On ollut hiljaista ja syy siihen on lähinnä ollut oma haluttomuus ja mielenkiinnottomuus tätä blogia kohtaan, aikaa on totta kai mutta motivaatio ei vain ole pysynyt tarpeeksi ylhäällä että saisin mitään aikaiseksi. Pyrin kuitenki viimeistään ensi viikon sisällä saamaan tänne palan joka Taleheart`s talesia tai Dystopiaa ja mahdollisesti jos saan tarpeeksi motivaatiota päättää molemmat tarinat, pistän loput yhtenä könttää tämän vuoden sisällä tänne blogiin ja katson tulevaisuutta mitä teen sen jälkeen.

 

Kesällä tulee olemaan Nekocon ja vaikka sanoin yhdessä edellisessä päivityksessä harkitsevani conittelun lopettamista, päätin että menen ainakin Nekoon, lähinnä koska se on Kuopiossa ja Kuopio on lähellä ja tulen olemaan kävijänä joten vänkäröinin henkisestä taakasta ei tule olemaan vaivaa. Tulen cossaamaan siellä ja cossin valmistelut itse asiassa ovat jo hyvässä vauhdissa, hahmoa olen suunnitellut cossaavani 3-4 vuotta, katsoo pistänkö ennen conia kuvaa tulemaan. 

 

Tämä blogi tulee olemaan täällä vudatuksessa vastaisessakin mutta päivitykset voivat harventua entisestään, lopettaa en ole kuitenkaan suunnitellut.