Doko kirosi ja koetti liikkua mutta jomotus rinnassa vain paheni sen myötä, häntä kismitti, hyvä saalis oli päässyt karkuun. Naaras kuuli muiden laumalaistensa lähestyvän ja pian kookas jänisdokouros tuli hänen viereensä ja katsoi häntä huolestuneesti. Tämä tutki hänet kauttaaltaan kunnes vilkaisi varovasti rintakehään tullutta jälkeä paidan alta.

”Sattuuko pahasti? Näyttää siltä että rintapanssari pysäytti osan iskusta mutta näyttää silti aika ikävältä…” Mies sanoi ja tyttö tyrkki tätä häpeissään vähän kauemmas.

”Voin ihan hyvin, ei se satu niin hirveästi isä…” Tyttö mutisi ja nousi ylös vaikka kipu oli yhä hirveää.

”Harmi että saalis pääsi nyt pakenemaan, no ensi kerralla sitten…” Tytön isä, Kanai totesi, tyttö pudisti ärtyneesti päätään.

”Kauankohan ensi kertaan menee? Vuosi, kaksi, ei minä haluan sen hengiltä ja nyt…” Tyttö, Juuh murisi ja katsoi suuntaan johon auto oli jo aikaa sittn hävinnyt. Kanai asetti kätensä tyttärensä olkapäälle.

”Juuh, sinä tiedät mainiosti et..” Kanai aloitti.

”Pitää olla kärsivällinen, tiedän, tiedän mutta olen ollut kärsivällinen jo 17 vuotta, haluan sen tyypin hengiltä nyt…” Juuh murisi ja puristi käsivarsiaan kynsillään, Kanai katsoi tyttärensä vihaa hieman huolestuneena, olikohan siitä miehestä tullut pakkomielle hänelle?

”Huoh, olet kuin äitisi, hyvä on sitten, mutta minä vahdin perässäsi koko tehtävän ajan, tuliko selväksi?” Kanai kysyi.

Juuh nyökkäsi ja oli jo seuraavassa hetkessä tiessään. Kanani katsoi tyttärensä perään kunnes pudisti päätään voimattomasti, sen jälkeen hän seurasi. Serea luultavasti söisi hänet elävältä jos Kanai antaisi jotakin tapahtua heidän tyttärelleen.

Suojasatama tuli pian näkyviin, Juuh kiipesi muurille ja oli jo pian toisella puolen, Kanai kiipesi perässä ja tarkisti oliko ympäristössä ketään. Muurin toisella laidalla norkoili vain pari väsynyttä ihmisolentoa ja yksi joka käveli muurien sisällä olevaan rakennukseen. Kanai seurasi kuinka hänen tyttärensä liikkui hiljaa varjoissa ja lopulta pysähtyi erään rakennuksen juureen. Kanai tulkitsi tämän antamat käsimerkit ja nyökkäsi, sen jälkeen hän päästi kimeän vihellyksen jota eivät ihmiskorvat kuulleet ja ohjasi näin metsästysjoukkojaan valmiustilaan jos jotain meni pieleen.
…………………...
Juuh vilkaisi isäänsä joka tarkkaili häntä muurin varjoista, hän teki nopeasti muutaman käsiliikkeen ja ilmoitti näin isälleen odottavansa iltaan jossakin suojassa että pääsisi tutkimaan paikkoja. Hän huomasi isänsä nyökkäävän ja kuuli tämän viheltävän kimeästi, ohjaten näin miehiään asentoon. Juuh katseli ympärilleen ja huomasi pienen ikkunan joka oli hieman raollaan.

Juuh avasi ikkunan ja kiipesi sisään, hän huomasi tulleensa jonkinnäköiseen varastoon jossa säilytettiin ilmeisesti petivaatteita. Juuh kuunteli ympärilleen, ihmisolennot olivat nyt runsaassa liikkeessä mutta yöhorros varmasti saisi ne poistumaan jossakin vaiheessa.

Juuh etsi hetken hyvää paikkaa odottaa illan tuloa kunnes hän löysi kasan ruskeita esineitä jotka hän ymmärsi laatikoiksi, hän asettui niiden taa. Juuh kuunteli ja odotti seuraillen samalla ikkunasta tulevaa valoa joka alkoi pikkuhiljaa hälvetä. Viimein kun huone oli täysin pimeä ja käytävältä kuului vain muutamia askelia, Juuh nousi ylös ja meni ovelle. Hän avasi sen varovasti ja katsoi käytävän lävitse, vain muutama keinovalo paloi siellä täällä ja yksi ainoa ihmisolio kulki käytävällä selkä käännettynä häneen päin.

Juuh haistoi nopeasti ilmaa ja lähti suuntaamaan sinne missä haistoi saaliinsa voimakkaimmin, hän käveli ovelle äänettömästi ja katsoi ympärilleen vielä varmistukseksi. Juuh kokeili ovea varovasti mutta joutui toteamaan että se oli lukittu. Juuh asetti kätensä oven lukon päälle ja kuului pieni räsähdys, ovi aukesi pehmeästi ja pian hän astui sisään. Hetken hän katseli ympärilleen ja joutui toteamaan ettei urosta näkynyt missään. Hän pohti oliko tämä kenties liikkunut jonnekkin vai oliko tämä sittenkin havainnut hänen sisääntulonsa ja mennyt piiloon?

”Ajattelitko todella etten olisi huomannut sisääntuloasi?” Juuh kuuli uroksen äänen selkänsä takaa.