”Huomaatko nuo kolme?” Jiji kysyi, sanoin että olin huomannut.

”He näyttävät olevan alfaperhe, itseasiassa näyttää siltä että he ovat koko Dokorodun alfaperhe…”
Jiji sanoi.

”Kuinka niin?” kuiskasin.

”He… heissä on niin vahva aura, meidän on pakko poist…” 

Äkkiä kauempana leimahti hyvin korkeat liekit ja dokot huusivat hämmentyneiä ja kauhistuneina. Joku huusi kovaan ääneen ihminen ja pian sana alkoi leviämään dokon suusta toiseen. Peräännyimmen Jijin kanssa hiljaa pois sillä aavistelimme että jos jäisimme, huutelu muuttuisi etsinnäksi ja meistä luultavasti tulisi lisukkeita notkuvaan pöytään.

Lähdimme ja pääsimme tielle, kuitenkin, aloin kuulla ääniä takaamme ja Jiji hätkähti niihin myös. Isäsimme vauhtia mutta jäljessä tulija ei näyttänyt siitä hätkähtävän, kuulosti vain lisäävän vauhtiaan. Kirosin, en ollut ottanut asettani mukaan. Nappasin nopeasti tielle pudonneen oksan, Jiji näytti valmistelevan itseään taian käyttöön.

Äkkiä äänet olivatkin edessämme ja puskista syöksähti esiin vaaleahiuksinen naarasdoko joka näytti olevan se sama nuorempi naaras jonka olimme nähneet johtajaperheen seurassa. Juhlapuku oli muuttanut hieman muotoaan ja näytti nyt enemmän taisteluun sopivalta, naaraalla oli kireä ilme ja hän näytti pitävän kättään veitsellä. Tajusin että hän oli juuri se sama doko jota olin ampunut.

”Kuinka te julkeatte tulla häiritsemään olemuksellanne täydenkuun juhlaa? Eikö teillä ihmisillä ja hylkiöillä ole parempaa tekemistä kuin häiriköidä meitä?”

”Emme me tark…”

”Hiljaa!” 

Naaras veti veitsensä esiin ja hyökkäsi kohti meitä, väistin nipin napin veitsen terävän reunan ja kaaduin hankeen. Jiji hyökkäsi kohti naarasta mutta tämä selätti pojan helposti ja väänsi tämän väkisin maahan kohottaen veitsensä tappavaan iskuun. Kompuroin ylös ja iskin kädessäni olevalla oksalla dokoa kylkeen, tämä kääntyi minua kohti ja tarttui minua tiukasti kaulasta.
Jähmetyin ja yritin repiä itseäni irti mutta dokon ote oli yllättävän tiukka, Jiji kuitenkin käytti uhan siirtymisen hyväkseen ja viritti voimiaan. Doko käännähti katsomaan Jijiä joka oli luonut paljon voimaa toisen kätensä ympärille, huomasin kuinka naaraan ilme muuttui järkyttyneeksi ja säikähtäneeksi.

Puskista työntyi yllättäen toinen doko, yksi suurimmista jonka olin koskaan nähnyt, se syöksyi suoraan Jijin ja naaraan väliin. Katsoin kuinka Jijin ilme muuttui pelokkaaksi, suorastaan kauhistuneeksi pedon edessä joka otti esille ohut teräisen veitsen. Jiji käänsi hyökkäyksensä minuun päin, hieman ohi, tajusin että hän tähtäsi puuhun takanamme.

Potkaisin joko voimallani naaraan kylkeen ja tämä irrotti otteensa, peräännyin nopeasti ja Jiji iski, vetäisin pojan mukaani, pakotin tämän pystyyn ja vain juoksimme. Kuulin puun rääkäisevän haljetessaan ja säikähtäneen kiljaisun ennenkuin koko komeus humahti maahan.

Saavuimme porteille, pienempi ovi portin juurssa avattiin meille ja työnsin Jijin ensimmäisenä sisään. Lysähdimme molemmat maahan polvillemme ja Jiji näytti todella väsyneeltä ja järkyttyneeltä. Taputin häntä rauhoittavasti olkapäähän ja puhuin hänelle hiljaisella äänensävyllä, lopulta autoin hänet ylös ja jatkoin puhumistani, viimein tulimme ovelle jossa törmäsimme Jaskaan, hän ilmeisesti oli etsinyt jo Jijiä. Kerroin hänelle tapahtuneesta ja Jaska nyökkäsi, sanoen että kävisi viemässä Jijin lepäämään, katsoin heidän peräänsä.

Huimaus iski yllättäen, otin tukea seinästä, unihalut näemmä olivat tulleet takaisin, hoippuroin kohti huonettani. Koko kehoani kihelmöi väsymys, silmäni lupsuivat eivätkä tahtoneet pysyä auki, haukottelin. Huone saapui, upposin pehmeisiin petivaatteisiin ja odotin hetken niiden lämpenemistä kunnes nukahdin syvään ja jotenkin rauhattomaan uneen.

Sillä välin

”Miten heille kävi!?” Serea huusi järkyttyneenä ja juoksi kohti kaatunutta puuta nähden tyttärensä ja miehensä makaavan molempien liikumattomina.

Muut ryhtyivät nostamaan puuta heidän päältään ja osa siirsi heidät pois alta, Kanai alkoi kirota hiljaa mikä oli hyvä merkki mutta Juuh oli yhä vaiti ja liikkumatta. Serea ärähti jotakuta hakemaan pääparantajaa paikalle ja polvistui sitten hätäisesti tyttärensä viereen.

