Juu- u, tiedän tämä tulee myöhään mutta niin, tänä vuonna en ole tulossa muualle kuin Animeconiin, kesä menee Yo- kokeita varten puurtaessa ja cossin aloittamista yrittäessä (kankaat jo on mutta motia ei). Kirjoituksia juuri en voi tehdä tiedettävistä syistä joten blogi jatkaa hiljaiseloaan vielä tämänkin vuoden. Pienten taloudellisten ongelmien vuoksi en ole pystynyt hankkimaan myöskään uutta piirtopöytää joten sarjakuvabloginkin päivitys jää vain haaveeksi. Mitään en siis voi oikeastaan luvata tälle vuodelle.

Haasteita kyllä voisin netistä etsiskellä ja niillä vähän täytellä tätä blogia kerran pari kuussa mutta muuten menee tiukille sillä minulla on loppujen lopuksi hyvin vähän tarinoita jotka eivät suoraan liity täällä liikkuviin juttuihin.

PS. Poistin Divine hellin koska tarina on muuttunut rajusti viimenäkemän ja minun on muokattava siitä paljon asioita ennenkuin voin palauttaa sen.