Otin tyttöä kädestä ja kerroin tälle mihin menisimme, astuimme sitten pimeään iltaan, sanoin Johanille vieväni Halin vartijahuoneeseen ja pyysin häntä ilmoittamaan tämän äidille kun tämä tulisi että ei alkaisi huolestua tytön perään. Nappasin Halin syliin ja lähdin viemään häntä kohti päämajaa, tyttö oli aivan jähmeä ja näytti vapisevan, kysyin oliko hänellä kylmä mutta tämä pudisti päätään itsepintaisesti.


 

Tulimme sisälle ja Hal halusi alas, hän puristi minua kädestä ja hän vapisi hermostuneena. Lopulta hän otti minua kiinni takin helmasta ja minun alkoi olla hankala kulkea, viimein pysähdyin ja kyykistyin hänen tasolleen. Otin hänet hellästi irti takin helmasta ja laitoin hänet istumaan läheiselle tuolille.


 

”Mikä nyt on?” Kysyin rauhallisella äänellä.


 

”Miksi teillä on se paha mies täällä?” Hal kysyi, hänen kasvonsa olivat kalvenneet ja hän näytti olevan itkun partaalla.


 

Huokasin ja istuuduin hänen viereensä, mietin miten selittäisin kahdeksanvuotiaalle tämän. Lopulta tyydin sanomaan hänelle, että tämä mies voisi mahdollisesti auttaa mietä purkamaan vallitsevan tilanteen. Hal oli hetken hiljaa ja mutisi että se mies vain todennäköisesti tappaisi kaikki, katsoin häntä hetken kunnes totesin että niin ei kävisi.


 

”Kyllä niin käy, isä sanoi että hän on hirveä ihminen…” Hal mutisi, silitin tytön olkapäätä, olivatpa tämän vanhemmat pelotelleet hänet hyvin.


 

”Minä lupaan että mitään pahaa ei tule tapahtumaan.” Lupasin.


 

”Lupaatko varmasti?” Hal kysyi, nyökkäsin.

Hal hymähti, lähdimme kävelemään kohti vartijahuonetta. Hal meni pedille ja potki kengät pois, peittelin hänet ja totesin että hänen äitinsä tulisi pian. Poistuin huoneesta sammuttaen valot ja kohtasin Rosan hyvin pian, tervehdin häntä ja kysyin, miten hän voi, Rosa totesi voivansa mainiosti. Olin hetken vaiti kunnes pyysin anteeksi häneltä että olin sotkenut hänet niin epämukavaan tilanteeseen.


 

”Älä nyt, olen entinen armeijan lääkäri, tottakai minun velvollisuuteni on auttaa, oli kyseessä kuka tahansa.” Rosa sanoi ja hymyili, hymyilin takaisin ja kiitin häntä vielä kerran, sen jälkeen Rosa poistui vartijaparakkiin ja itse menin nukkumaan ansaitut yöunet.


 

Muualla


 

Yö painui jo mailleen. Serea katsoi teltan ovelta ulos ja huokasi väsyneesti, tuuli oli tyyntynyt hieman ja kuu näytti pilkottavan jostakin välistä. Hän sulki oven ja kääntyi kohti miestään joka nojasi puiseen tukkiin ja lämmitteli tulen ääressä. Serea haki huovan ja istuutui miehensä viereen, käärien molemmat siihen, Kanai hymähti ja nojasi päänsä Serean olkapäälle.


 

”Nukkuuko Juuh?” Kanai uteli, Serea nyökkäsi.


 

”Häntä kuulemmma houkuttaisi lähteä metsälle mutta en ole varma siitä, etenkään sen jälkeen mitä tapahtui.” Serea sanoi ja silitti Kanain korvia.


 

”Mm, minuakin vähän mietittyttää päästää häntä mihinkään, etenkin sen jälkeen mitä Öäl sinulle kertoi mutta uskon kyllä että hän osaa käyttäytyä, minä pidän siitä huolen.” Kanai sanoi.

 

”Ja lupaa sitten.” Serea sanoi ja katsoi Kanaita vakavasti, tämä hymyili lempeästi ja totesi että sen hän voisi luvata helposti.