Vanha kumarainen mies, Gurru kiirehti kansanjoukon läpi keppiin nojaten. Gurru katsahti nopeasti Kanain vammat ja ohjeisti muutamia vahvempia lajitovereitaan viemään tämän hoidettavaksi. Tämän jälkeen Gurru kumartui Juuhin puoleen ja tarkasteli tätä pitkään ja hiljaa, kunnes totesi Kanain kehon suojanneen Juuhia pahoilta vammoilta mutta ikävältä silti näytti.

Muutaman lajitoverin vietyä Juuh ja Gurrun lähdetyä Serea kääntyi vieraiden puoleen. Ilmeet olivat kauttaaltaan huolestuneita ja pelokkaita. Serea totesi että juhlat oli siirrettävä huomiseksi ja lisäsi että jos joku oli saanut vammoja onnettomuudessa, heidän tuli hoitaa ne mielellään välittömästi.

Kaikki kääntyivät leiriin, vierailijat alkoivat pystyttää telttojaan, juhlaa oli jatkettava huomenna mutta se ei ollut sama, voimien vaikutus jäisi heikommaksi ja se oli ongelma jos piti taistella. Serea tunsi kosketuksen olkapäällään, hän kääntyi ja kohtasi tummat, valottomat silmät ja ryppyiset Dokokasvot, se oli Öäl, leirin sokea ennustaja.

”Iltaa Öäl, mikä sinut ulkoilmaan ajaa?” Serea kysyi.

”Minulla oli jo aavistus tästä mutta se tapahtui juuri ennen… voi, olen pahoillani.”

”Ette voi sille mitään, tulkaa mennään sisälle ettet palellu.”

”Mitä sinä olet nähnyt?” Serea kysyi samalla kun Öäl ojensi hänelle mukillisen kuumaa vettä johon oli sekoitettu puolukan varpuja ja kanervaa.

Pieni Doko köpötteli määrätietoisesti tuoliksi muunnetulle pölkylle ja kiipesi sille pienten terävien kynsiensä avulla. Öäl oli Gurrun isoveli mutta he olivat kuin yö ja päivä, siinä missä Gurru oli iso ja kestävä jänis-lepakkodoko, Öäl oli pieni ja heikko orava-jänisdoko. Gurru osasi parantaa mutta Öäl vain ennustaa. Gurru oli hiljainen ja möreä, Öäl oli iloinen ja puhelias.

”Näky oli teille kuningatar, näen että teille seuraa suurta onnettomuutta jos jäätte meidän kanssamme, todella pahaa ja ikävää, en tiedä mitä se on mutta se voi ehkä olla jopa loppunne jos jäätte.”

”Minun pitää katsoa asiaa mutta kiitos että ilmoititte, pidän mielessäni ja pyrin toimimaan.” Serea totesi, Öäl katsoi häntä hiljaa ja anovasti, Serea halasi vanhaa ennustajaa sovinnollisesti.

”Lupaan pysyä turvassa jos te sitä pelkäätte.”

Serea käveli hiljaa parantajan teltalle, siellä oli muutama jotka hoidattivat tulen aiheuttamia vammojaan ja seurassa oli myös yksi, ehkä parikesäinen poikanen. Serea katsoi poikasta hiljaa kunnes käveli perheen luo ja kysyi heidän jaksamistaan. Äiti silitteli poikasen päätä hiljaa mutta isä selitti, että he olivat kyllä säikähtäneet aika tavalla mutta poikanen oli enimmäkseen kunnossa.

Serea toivotti heille siunausta ja sitten meni Gurrun luo joka selitti Kanain ja Juuhin olevan eri tiloissa. Kanai oli kuulemma stressannut niin voimakkaasti Juuhin hyvinvoinnista nähtyään tämän, että heidän oli pakko erottaa heidät. Serea nyökkäsi ja meni ensin tapaamaan Juuhia.

Juuh makasi hiljaa, liikumatta, Serea vilkaisi Gurrun tutkintaraporttia ja huomioiksi oli pistetty ainakin päävamma ja keskivaikeita sisäisiä vammoja. Serea huokasi raskaasti ja silitti sitten Juuhin poskea, hän katseli tämän kasvoja kunnes suuteli otsaa ja toivotti hyvät yöt tyttärelleen.

Tämän jälkeen Serea poistui Kanain luo, tämä näytti hyvin väsyneeltä mutta jaksoi silti hymyillä. Serea tervehti miestään ja kysyi tämän vointia, Kanai vakuutti voivansa hyvin. Tämä alkoi sitten kysellä Juuhin vointia johon Serea vastasi suutelemalla miehensä otsaa ja toteamalla että kaikki oli hyvin, tyttö tarvitsi vain unta. He juttelivat vielä hetken kunnes Kanai alkoi nuokkua, Serea suuteli tätä lämpimästi ptsalle kunnes halasi ja antoi miehensä nukahtaa.

Serea lähti, hän toivotti hyvät yöt Gurrulle joka nyökkäsi vastaukseksi, Serea astui hiljentyneeseen yöhön ja katsoi kuuta joka loitsi rautaisen harmaana taivaalla. Hän oli hetken vaiti kunnes päätti tehdä tervehdyksen kuulle sekä esi- isilleen pyytäen näiltä voimaa jaksaa taistoa. Serea katsoi sen jälkeen ympärilleen tuhansia telttoja joissa joissakin oli tuli ja jotkut olivat pimeinä, toivottavasti huominen kuujuhla ei houkutellut lisää ihmisolentoja.