroa, hunajaa, marjoja, paksua kermaa ja lämmintä, vastaostettua leipää. Ruoka oli valmista, Dion herätteli varovasti unenpöpperöisen Shanen ja kutsui hänet syömään. Shane istuutui pöytään ja katsoi ruokaa hämmentyneenä, hänen ei kai oltu annettu koskaan syödä kunnolla. He istuutuivat antimien ääreen ja Shane alkoi syödä varovasti, Dion seurasi hetken hänen syöntiään kunnes huomasi, että tämä alkoi vain näykkiä ruokaansa, lopulta hän laski päänsä ja peitti kasvonsa. Dion kääntyi hänen puoleensa ja kysyi, mikä oli hätänä.

”en ansaitse näin hyvää kohtelua herra…” Shane mutisi, ääni oli hajoamassa.

”mitä sinä niin sanot, kuka sen sinulta kieltäisi?” Dion kysyi.

”en kuulu teihin, olen vääristynyt kaikkien silmissä” Shane jatkoi, pala oli noussut hänen kurkkuunsa.

”sinussa ei ole mitään vikaa, muut vain saavat sinut uskomaan niin, näithän jo äidistäsi, hän ei tuomitse sinua” Dion sanoi ja pörrötti Shanen päätä, tämä hymyili hieman, tämä hieroi kasvojaan ja nyökkäsi, Dion totesi sitten että hän oli täällä kaksi viikkoa, hän voisi olla Shanen seurana sen ajan, Shane nyökkäsi.

Kaksi viikkoa Dion tunsi olevansa Shanelle jotakin kaveria enemmän. He tekivät asioita yhdessä, Shane kävi hänen luonaan usein, Dion kertoi elämästään ja vaelluksistaan. Shane kuunteli, heillä oli mainiot kaksi viikkoa kunnes Dionin oli lähdettävä vaellukselleen, Dion kumminkin lupasi, että tulisi vielä joskus takaisin.

Seuraava kerta tuli vasta muutaman tuhannen vuoden päästä, hengenvalvojaisiin. Dion lähti vakavana kohti heimoalueitaan, hengenvalvojaisissa oli valvottavana Aikin muisto. Hän oli kuulemma kuollut hämärissä olosuhteissa, monilla oli teoriat siitä, miten hän oli kuollut. Joku sanoi että hänet oli huijattu väärille alueille, toiset sanoivat, että joku oli löytänyt yhden vaeltajan veristä, monilla oli kumminkin ns.” tieto” siitä että tappaja oli ollut Shane, Dion ei siihen uskonut hetkeäkään.

Hengenvalvojaiset olivat jotenkin painostavat, niihin kuuluva rauhallinen ilmapiiri oli tiessään. Kaikki olivat ärtyneitä, vihaisia ja epäileviä, jostakin kuului jatkuvasti kuiskintaa, pahaa sanaa ja epäileviä ääniä. Kaikki puhe liittyi Shaneen ja hänen osallisuuteensa jutussa, Dion tunsi itsensä vihaiseksi ja ahdistuneeksi, Shane oli nuori ja harmiton poika, joka ei olisi kyennyt satuttamaan äitiään missään nimessä.

Dion katsoi ympärilleen, hän huomasi Mathin ja tämän kaksi lasta. Shanen ihmiset olivat vieneet aivan perälle, hän oli vanhentunut, jo nuori mies. Kasvoissa oli aikuisen merkkejä, lapsimainen pyöreys oli tiessään ja kehosta näki että hänestä oli tulossa voimakas nuori mies, silti hänen silmissään oli synkkyys. Dion epäili, ettei hän kestäisi muiden syrjintää enää kauempaa, lopputulos voisi olla mikä vain mutta ei hyvä, miltään kannalla.

Hengenvalvojaiset päättyivät, Dion lähestyi Shanea ja tervehti, tämä katsoi häntä hetken kunnes hymyili hieman, sen jälkeen hän tervehti käheällä äänellä. Dion alkoi vaihdella kuulumisia Shanen kanssa, lopulta keskustelu vaihtui hänen äitiinsä, Shane tuli keskustelun edetessä yhä vain enemmän ahdistuneeksi, lopulta päädyttiin siihen, miten hänen äitinsä oli kuollut.

”minä en ole oikein varma siitä, mitä tapahtui, kuulin vain äidin huutavan. Hänet oli tapettu kotiimme, selästä löytyi tikari, yksi vaeltajan veristä, minua syytettiin saman tien, yritin väittää vastaan, arvaa onnistuiko?” Shane sanoi hiljaa.

