TARINA EI TULE JATKUMAAN!

Nonni :D tää jatkuu eti kun löydän taas, muistiinpanoni XD Pitäs varmaa opetella järjestelmällisyyttä.

 

kaksi viikkoa oli kulunut karkoituksesta, kaksi viikkoa Kasai oli vaeltanut syvissä metsissä vailla päämäärää. Hän oli väsynyt, haavoittunut ja nälkäinen. Hän oli kohdannut tänä aikana kaikenlaisia petoja ja selvinnyt niiden kynsistä niukin naukin, hän oli kärvistellyt koko ajan pelkillä mustikoilla ja sadevesilätäköillä, elämiä hän ei ollut saanut kiinni eikä jokia tai järviä ollut löytynyt.

Kasai lysähti lopulta voimattomana maahan, jalat eivät kantaneet, koko keho tärisi vedenpuutteen johdosta, märkä turkki painoi ihoa ja teki olosta vielä hankalamman. Oliko se sitten siinä? Hänkö kuolisi näin säälittävällä tavalla? Ehkä olisi joskus pitänyt kuunnella Senshin neuvoja kun hän niitä antoi. Taino ehkä se oli vain hyvä että hän jäisi siihen ja kuolisi, eipä häntä kukaan olisi kaivannutkaan.

Sade alkoi huuhtoa maata, se hakkasi Kasain kehoa ja kasvoja, se muutti hänen turkkinsa vielä märemmäksi ja kohta se oli niin raskas ettei Kasai, jos hänellä olisi vielä voimaa, olisi jaksanut liikkua mihinkään, ei edes suojaan sateelta saati sitten nousevalta, kylmältä tuulelta.

Jostakin kuului hiljaista rapinaa kun vankat tassut painoivat maassa olevia kuivia oksia rikki. Hetken päästä askeleet pysähtyivät ja monia sotia ja kahakoita kokenut kuono halkoi ilmaa haistellen tuttua hajua jonka se oli havainnut vain muutaman kymmenen metrin päästä. Tulija lähti jolkottamaan kohti havaitsemaansa hajua ja näki pian Kasain elottoman oloisen kehon maassa. Uros lähestyi varovasti poikaa ja asetti kasvonsa tämän kuonon lähelle, hengitti vielä mutta se oli heikkoa.

Uros nosti nuorukaisen niskaansa ja lähti viemään häntä parempaa suojaan, pian he saapuivat kuivaan ja lämpimään luolaan. Uros asetti Kasain maahan ja alkoi rauhallisin vedoin nuolla hänen turkkiaan kuivaksi, sen jälkeen hän asettui pojan päälle pitääkseen tämän lämpimänä. Sade alkoi pikkuhiljaa lakata ja poika alkoi liikehtiä yhä enemmän. Viimein uros poistui hänen päältään ja jäi odottamaan että poika heräisi.

Kasai avasi raskaat silmäluomensa, hän huomasi olevansa jossakin hämärässä ja kuivassa paikassa, kivut olivat vielä jäljellä mutta hän oli sentään elossa. Kasai katsoi ympärilleen, näkö oli hetken hämärä kunnes se alkoi terävöityä, kohta hän kohtasi rennon näköiset kasvot. Kasai ja uros katsoivat hetken toisiaan kunnes Kasai koetti päästä ylös, kipu oli kumminkin liian voimakas.

”Älä anna haavojen avautua uudelleen, siitä sinä et ehkä selviäisi”, uros sanoi vakavalla äänellä ja Kasai päätti kuunnella miehen neuvoa.

”Sinä vaikutat aika itsekkäältä pojalta Kasai”, uros sanoi, Kasai hämmentyi.

”Mistä tiedät nimeni?” Kasai kysyi.

”Olen seuraillut sinua hieman sivusta, nimeni on muuten Yorokobi”, Uros sanoi ja silmiin näytti nousevan ystävällinen pilke, Kasai nyökkäsi lyhyesti.

”Kykenetkö jo syömään?” Yorokobi kysyi ja Kasai oli hiljaa.

”Kai…” Hän totesi viimein.

”Hyvä, tuon sinulle jotain, älä liiku sitä ennen, okei?
`

”Okei…” Kasai mutisi ja katsoi uroksen perään.

Kasai huokasi hiljaa, täm oli todella noloa, hän ei ollut kyennyt huolehtimaan itsesään edes sen vertaa että olisi selvinnyt metsässä omin neuvoin, nyt hän oli jonkun criipperipedofiilin hoivissa joka sanoi tietävänsä hänet jotakin kautta. Kasai huokasi syvään, hänestä tuntui jotenkin alistetulta ja louktaulta tässä tilanteessa mutta hänen oli pakko tottua siihen niin kaukan kunnes olisi taas terve.

Mies palasi lihanpalan kanssa, sen tuoksu kantautui Kasain kirsuun ja vesi herahti kiellle pelkästä ajatuksesta, uros toi lihan hänen kasvojensa eteen ja pyysi syömään varovasti. Kasai asettui hieman parempaan asentoon ja alkoi syödä varoen, leukapielet olivat hieman jumissa mutta kohta ne vetrisytivät ja Kasai söi lihan nautinnollisesti, se oli todellakin sitä mitä hän oli kaivannut pitkilleen.

”Sinulla ja isälläsi tuntui olevan tulinen riita”, Yorokobi sanoi.

”Mistä sinä tiedät tämän kaiken?” Kasai kysyi, uros naurahti kepeästi.

”Satun kuulumaan laumaan”, Yorokobi sanoi, Kasai tunsi häpeän nousevan kasvoilleen.

”Heh, ei sinun tarvise hävetä, kyllä minä sinua sen verran tunnen että tiedän ettet voi tietää isäsi kaikkia lauman jäseniä henkilökohtaisesti, vaikka ehkä pitäisi mutta silti”, Yorokobi totesi ja hymähti, Kasai laki päätään.

”Oh, anteeksi, en tarkoittanut loukata sinua mitenkään”, Yorokobi totesi.

”Eei, et sinä loukannut”, Kasai totesi.

”Se kaksi viikkoa taisi opettaa sinulle jotain?”

”Mmm, joo…”

”No nukuhan nyt jooko?” Yorokobi sanoi, Kasai oli jo unten mailla.