Ilmoitan että Tuliset siivet, tulinen sielu- tarina ei tule jatkumaan, syynä on se että kiinnostus tätä tarinaa kohtaan ei ole pysynyt yllä tarpeeksi hyvin ja sen vuoksi minulla ei ole haluja jatkaa sitä eteenpäin, muutenkin koira- aiheiset tarinat ovat jääneet pois elämänvaiheestani. Pyydän anteeksi ja toivon että ne jotka odottivat jatkoa hartaasti, ymmärtävät tilanteen, jätän kumminkin entiset kirjoitukset paikoilleen eli ne jäävät tänne sitten kummittelemaan, voi olla mahdollista että se voi jatkua jossakin muodossa mutta tämä mahdollisuus on lähes olematon.

Muutenkin tämä blogi taitaa jäädä piitkälle tauolle (ainakin kunnon päivitysten suhteen) sillä sillä sarjakuvablogin puolella asiat ovat seisahtuneet joten Divine hell ainakin jää pitkä- aikaiselle tauolle, ehkä vuodeksi tai pariksi, riippuu paljon siitä, miten asiat etenevät toisen blogini puolella. Koetan kumminkin saada Taleheart`s talsin finaaliinsa ja rupean ehkä sen jälkeen tekemään pieniä novelleja jos aikaa löytyy, ajattelin aluksi erään alkupäistarinankin julkaisua mutta se poikkeaa niin paljon päätarinastaan jossa hahmo esiintyy että jouduin perumaan tämänkin ajatuksen =_= 

                                                              MUOKSISTA MOKSISTA*

Ajattelin kumminkin kirjoittaa Tuliset siivet, tulinen sielu juonen tänne niin ette jää sitten aivan varjoon siitä, miten tarina jatkuu saati tulee päättymään :)