”sinun pitäisi lähteä täältä enne kuin tässä käy pahemmin, pelkään että tällä menolla sinulle käy jotain” Dion varoitti, hän näki jo Shanesta ettei hän voinut hyvin, hän oli ahdistuneen ja pelokkaan näköinen, silmistä oli kadonnut jo kaikki elämänilo.

”mihin voisin muka mennä?” Shane mutisi.

”lähde mukaani” Dion sanoi, Shane pudisti päätään.

”olisin vain tiellä” Shane sanoi synkästi, Dion kuuli jo hänen äänensävystään ettei tämä muuttaisi mieltään, Dion nyökkäsi.

”pysy vahvana” Dion sanoi, Shane nyökkäsi.

”yritän parhaani” Shane totesi ja he erkanivat. Dion joutui poistumaan lähes heti seuraavana päivänä, sillä hänellä oli jäänyt asioita kesken, hän hyvästeli kyläläiset mutta hän ei aavistanutkaan kuinka nopeasti hän joutui jo palaamaan.

Ilta oli juuri silloin jo tummunut, Dion istui kannon päässä kun yllättäen vaisotnomaisesti nosti katsettaan ja huomasi revontulet, jotka vaikuttivat levottomilta. Hän katsoi niitä hetken kunnes nousi ylös ja lähti kohti suuntaa mihin hänellä ei olisi ollut asiaa seuraavaan tuhanteen vuoteen, hän aisti jotakin pahaa tapahtuneen, hänen oli palattava.

Matka kesti lähes koko yön, hän aisti jo muutaman kilometrin päähän kuoleman, hän kiristi tahtiaan ja jähmettyi metsän reunaan, kaikki kylässä olivat kuolleet, tapettuja. Hän pudisti päätään, hän aavisti jo mielessään tekijän mutta hän ei halunnut uskoa sitä niin kauan ennen kuin itse näki sen.

Shane makasi maassa verisenä ja yksi vaeltajan veristä rinnassaan. Hänen kasvoilleen oli tehty veitsellä syvät haavat ja hän näytti olevan vain hetkien päästä kuolemasta. Dion lysähti hänen viereensä ja tunsi surun valtaavan kehonsa, hänen olisi pitänyt olla vaativampi ja päättäväisempi, hänen olisi pitänyt aavistaa tämä.

Dion huokasi syvään ja raskaasti, hän otti Shanen syliinsä ja poisti miekan, hän alkoi parantaa tämän haavoja ja toivoi, ettei ollut jo liian myöhäistä. Shane yski verta, hän avasi silmänsä hitaasti ja hetken päästä hän alkoi itkeä, Dion asetti hänet itseään vasten ja antoi tämän purkaa pahan olon.

Puolen tunnin päästä Dion alkoi tekemään valvojaisia. Heidän ruumiinsa eivät voineet kadota ilman niitä, sillä heidät oli tapettu vaeltajan verellä, seassa oli enimmäkseen aikuisia muta kuolleista löytyi hieman nuorempikin ja vanhoja. Shane oli näemmä purkanut vihansa niihin, jotka olivat tuhonneet hänen elämänsä, lapsia hänellä ei näemmä ollut tarkoitustakaan vahingoittaa.

Illan saapuessa kaikki ruumiit ja sielut oli vapautettu, Shanekin oli tervehtynyt hieman, hän istui vasten puuta ja puristi miekkaa kädessään. Hän näytti epätoivoiselta, onnettomalta ja surulliselta, hän oli juuri tehnyt jotakin, mitä ei ollut koskaan tarkoittanut. Dion istuutui tämän viereen, Shane tärisi kauttaaltaan ja katsoi tyhjänä eteenpäin.

”m- minä en tarkoittanut tätä, mi… minä vain hermostuin isälleni hänen naurettuaan päin naamaa minulle, hän tappoi äidin s- sitten, minä… kaikki pimeni ja...”

”rauhoitu, sinä et voinut sille mitään” Dion sanoi.

”olisinpa, minun olisi pitänyt lähteä mukaasi, mitään ei olisi tapahtunut!!”

”...menneisyyttään ei voi muuttaa, mutta tulevaisuuteensa voi vaikuttaa, sinun pitää levätä hetki, mietitään myöhemmin mitä teemme” Dion sanoi ja Shane nyökkäsi voimattomana. Hän nojautui Dionin kylkeen ja vaipui syvään uneen. Aamulla he poistuivat eivätkä aikoneet palata enää, heillä ei ollut syytä siihen, kotia ei ollut, oli löydettävä uusi muualta.