Lumi vihmoi pitkin autiota kylää, petomaiset steroidi- olennot liikkuivat ympäriinsä silmät ahnaasti kiiluen, kylän porteilla seisoi nainen joka katsoi kireä ilme kasvoillaan olentojan työtä. Ne tutkivat paikkoja ja etsivät kaikkea mahdollista mistä saattaisi olla apua naisen etsinnöissä, lopulta olennot palasivat tyhjin käsin ja niistä kookkain totesi, ettei mitään ollut löytynyt. Nainen ärähti turhautuneena, pedot perääntyivät hieman pelokkaina.

”Mihin helvettiin se luopio on voinut kadota niin äkkiä?! Hm, selvä sitten, syökää ruumiit ja tappakaa selviytyneet, jatkamme matkaa seuraavaan turvasatamaan ja katsomme jos löytäsimme jotakin sieltä.” Nainen sanoi turhautuneena ja alkoi sitten katsoa seuraavan turvasataman paikkaa, se oli Ranualla, reilusti yli 100 kilometrin päässä.

Nainen katsoi kuinka hänen petonsa nauttivat ateriastaan, ne söivät niin ihmisiä kuin niiden kanssa yhteen lyöttäytyneitä dokoja. Jostakin kuului kauhunhuutoja jotka vaimenivat läjähdysten ja rusahdusten saattelemina. Nainen puri kynsiään mietteliäänä, ei se mies voinut kaukana olla, hän oli saanut tietoa varmasta lähteestä.

Äkkiä eräs hirviöistä saapui hänen luokseen, se kantoi mukanaan jotakin joka vaikutti ihmiseltä, olivatko he sittenkin löytäneet hänet? Nainen katsoi miestä lähemmin, kyllä, se oli hänen etsimänsä tyyppi, nainen hymyili, nyt hän ehkä viimein saisi kuulla mihin se luopiotappaja oli häipynyt. Nainen nurahti, peto pudotti miehen maahan ja tämä älähti kivusta, nainen odotti kunnes mies oli päässyt polvilleen ja tarttui tätä samantien kaulasta kiinni. Mies älähti kivusta ja käänsi panikoituneen katseensa häneen, hetken päästä miehen ilme muuttui hämmentyneeksi.

”Sig...” Gustaffson, mies joka oli myös osasyyllinen nykyiseen tilanteeseen, aloitti mutta nainen puristi häntä kaulasta ja tämä päästi vain pihinää.

”Säästä suutasi, missä Hank on?” Nainen kysyi.

”E- En tiedä.”

”Valehtelet, sinä roikut aina hänen perässään, missä helvetissä se mies on?!” Sigrid raivosi ja Gustaffsonin hengitys tiheni.

”E- En oikeasti t- tiedä missä hän on!” Gustaffson aneli, Sigrid heitti tämän ärtyneenä kovaksi poljetulle lumelle, häntä inhotti tämän änkytys.

”Hm, et siis puhu, syö hänet.” Sigrid viittoi pedolle joka nappasi kauhistuneen näköisen Gustaffsonin maasta.

”Ei, ei odota, älä! Minä tiedän jonkun joka saattaisi tietää, missä hän on!” Gustaffson huusi ja Sigrid käski petoa keskeyttämään.

”Kuka?” Sigrid kysyi.

”E- eräs Mary, hän on palkkatappaja, h- hän tietää missä Hank on!” Gustaffson sanoi hätäisesti.

”Missä hän on?” Sigrid kysyi ja katsoi Gustaffsonia ärtyneesti.

”H- Hän on t- tietääkseni tällä hetkellä Kuloharjun suunnilla.” Gustaffson selitti hätäisesti, hänen lasina valuivat pois hänen päästään ja putosivat hankeen.

”Vai niin, syö hänet.” Sigrid sanoi.

”E- Ei, ei, ei, mitä sinä t- teet?!” Gustaffson huusi.

”Meillä ei ollut sopimusta.” Sigrid sanoi.

Gustaffson huusi kauhuissaan niin kauan kunnes peto söi hänet puoliksi, luunkappaleet ja veri lensivät pitkin lunta värjäten sen täysin tummaksi. Sigrid tuhahti, pyyhki veren kasvoiltaan ja nuoli sen sitten pois sormenpäiltään, laimeaa niinkuin hän oli arvellutkin. Hän kääntyi katsomaan porteilta länteen ja päätti, että heidän oli mentävä siihen suuntaa, etsittävä se nainen ja selvitettävä hänen kauttaan missä hänen ”rakas” miehensä oli.

Sigrid odotti kunnes hänen petonsa saivat syötyä ja kiipesi sitten suurimman selkään ottaen kiinni sen kaulapannasta. Sigrid ohjeisti ne liikkeelle ja ne syöksähtivät metsään ja kohti Kuloharjua, kohti naista jonka avulla hän saisi kostettua miehelleen tämän 12 vuotta sitten tekemät vääryydet häntä kohtaan.