 

He olivat siinä vielä pitkän aikaa kunnes viimein päättivät asettautua yöpuulle. Serea käveli miehensä rinnalla makuuhuoneeseen ja asettui sitten taljojen alle. Hän katsoi hymyillen vaimonsa riisuutumista, tämän vahvoja selkälihaksia, jäntevää niskaa, siinä oli tarpeeksi syytä naida kuka tahansa. Serea asettui vuoteelle ja huomasi miehensä katseen, hän asettui vällyjen väliin ja painautui miestään vasten, Kanai asetti kätensä tämän vaaleaan tukkaan ja leikitteli yhdellä hänen suortuvistaan, lopulta hän painoi päänsä tämän hiuksiin, ne olivat tuuheat ja vahvat, tuoksuivat hennosti yrteille. Kanai liu`utti sen jälkeen kätensä Serean olkapäälle ja siitä hiljaa uumalle.


 

”Olet yhtä kaunis kuin silloin kun tapasimme...”


 

”Ja sinä yhtä lipevä.”


 

Molemmat naurahtivat hiljaa ja lopulta Serea kääntyi halaamaan Kanaita, he molemmat syleilvät toisiaan pitkään kunnes Serea painoi päänsä Kanain rinnalle ja alkoi kuunnella tämän sydämen sykettä. Lopulta Serea nukahti Kanain syliin, Kanai vartioi vaimonsa unta hetkisen kunnes viimein painoi päänsä tämän hiuksiin ja nukahti.


 

Aamu valkeni pikkuhiljaa, Serea pyristeli itseään ja kuunteli rauhoittavaa tuulta ulkona, lopulta hän kampeutui miehensä otteesta ja alkoi pukea päälleen. Kanai nousi myös hiljalleen ylös ja katsoi hymyillen Sereaa, hän pyysi tätä vielä hetkeksi viereensä mutta Serea totesi että kaiken hauskan oli loputtava aikanaan. Kanai naurahti ja hoippui ylös matalalta pediltä, hän hieroi Serean olkapäitä samalla kun hän puki paitaa päälleen.


 

”Mm, mitä ajattelit tehdä tänään?” Kanai kysyi ja laittoi kasvonsa Serean kaulalle.


 

”Sinähän olet liekeissä, ajattelin katsoa leirin läpi, sinä?”


 

”Jos vain suot, lähden Juuhin kanssa metsälle.” Kanai sanoi ja odotti hermostuneena Serean vastausta.


 

”…mikäs siinä, ei tyttöä täälläkään saa pidettyä, käykää mutta ottakaa porukkaa mukaan, en halua päästää teitä kahdestaan etenkään Öalin sanomisen jälkeen.” Serea sanoi ja hymyili kun Kanai suuteli hänen kaulaansa.


 

”Kiitos, käyn katsomassa joko Juuh on hereillä.” Kanai sanoi ja suuteli Sereaa pitkään ennenkuin poistui.


 

Kanai käveli teltan läpi Juuhin puolelle, hän avasi hieman ovea ja kysyi, oliko Juuh hereillä. Kuului ärtynyttä, unista mutinaa ja Kanai hymyili, näemmä tyttö oli heräilemässä. Kanai totesi että he voisivat lähteä metsälle jos Juuh halusi ja heti kuului hämmentynyt mitätäh. Kanai naurahti lempeästi ja astui ulko-ovelle, hän kohotti kättään ja tuuli tyyntyi hyvin vähäiseksi.


 

Pian he kaikki olivat ylhäällä, Juuh koetti haroa tukkaansa suoremmaksi, hän haukotteli leveästi mutta hänestä näki että hän oli valmiina, levoton katse kertoi sen. He söivät aamupalan rauhassa ja sen jälkeen Kanai alkoi koota metsästysseuruetta. Serea ja Juuh puhivat hetken, Serea varoitteli Juuhia innostumasta liikaa ja tämä vannoi olevansa varovainen.


 

Seurue oli valmis, Juuh otti mukaansa veitsen ja jousen sekä käsiin nahkasuojat petojen puremia vastaan, hän lähti isänsä ja 15 henkisen seurueen matkaan metsään, hyvästellen äitinsä. Serea hymyili ja vilkutti niin kauan kunnes viimeinenkin seurueen jäsen oli kadonnut näköpiiristä, sen jälkeen hän lähti tekemään tehtäviään leiriin.